torstai 13. tammikuuta 2011

Väsyminen


 Pidemmän aikaa olen pohtinut tätä työssä väsymisen mysteeriä. Mikä saa ihmisen väsymään, mitkä tekijät siihen vaikuttavat, miten siitä pääsee yli, miten ehkäistä uusi väsyminen, kuinka kauan kestää päästä normaalitilaan ja onko se edes mahdollista ilman suuria muutoksia?

Tätä kaikkea olen pohtinut siksi, että olen väsymyksen kurimuksessa. En siksi, että välttämättä itse olisin juuri tällähetkellä erityisen väsynyt työhöni, tai potisin jonkinlaista (ah niin trendikästä) työuupumusta. Kurimus johtunee suuresti kollegani jo toista vuotta kestävästä työväsymyksestä. Siihen ei auta useamman kuukauden virkavapaat, ei se että minä otan hoitaakseni kaiken "ylimääräisen" jota tulee perustyön lomaan ihan mukavasti viikoittain, ei se että toimenkuva selkiytyy tai siitä jää jopa jotain pois.. tuntuu että siihen ei auta mikään.

Asia huolestuttaa minua kahdesta syystä. Toinen on se, että toivoisin tietenkin kollegalleni kaikkea hyvää ja intoa sekä työhön että elämään yleensäkin. Pidän työkaveristani paljon, ja minusta meidän on ollut aina helppo tehdä töitä yhdessä. Toivoisin siis että hän voisi nauttia työstään ja saada siitä jotain tyydytystä. Toinen syy taas on se, että itse väsyn tasaisin väliajoin siihen, että yritän kantaa toisen väsymystä ja helpottaa hänen työtaakkaansa. Ei sitäkään alituiseen jaksa.

Viimeisin oma romahdus tapahtui joulukuun alussa. Repesin hallitsemattomaan itkuun kesken työntekijäkokouksen, sitä oli edeltänyt pitkä työrupeama ja se, että päässä ei pysynyt edes yhden päivän työtehtävät. Kaikki piti olla kalenterissa ylhäällä. Siitä toivuin kuin ihmeen kaupalla ilman sen suurempia lomia. Viisi vapaapäivää teki ihmeitä. Kun saa välillä nollata ja keskittyä "ei-mihinkään" jaksaa taas kummasti eteenpäin. Ehkä ihmeparantumiseen vaikutti juuri se, etten tehnyt itselleni mitään erityistä ohjelmaa noille vapaille...

Nyt on ollut taas hyvä kausi, mutta jossain pinnan alla on pelko siitä, että kuormitus kasvaa, stressi kasvaa, vapaa-aika vähenee kun teen puolentoista ihmisen työt. Milloin on seuraava oma romahdus? Eilen kollegani ilmoitti omien kahden viikon piilovapaiden (ei töitä vaikka työpäivivä onkin) jälkeen, että hän on tavattoman väsynyt. Iskeekö se väsymys sitten vasta pienen hengähdystauon jälkeen? Vai voiko taustalla olla joku tarpeettomuuden kokemus? Pitäisikö olla joku uusi projekti, josta saisi onnistumisen kokemuksia?

Itselläni on kalenteri täynnä kesäkuun puoleenväliin saakka... joten nyt en kyllä pystyisi mitenkään ottamaan enää yhtään ylimääräistä. Hyvä kun saan omani hoidettua. Onneksi suurin osa projekteista on mieleisiä, haastavia, uusia, palkitsevia (toivon niin). Intoa siis riittää toistaiseksi hyvin, mutten uskalla ajatella tilannetta jossa toimenkuvaani lisättäisi puolet lisää. Apua.

Eikö pahoissa väsymystapauksissa kannattaisi jäädä sitten suosiolla sairaslomalle jotta saisi tilalleen sijaisen. Kohta on nimittäin niin, että työpaikalla parkuu kaksi romahduspisteessä olevaa työntekijää....

Voihan väsymys!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Sivustakatsoja


 Lähipiirissäni vaikuttaa tiivis kaveriporukka, joka tuntuisi viettävän keskenään kaiken vapaan aikansa (ja myös suuren osan työaikaansa). On toisaalta hienoa seurata sellaista suurta yhteenkuuluvuuden ja samanhenkisyyden tuomaa symbioosia pienen porukan kesken, toisaalta taas huomaan sen vaikuttavan myös näiden ihmisten lähipiiriin monin tavoin. Aina vaikutukset eivät tunnu olevan pelkästään hyviä.

Itselleni on ehkä jopa hiukan vierasta sellainen tiivis tiimihenki. Kavereita toki on ollu ja on, läheisiäkin ystäviä joiden kanssa on paljon aikaa vietetty. Opiskeluaikoina meistä puhuttiin kämppikseni kanssa usein yhtenäisenä kokonaisuutena, tyylillä paita ja peppu. Mutta jotenkin tuntuu, että se on vielä kaukana siitä mitä nyt saan sivustakatsojana todistaa.

