perjantai 27. tammikuuta 2012

Tarina elävästä elämästä


 Osui silmiini pieni pala historiaa, joka sai jostain syystä tipan linssiin. Se kosketti ja herkisti ja sai ajattelemaan, että olisipa omassakin elämässä ollut tuollainen kanssakulkija silloin lapsena...


Hannes Tiiran kirjoitus Satakunnan Kansassa 25.1.2012:


"Sokkee, polkee, puolsokkee!" Lasten pilkkalaulu kuuluu pihalta Helsingin Munkkivuoressa kesällä 1964. Täytän tänään yhdeksän ja ne laulavat minulle. Että pitikin ruveta riitelemään sen pojan kanssa, joka talutti minut, lähes sokean kaverin tahallaan likaojaan. Jos vain... olisin tiennyt, että hän on kulman Kongo, kova jätkä gimmojenkin mielestä. Pilkkalaulu kaikuu yhä korvissani, kun vetäydyn autotallin oven taa itkemään.



Mutta hei, nyt sieltä kuuluu uusi ääni. Tunnistan kaverin Pekaksi. Naapuritalossa asuva rehtori Haaviston poika käskee laulajia lopettamaan. "Ei se kenenkään oma vika oo, jos ei nää kunnolla" sanoo tuo Pekka. Huutelu katkeaa kuin seinään. Kingikään ei ivaa enää. Minä kuivaan kyyneleet ja mieleen juolahtaa: Pekasta varmaan tulee vielä jotakin. Tytön ääni oven takaa: "Pekka, sä oot pihan Pressa"



 


Presidenttikisaan en enää halua ottaa kantaa (tulee kannanotot jo korvista ulos), mutta henkilöstä tuo kertoo paljon, ja en voi muuta sanoa kuin: arvostan! 


Jokainen teko, jokainen sana, joka on kaikenlaista kiusaamista vastaan, on äärimmäisen tärkeä. 

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ei pidä uskoa kaikkea...


 Vaalien ensimmäinen kierros on eletty ja koettu. Monille se sisälsi iloa ja toivoa, toisille pettymystä ja hämmennystä siitä, mitä nyt sitten jatkossa tapahtuu. Moni jää miettimään, kenelle antaisi äänensä toisella kierroksella. Millaisia arvoja ja millaista kokemusta löytyy jäljellä olevilta ehdokkailta. Omalla kohdallani tilanne on helppo - kaksi suosikkiani on toisella kierroksella. 


Osalle kannatusjoukoista tuntuu ainoa tapa oman ehdokkaansa mainostamiseen ja esille tuomiseen olevan toisten ehdokkaiden mollaaminen. Ensimmäisellä kierroksella se jakaantui varmasti tasaisesti kaikille - Niinistö tosin sai mielestäni olla aika rauhassa, sillä jatkoon pääsy oli niin varma. Nyt on kuitenkin enää kaksi jäljellä. Kumpi saakaan enemmän rapaa niskaan?


Tämä kiusaamisen kulttuuri on ikävää. Se saa minut surulliseksi ja koen jonkinlaista epätoivoa suomalaista kansaa kohtaan. Miksi pitää keskittää luovuutensa rikkomiseen? 


Sosiaalisessa mediassa on levinnyt kulovalkean tavoin ehdokasvertailu, joka on jokseenkin arveluttava. Asialla on tällä kertaa Niinistön kannatusjoukoissa oleva ihminen. Tämä tosiaan vaikuttaa jotenkin oudosti myös siihen, miten suhtaudun itse ehdokkaaseen... siis Niinistöön. Sympatiani karisevat jokaisen Haavistoon kohdistuvan mollauksen myötä, vaikka tiedänkin ettei Sauli itse varmaankaan tällaista kampanjointia hyväksy.


Onko tosiaan mahdotonta käydä reilu "kisa"? Mikä aiheuttaa ihmisessä sen reaktion, että tulee tarve kehitellä jotain inhottavaa ja ikävää kohdistuen toiseen ihmiseen? Eikö riitä se, että jakaa niitä hyviä asioita joita kokee omassa ehdokkaassaan olevan?


