keskiviikko 30. marraskuuta 2011

30.11.2011 - marraskuun viimeinen luukku


 24 yötä jouluaattoon


Miksi lasken öitä nimenomaan jouluaattoon, enkä jouluaamuun? Liittynee siihen, että me suomalaiset vietämme suurimman juhlan juuri aattona eikä varsinaisena juhlapäivänä. Monesti tuntuu, että kun vihdoin päästään siihen juhlaan asti, onkin juhliminen jo ohi. 


Jouluaattoiltaa oikeastaan odotan eniten, sitä että pääsee yökirkkoon laulamaan "Jouluyö, juhlayö..." ja kumartamaan yhdessä paimenten kanssa sitä pientä lasta, joka säteilee valoa, iloa ja rauhaa. Joskus minusta tuntuu, että jokainen pieni vauva säteilee tuota samaa... ehkäpä vastasyntyneessä viattomassa lapsessa on Jumala kaikken lähimpänä. 


Vastasyntynyttä miettiessäni, tuli korvaani kuin varkain yksi mielestäni kauneimmista joululauluista - Taivas sylissäni. Sitä on vaikea kuunnella ilman kyyneleen vierähtämistä silmäkulmaan.



...tuubista tuo löytyi alkuperäiskielellä...


Suomennoksen tähän lauluun on tehnyt  Pia Perkiö:


Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?

Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten?

Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?

Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni?



Olet tosten kaltainen?

Lapsi lupauksien?

Tuotko, lapseni, nyt toivon maailmaan?

Olet aarre sydänten?

Miten sinut suojelen?

Helmassani kantaa itse taivastako saan?



Ken toi kyyneleitä jo silmiin pienokaisen?

Miksi äitiin tarraudut nyt niin vavisten?

Varjot toistaa sen nyt: enkeli on mennyt.

Kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää.



Olet toisten kaltainen...



Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen,

lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten.

Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan.

Vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.



Olet toisten kaltainen...



Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?

Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.

tiistai 29. marraskuuta 2011

29.11.2011 - kolmas luukku


 Joulun odotus voi olla myös itsetutkiskelun aikaa. Kirkollisessa maailmassa vietetäänkin pikkupaastoa, eli valmistaudutaan suureen juhlaan. Tämä valmistautuminen ei ole lahjojen ostoa, kodin siivousta ja sisustamista, ruokien tekemistä (toki myös monesti sitäkin), vaan oman sydämen valmistamista.


Tänään osui silmiini pysäyttävä kuva ja teksti. "You hate your life, while some people dream of having your life."



..niin.. kuinka usein sitä tuleekaan valitettua milloin mistäkin epäkohdasta omassa elämässä. Milloin kahvinhinta on liian korkea, milloin töitä tuntuu olevan liian paljon, milloin taas palkka tuntuu liian pieneltä. Tosiasia kuitenkin on, että esimerkiksi me täällä suomessa kuulumme rikkaimpaan pariin prosenttiin maailman väestöstä. 


Ehkä voisimme valmistaa sydäntämme jouluun antamalla lahjan jollekin vähäosaiselle tässä maailmassa. Tasataan hiukan onnea (tai ehkä paremminkin mahdollisuuksia). Kanavia tähän on monia, tässä muutama:


Toisenlainen lahja


Unicef


Pelastakaa lapset


World vision

maanantai 28. marraskuuta 2011

28.11.2011 - toinen luukku


 Enää 26 yötä jouluaattoon - vielä on siis aikaa tehdä itse lahjoja!


Joka vuosi päätän, että tänä vuonna en osta lahjoja (kuink korkeintaan pienemmille lapsille - ei enää täysikäisille). Mutta joka vuosi olen epäonnistunut tässä... jospa taas yrittäisi? Tekisi itse lahjat! Ja kierrätysmateriaaleista, niin ei kuormittaisi niin paljon luontoakaan tämä joulun juhliminen.


En ole mikään askartelija tai muutenkaan kätevä missään käsitöissä. Vaikka sukkia olen joskus nuorempana kutonut (ainakin kahdet) ja lapasetkin on tullut tehtyä. Mummoni opetti minut virkkaamaankin, ja siitä hommasta tykkään myös - kun vain innostus iskee. Ja kun innostus viimeine iskee, on se käytettävä hyvin, sillä se myös lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin. Siispä en ota haasteeksi kutoa kaikille sukkia tai tehdä lapasia, olisi ikävä antaa pelkkiä sukan varsia...  toki säärystimet voisivat valmistua jo jouluksi: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/saarystimet.html


Ehkä kuitenkin ensin jotain helpompaa... 


Itselläni jää usein joulukortit säästöön (en tiedä miksi, mutta nytkin laatikossa on iso kasa joulukortteja joita olen saanut viimevuosina). Niistä voisikin nyt tehdä kivat laatikot tuleville joululahjoille (tai mille sitten ikinä keksiikään). Ekoaskarteluvinkkejä löytyy netistä ekonisti.fi sivustolta. Sieltä tämäkin ohje on noukittu!