Kahden naisen ja yhden miehen muodostama kokonaisuus on kaikkine yhteisine iskulauseineen ja lauseiden täydentämisineen hupaisaa katseltavaa. Sisäpiirijutut ja vitsit, jotka aukeavat vain näille kolmelle, saattavat joskus joitakuita jopa hivenen ärsyttääkin. Nämä kolme viettävät usein jopa yönsä "yhdessä", sillä illanvietot venyvät eikä kotiin jaksa taivaltaa nukkumaan.

Erikoisen tilanteesta tekee ehkä se, että toinen naisista on kuitenkin aviossa ja hänellä on oma perhe. Joskus sitä miettii, miten tuo perhe kokee kaiken tämän. Äiti ei ole kotona, tai jos on niin siellä on myös nuo kaksi muuta. Entä löytyykö enää aikaa omalle aviomiehelle? Vaikka kaverisuhteet ovat tärkeitä, niin eikö olisi yhtä tärkeää säilyttää suhde myös omaan perheeseensä?

Sivustaseuraajana en tosiaan voi tietää, mitä taustalla tapahtuu. Voin vain arvailla ja luulla. Jotenkin tulee elävästi mieleen oma nuoruus... Kun sitoutui nuorena ja asettui aloilleen paljon ennen muita ikäisiäni, tuli vastaan se kohta elämässä, jolloin yhtäkkiä kadehti kaikkia niitä jotka elivät mielestäni jotenkin vapaampaa elämää. Hauskanpito tuntui olevan jotain muuta kuin oman miehen kanssa yhteisien tekemisten keksimistä. Kaverit nousivat arvoasteikolla sinne kärkeen, samoin yhteiset illanvietot. Lopulta omalla kohdallani kävi niin, että side siihen puolisoon pikkuhiljaa katosi. Voin vain toivoa, ettei tuttavalleni käy samoin.

Joskus voi olla vaikea löytää tasapaino elämässä. Joskus voi olla vaikea nähdä mikä on todella tärkeää. Joskus voi olla helpompi paeta hauskuuteen, kun pitäisi kohdata ongelmat silmästä silmään. Asiat kun eivät lopulta kuitenkaan ratkea itsestään.

Ystävät ja kaverit ovat tärkeä osa elämää, mutta joku tasapaino pitäisi varmasti löytää myös muun elämän kanssa. Omalla kohdallani saan olla onnellinen, että oma puoliso viihtyy myös minun kavereiden kanssa, ja itse olen saanut tutustua hänen kavereihinsa. Pikkuhiljaa heistä tullee yhteisiä kavereita. On mukava saada jakaa hauskat hetket yhdessä. :)

Ei kai auta huolehtia toisten elämästä, kuulevaa korvaa voin tarjota jos siihen on joskus tarve...

torstai 6. tammikuuta 2011

Omaa paperia!


 Lueskelin eilen illalla jostain käsiini eksynyttä pientä vihkosta nimeltä Ekonistin käsikirja. Hauska nimi, siitä tulee itselle mieleen linnunradan käsikirja liftareille vaikka ehkä ennemminkin pitäisi tulla mieleen "ekoilu for dummys". No, jokatapauksessa löysin vihkosesta monia hyviä vinkkejä ja kaikenlaista puuhaa ekoiluun liittyen.


Yksi, mikä erityisesti sai minut miettimään hyttysverkon ostoa, oli ohje uusiopaperin teolle. Siihenhän nyt muutoin löytyy tarpeet varmasti jokaisesta kodista johon joku sanomalehti tai mainos tulee. Ei tarvita kuin ämpäri ja joku laakea astia (esim. pesuvati tai vauvan amme), vettä, viira tai kehyksiin pingotettu hyttysverkko, pesusieni tai pieni pyyhe ja kangasta paperin kuivaamista varten. Niin ja tietysti sitä sanomalehteä ja/tai mainoslehtiä


Jos haluaa sävyttää paperia, voi värjäykseen käyttää esimerkiksi punajuurimehua, mustikkasosetta tai kahvia. Paperisilppu saa olla vedellä täytetyssä ämpärissä väriaineineen pari päivää, jonka jälkeen tuo seos sekoitetaan puuromaiseksi massaksi (sauvasekoitin toimii tässä ilmeisesti ihan hyvin apuna).


Sitten vain runsaasti lämmintä vettä laakeaan astiaan, jonne sitten sekoitetaan tuo paperipuuro (ohuehkoksi velliksi). Upotetaan viira (hyttysverkkoviritelmä) astiaan vellin alle ja nostetaan vaakatasossa, jolloin paperimassa jää paperiarkin muotoon viiran päällle ja ylimääräinen vesi valuu pois. Veden valumista voi auttaa pyyhkimällä pienellä pyyhkeellä viiran alta. Valmis massa kumotaan sen jälkeen kankaalle ja asetetaan toinen kangas päälle. Kaulimella voi muutaman kerran pyöräytellä, jos haluaa edistää kuivumista.


Paperia voi koristella esimerkiksi kukilla (laitetaan paperiin kun arkki on vielä märkä).


 


Eikun vaan omaa uusiopaperia värkkäämään! :)