Ja jos joku ei ole vielä törmännyt vertailuun, josta tämä kirjoitukseni kumpuaa, niin pistetäänpä se tähän...



 


Vertailun vuoksi haluan laittaa tähän CV:t, jotka on eduskunnan tiedoista kerätty (puolueettoman tahon toimesta)


 



 


Oma mielipiteeni on, että olkoon tuleva presidentti kumpi tahansa, on hän edustava ja pätevä siihen työhön. Molemmilla on omat vahvuutensa ja varmasti myös heikkoutensa. Nämä kaksi ehdokasta ovat jopa ihmeellisen samoilla linjoilla monissa asioissa, joten ns. arvojohtajuuskin on hyvissä käsissä (oma mielipiteeni siis). Toki painotuseroja löytyy, ja niiden mukaan on sitten kunkin valittava, kumpi olisi mieluisampi presidentti. Tai se pienempi paha.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Lunta tupaan...


 Jouluna sitä ehkä jopa hivenen kaipasin. Nyt toivon jälleen kerran, ettei sitä tulisi niin paljon. Joskus on liikaa, ja joskus liian vähän. Onko milloinkaan sopivasti?

Sattui silmiini vanha, mutta jotenkin ihanan elämän makuinen "päiväkirja" liittyen lumeen ja siitä aiheutuviin sivuvaikutuksiin. Pakkohan se on tänne liittää.

(varoitus: sisältää voimakasta kielenkäyttöä)

Tammikuun 1. klo 17.00



Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää.Tein vaimolleni ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme ikkunan ääressä katsomassa hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja peittämässä puun oksia.Todella kaunista.



Tammikuun 2.



Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti kristallinkirkas uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen kaapu. Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta. Kolasin sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen viraston aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja hymyili minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin taas auki.



Tammikuun 3.



Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari astetta.Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen painosta.Tein lumityöt. Ja taas saatuani työt valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa ruskeanharmaata.



Tammikuun 4.



Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun pakkanen taas laski. Kaaduin perseelleni jalkakäytävälle. 150 mk poliklinikkamaksua, mutta onneksi mitään ei ollut poikki. Sääennustus lupasi lisää lunta.



Tammikuun 5.



Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta hän pääsisi töihin. Auto liukui kuitenkin päin kaidetta ja oikea etukulma meni aika pahasti kasaan. Viime yönä satoi reilut 15 cm lunta. Molemmat autot ovat aivan suolassa ja kurassa. Tiedossa lumitöitä tänään. Se perkeleen aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.



Tammikuun 6.



10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei ole yhtään puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut.Sähköt oli poikki melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpiminä kynttilöillä ja bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskaisi hiukan yli, syttyi tuleen ja oli polttaa koko talon. Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta sain toisen asteen palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat paloivat. Auto karkasi käsistä matkalla poliklinikalle ja hajosi lunastuskuntoon.



Tammikuun 7.



Tuota vittuperkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki perkeleen vaatteet pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla. Jos saan käsiini sen kusipään, joka ajaa tuota aura-autoa, niin revin siltä sydämen rinnasta. Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa, kunnes saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt yhä poissa. Vesijohto jäätyi ja näyttää siltä, ettei katto kestä lumen painoa.



Tammikuun 8.



Saatana, 12 perkeleen senttiä uutta vitun lunta ja vitun räntää ja vitun jäätä, ja herra yksin tietää mitä paskaa sitä taivaasta viime yönä tuli. Yritin osua aura-auton kuljettajaa jäähakulla, mutta se pääsi pakoon. Vaimo jätti minut. Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että minusta on tulossa lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt aurinkoa viikkoihin. Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima tekee ilman purevaksi.



Perkele, muutan Espanjaan.

----

Täytyy myöntää, että talvilomaa odotetaan myös meidän perheessä jo kärsimättömästi. Kanaria kutsuu.