28.11.2011 - toinen luukku

 Enää 26 yötä jouluaattoon - vielä on siis aikaa tehdä itse lahjoja!

Joka vuosi päätän, että tänä vuonna en osta lahjoja (kuink korkeintaan pienemmille lapsille - ei enää täysikäisille). Mutta joka vuosi olen epäonnistunut tässä... jospa taas yrittäisi? Tekisi itse lahjat! Ja kierrätysmateriaaleista, niin ei kuormittaisi niin paljon luontoakaan tämä joulun juhliminen.

En ole mikään askartelija tai muutenkaan kätevä missään käsitöissä. Vaikka sukkia olen joskus nuorempana kutonut (ainakin kahdet) ja lapasetkin on tullut tehtyä. Mummoni opetti minut virkkaamaankin, ja siitä hommasta tykkään myös - kun vain innostus iskee. Ja kun innostus viimeine iskee, on se käytettävä hyvin, sillä se myös lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin. Siispä en ota haasteeksi kutoa kaikille sukkia tai tehdä lapasia, olisi ikävä antaa pelkkiä sukan varsia...  toki säärystimet voisivat valmistua jo jouluksi: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/saarystimet.html

Ehkä kuitenkin ensin jotain helpompaa... 

Itselläni jää usein joulukortit säästöön (en tiedä miksi, mutta nytkin laatikossa on iso kasa joulukortteja joita olen saanut viimevuosina). Niistä voisikin nyt tehdä kivat laatikot tuleville joululahjoille (tai mille sitten ikinä keksiikään). Ekoaskarteluvinkkejä löytyy netistä ekonisti.fi sivustolta. Sieltä tämäkin ohje on noukittu!

 

Postikorttirasia

Tarvitset:

• vanhoja postikortteja


• puuvillalankaa


• teräväkärkisen neulan


• sakset


• silkkinauhaa

Ompele neljä saman kokoisiksi leikattua postikorttia (pitkistä syrjistään) neliöksi yhteen pykäpistoilla. Leikkaa pohjaksi tuleva kortti neliöksi ja ompele se paikoilleen. Jos haluat kannen, ompele se kiinni vain yhdeltä sivulta. Kiinnitä kanteen ja rasiaosan etureunaan silkkinauhat, niin voit sulkea kannen.

 

Tukevampi laatikosta tulee, jos laitat joka syrjään kaksinkertaiset kortit, kuvat sisään ja ulospäin.

 

 

Mieleni minun tekevi...

 Tänään alkaa uusi kirkkovuosi, ja samalla joulun odotus. Ensimmäinen adventti siis käsillä ja kirkoissa lauletaan Hoosiannaa.

                                                                                       

Tänään saisi avata ensimmäisen luukun adventtikalenterista, mutta omalla kohdallani on käynyt niin hassusti, etten sellaista ole muistanut tai ehtinyt tänä vuonna itselleni hankkia. Yleensä joulun odotustani on ilostuttanut partiolaisten kalenteri sekä usein myös lähetyksen kalenteri. Vaikka aikuinen olenkin, eikä taloudessa ole lapsia, niin silti olisi kiva avata luukkuja... Minulla siis tuo adventtikalenteri kuuluu ryhmään "sellainen pitää ehdottomasti olla joka vuosi!".

Mietin jo, että josko tekisin oman pienen kalenterin tänne blogimaailmaan. Mutta mitä se sitten sisältäisi? Olisiko sillä joku teema? Siis joku muukin kuin hauska jouluinen kuva jokaiselle päivälle. Ehkä pääni pursuilee hyvistä ideoista kunhan ensin hieman herään paremmin... (mikähän siinä on, että pitää vapaapäivänään herätä ennen kukonlaulua vaikka saisi nukkua niin pitkään kuin vain kehtaa)

No entäpä sitten kun/jos saan idean kalenterin sisällöstä - muistanko tai ehdinkö tehdä jokaiselle päivälle oman luukun? Epäilys heräsi siksi, että on tämä blogi aina toisinaan painunut unohduksiin niin itseltä, kuin varmasti monelta muultakin :) 

Jospa teen niin, etten lupaa enkä vanno, mutta yritän. Jokainen luukku olkoon yllätys ihan jo siinä, että sellainen tänne ilmestyy!

 

27.11.

1. adventtisunnuntai

Hoosianna, Daavidin Poika. Kiitetty olkoon Hän joka tulee Herran nimeen. Hoosianna! Hoosianna...

"Hoosianna on alkujaan hepreankielinen huudahdus, joka varsinaisesti merkitsee "oi auta" tai "pelasta", mutta jota alettiin käyttää myös kuninkaille ja Jumalalle sekä erityisesti odotetulle Messiaalle osoitettuna riemu- ja ylistyshuutona."

 

Niin se aika rientää...

 ... kun on mukavaa.

Ja blogikirjoittelua tulee sitten heti ikävä, kun ei ole enää niin kamalan mukavaa. Ilmeisesti tämä on minun oma pieni terapeuttini netissä. Lienee siis paikallaan sanoa, kiitos ja anteeksi.

Voin myöntää olevani "talvimörkö". Kun pimeä aika alkaa, koen ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta on ihanaa kun on hämärää ja voi polttaa kynttilöitä ja sytytellä pieniä valoja iltaa ilahduttamaan, toisaalta taas kaipaan valoa. Toisaalta on kiva etsiä syys- ja talvivaatteet komerosta, toisaalta ärsyttää kun on (silti) aina kylmä.

Tämä syksy lähti käyntiin oikein mukavasti. Töissä riittää mieluisia ja mielenkiintoisia haasteita. Kotona on kaikki hyvin. Olen saanut tavata ja olla yhteydessä moniin hyviin ystäviin. Elämä on oikeastaan aika hienoa! Siksi ehkä harmittaa entistä enemmän huomata, että kyllä ne pimeänoireet sieltä taas koettavat tehdä tietään mieleeni. Alakulo saapuu kuin hiipien, hiljaa, salaa ja yllättäen. Osaksi tämä johtuu siitä, että pieni kissakaverini lähti taannoin toisille metsästysmajoille. Se on ihmeellistä, miten lemmikkiäkin voi surra melkein yhtälailla kuin ihmistä (ei ehkä samalla tavoin, mutta surua kuitenkin).

Olen kuitenkin päättänyt, että en anna periksi!

Yritän pitää virkeystilaa yllä vääntäytymällä väkisin liikkeelle silloinkin kun ei olisi pakko. Mietin hyviä asioita elämässä. Jokaisen valituksen rinnalle keksin jonkun asian mistä olen kiitollinen. Muistutan itseäni keskittymään enemmän hyviin kuin huonoihin asioihin. Toistaiseksi tämä on tuntunut jollain lailla toimivan. Pieni alakulo ei ole kasvanut ihan samanlaisiin mittasuhteisiin kuin monesti muulloin.

Hus pois Talvimörkö! :)