 


Postikorttirasia


Tarvitset:



  • vanhoja postikortteja

  • puuvillalankaa

  • teräväkärkisen neulan

  • sakset

  • silkkinauhaa




Ompele neljä saman kokoisiksi leikattua postikorttia (pitkistä syrjistään) neliöksi yhteen pykäpistoilla. Leikkaa pohjaksi tuleva kortti neliöksi ja ompele se paikoilleen. Jos haluat kannen, ompele se kiinni vain yhdeltä sivulta. Kiinnitä kanteen ja rasiaosan etureunaan silkkinauhat, niin voit sulkea kannen.


 


Tukevampi laatikosta tulee, jos laitat joka syrjään kaksinkertaiset kortit, kuvat sisään ja ulospäin.


 



 

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Mieleni minun tekevi...


 Tänään alkaa uusi kirkkovuosi, ja samalla joulun odotus. Ensimmäinen adventti siis käsillä ja kirkoissa lauletaan Hoosiannaa.


                                                                                       adventti


Tänään saisi avata ensimmäisen luukun adventtikalenterista, mutta omalla kohdallani on käynyt niin hassusti, etten sellaista ole muistanut tai ehtinyt tänä vuonna itselleni hankkia. Yleensä joulun odotustani on ilostuttanut partiolaisten kalenteri sekä usein myös lähetyksen kalenteri. Vaikka aikuinen olenkin, eikä taloudessa ole lapsia, niin silti olisi kiva avata luukkuja... Minulla siis tuo adventtikalenteri kuuluu ryhmään "sellainen pitää ehdottomasti olla joka vuosi!".


Mietin jo, että josko tekisin oman pienen kalenterin tänne blogimaailmaan. Mutta mitä se sitten sisältäisi? Olisiko sillä joku teema? Siis joku muukin kuin hauska jouluinen kuva jokaiselle päivälle. Ehkä pääni pursuilee hyvistä ideoista kunhan ensin hieman herään paremmin... (mikähän siinä on, että pitää vapaapäivänään herätä ennen kukonlaulua vaikka saisi nukkua niin pitkään kuin vain kehtaa)


No entäpä sitten kun/jos saan idean kalenterin sisällöstä - muistanko tai ehdinkö tehdä jokaiselle päivälle oman luukun? Epäilys heräsi siksi, että on tämä blogi aina toisinaan painunut unohduksiin niin itseltä, kuin varmasti monelta muultakin :) 


Jospa teen niin, etten lupaa enkä vanno, mutta yritän. Jokainen luukku olkoon yllätys ihan jo siinä, että sellainen tänne ilmestyy!


 


27.11.


1. adventtisunnuntai


hoosianna


Hoosianna, Daavidin Poika. Kiitetty olkoon Hän joka tulee Herran nimeen. Hoosianna! Hoosianna...


"Hoosianna on alkujaan hepreankielinen huudahdus, joka varsinaisesti merkitsee "oi auta" tai "pelasta", mutta jota alettiin käyttää myös kuninkaille ja Jumalalle sekä erityisesti odotetulle Messiaalle osoitettuna riemu- ja ylistyshuutona."


 

torstai 24. marraskuuta 2011

Niin se aika rientää...


 ... kun on mukavaa.

Ja blogikirjoittelua tulee sitten heti ikävä, kun ei ole enää niin kamalan mukavaa. Ilmeisesti tämä on minun oma pieni terapeuttini netissä. Lienee siis paikallaan sanoa, kiitos ja anteeksi.

Voin myöntää olevani "talvimörkö". Kun pimeä aika alkaa, koen ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta on ihanaa kun on hämärää ja voi polttaa kynttilöitä ja sytytellä pieniä valoja iltaa ilahduttamaan, toisaalta taas kaipaan valoa. Toisaalta on kiva etsiä syys- ja talvivaatteet komerosta, toisaalta ärsyttää kun on (silti) aina kylmä.

Tämä syksy lähti käyntiin oikein mukavasti. Töissä riittää mieluisia ja mielenkiintoisia haasteita. Kotona on kaikki hyvin. Olen saanut tavata ja olla yhteydessä moniin hyviin ystäviin. Elämä on oikeastaan aika hienoa! Siksi ehkä harmittaa entistä enemmän huomata, että kyllä ne pimeänoireet sieltä taas koettavat tehdä tietään mieleeni. Alakulo saapuu kuin hiipien, hiljaa, salaa ja yllättäen. Osaksi tämä johtuu siitä, että pieni kissakaverini lähti taannoin toisille metsästysmajoille. Se on ihmeellistä, miten lemmikkiäkin voi surra melkein yhtälailla kuin ihmistä (ei ehkä samalla tavoin, mutta surua kuitenkin).

Olen kuitenkin päättänyt, että en anna periksi!

Yritän pitää virkeystilaa yllä vääntäytymällä väkisin liikkeelle silloinkin kun ei olisi pakko. Mietin hyviä asioita elämässä. Jokaisen valituksen rinnalle keksin jonkun asian mistä olen kiitollinen. Muistutan itseäni keskittymään enemmän hyviin kuin huonoihin asioihin. Toistaiseksi tämä on tuntunut jollain lailla toimivan. Pieni alakulo ei ole kasvanut ihan samanlaisiin mittasuhteisiin kuin monesti muulloin.

Hus pois Talvimörkö! :)