tiistai 25. syyskuuta 2012

Pikkupojat leikkauspöydällä

Katsoin eilen MOT-ohjelman, ja tällä kertaa aiheena oli poikien ympärileikkaukset. Saako niitä suorittaa vai ei? Ympärileikkaus kuuluu vuosituhantisiin perinteisiin islaminuskossa sekä juutalaisuudessa ja tuo perinne koetaan ilmeisesti hyvin merkittävänä ja tärkeänä osana uskontoa ja poikien elämää. Leikkaus tehdään jo hyvin varhain - muistaakseni juutalaisuudessa perusteena pidetään raamatunkohtaa, jossa käsketään ympärileikkaamaan poikalapsi ennen kahdeksan kuukauden ikää.

Hurjaa tästä tekee mielestäni nykypäivänä se, että koska toimenpidettä ei (ilmeisesti) mielellään tehdä terveydenhuollon piirissä, toteutetaan näitä kotioloissa - ehkäpä jopa epäpätevien (ei-lääkäreiden/kirurgien) toimesta. Itse näen koko toimenpiteen täysin turhana, enhän kuulu kummankaan näiden uskontojen piiriin. Tuntuu oikeastaan järjettömältä, että pieni terve vauva asetetaan riskialttiiseen tilanteeseen ilman terveydellisiä syitä. Jokainen operaatio sisältää omat riskinsä.

Erityisen järkyttävää ohjelmassa oli nuoren äidin kertoma kokemus siitä, kuinka oma lapsi oli hänen tietämättään (ja hänen aiemmin jo monesti ilmaisemastaan vastustuksesta huolimatta) ympärileikattu - isän vaatimuksesta. Tuntuu pahalta että sellaista voi tapahtua - ja että siinä ei nähdä minkäänlaista rikosta tapahtuneen. Kuitenkin esimerkiksi lapsen fyysinen kurittaminen (tukistaminen, tai sormille näpsäyttäminen) on rikos.

Ohjelmaa katsoessani mietin, että näinköhän tässä jossain vaiheessa otetaan puheeksi myös kristillinen kaste. Sehän suoritetaan myös useimmiten vauvaiässä, silloin kun lapsi ei vielä itse voi ilmaista suostumustaan. Ja kyllähän se sieltä tuli, Suomen juutalaisyhteisön johtajan (?) toimesta. Hän ilmeisesti koki, että on täysin sama asia tehdä leikkaus kuin valella päähän vettä. Mielestäni näissä kahdessa rituaalissa on kuitenkin selkeä ero. Esimerkiksi vauvana kastettu ja kirkkoon liitetty lapsi voi myöhemmin päättää erota kirkosta. Ympärileikattu poika ei (kai) voi päättää "perua" ympärileikkausta ja istuttaa esinahkaa takaisin paikoilleen. Kastetta ei pääsääntöisesti voi suorittaa ilman molempien vanhempien suostumusta - ellei kyse ole yksinhuoltajuudesta. Ilmeisesti ympärileikkauksen voi. Ja ihan tuomioistuimen hyväksynnän alla. (esimerkkitapauksessa kun rikosta ei nähty tapahtuneen, sillä ympärileikkaus kuului osana isän kulttuuriin - viis siitä, että se ei kuulunut äidin tai lapsen kotimaan kulttuuriin).

Ohjelman jälkeen jäi päällimmäisenä tuntemuksena pinnalle hämmennys ja jonkinlainen suru. Tilanne tuntuu erittäin ongelmalliselta. Vauvojen uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ei tunnu hyvältä - siinä aiheutetaan turhaa kipua pienelle ihmisenalulle ja tehdään jotain peruuttamatonta. Toisaalta, sen totaalinen kieltäminen johtaisi luultavasti vain siihen, että yhä enemmän nuo leikkaukset suoritettaisi kotioloissa vailla kunnollisia välineitä ja tietämystä. Minun on myös vaikea uskoa, että islaminuskoiset tai juutalaiset luopuisivat ihan tuosta noin vain vanhoista perinteistä - ja vain siksi, että Suomen laki kieltää.


tiistai 18. syyskuuta 2012

Pikkusieluisuutta

Kaikenlaisia asioita sitä saattaa miettiä unta odotellessa. Viime yönä pohdiskelin sanaa pikkusieluisuus, ja sitä, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Ihan puskista ei tämä ajatus tullut, luin iltalukemisena kirjaa, jonka tapahtumista tuo sana tuli mieleen.

Siinä oli kasa henkilöhahmoja, joista yksi oli "triksteri", aina hauskuuttamassa ja yleensä muiden kustannuksella. Moni sai kokea tulleensa naurunalaiseksi, mikä ei tietenkään tuntunut heistä mukavalta. Muut suuttuivat ja tulivat katkeriksi tuota yhtä kohtaan. Sulkivat hänet ulkopuolelle ja yrittivät kaikin keinoin kostaa kokemansa vääryydet. Katkeruus oli niin suurta, että triksterin suvun läheistenkin joutuessa vaaraan, ei apua näiltä kavereilta löytynyt... kostettiin sukupolvelta toiselle. Ajattelin lukiessani, että onpa pikkusieluista.

Sen jälkeen pyörittelin hyvän aikaa mielessäni kysymystä, mistä tuo sana on saanut alkunsa. Onko anteeksiantamattomilla pienempi sielu kuin muilla? Miten sielu edes käsitetään? Olenko itsekin toisinaan pikkusieluinen?

Mitä tulee mieleen sanasta "pikkusieluinen"? Itse yhdistän sen pikkumaiseen, oman navan tuijottajaan jonka on vaikea antaa yhtään mitään anteeksi. Hän haluaa aina olla oikeassa ja muita näkökantoja ei suvaita. Näkökenttä on pieni, elämänpiirikin muodostuu pieneksi mutta ongelmat suuriksi (liittyen muuhun maailmaan).

Synonyymisanakirja antaa tulokseksi sanoja kuten ahdasmielinen, pikkumainen, omahyväinen ja poroporvari.  Viimeisin oli yllättävä, joten pitipä katsoa myös sen määritelmä (sovinnainen, vanhoillinen). Mikä sitten on sielu? Wikipedia kertoo asiasta näin: "Sielu on nimitys, jota käytetään ihmisen ja joskus muunkin (elollisen) olennon väitetystä tajuisesta, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivasta aineettomasta puolesta". Pikkusieluisella on siis vajautta henkisissä toiminnoissa?

Onko pikkusieluisen vastakohta suurisieluinen? Ja millainen sellainen suurisieluinen ihminen oikein on? Avarasydäminen, maailmaa syleilevä, terveellä tavalla nöyrä?

Ehkä oleellisin kysymys kuitenkin aina kuuluu "Kumpaa itse edustan?"


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pettäjien sivut

Hämmennys valtaa usein tajuntani... varsinkin tänään, kun lueskelin uutisotsikoita ampparit.com palvelusta. "Uusi pettämissivusto kiinnostaa suomalaisia: Satojatuhansia kävijöitä!" - Anteeksi mitä?

Muistan kuulleeni jo aiemminkin tällaisesta palvelusta - liekö sitä ihan radiossa tahi jossain muussa mediassa mainostettu. Kuulostaa inhottavalta, kurjalta, ahdistavalta. Onko tarpeen perustaa oikein internetsivusto helpottamaan pettämistä? Sanotaan, että tapahtuuhan sitä pettämistä muutenkin, sivustolla tai ilman. Se onkin varmasti aivan totta - mutta väittäisin, että kynnys pettämiseen madaltuu huomattavasti "pettäjäsivuston" kautta.

En oikein voi mitenkään päin kokea tätä hyväksi kehitykseksi yhteiskunnassamme. Millaisen viestin tällaisen sivuston hyväksyminen antaa meistä ihmisistä? Olemme omaan napaan tuijottajia, emme välitä toisen ihmisen tunteista, etsimme nautinnon muualta kun oma parisuhde tuntuu ongelmalliselta. On helpompi paeta vaikeita asioita kuin yrittää ratkoa niitä. Mielummin kulissiliitto kuin rehellinen ero. Jännitystä elämään hinnalla millä hyvänsä - se mistä ei tiedä ei voi satuttaa.

En voi väittää olevani itse puhdas pulmunen mitä pettämiseen tulee. Olen ollut nuori, tyhmä ja ajattelematon aikanani. En ole siitä ylpeä, en muistele ilolla. Suhteeni oli jos vuosia pikkuhiljaa ajautunut totaaliseen umpikujaan ja rakkaudettomuuteen - mutta en ole koskaan ajatellut, että se olisi syy (hyvä tai huonokaan) tai peruste siihen mitä tein. Oma oloni oli teoistani johtuen masentunut, ahdistunut ja surullinen. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi. Miksi siis nyt kannustetaan sellaiseen?

Voin uskoa, että jos tilanne omalla kohdallani olisi jatkunut pitkään, olisin varmasti turtunut... ihminen sopeutuu ja tottuu. Muuttaa ajatusmalliaan ja moraaliaan pikkuhiljaa. Joku voisi luonnehtia sitä sielun kuolemiseksi.

Miksi edesauttaa sellaista pettäjille suunnatun sivuston kautta? Eikö se ole sama kuin myydä heroiinia julkisesti netissä - "tule ja kokeile!" - yleisesti hyväksyttynä vaihtoehtona, jos sattuu elämässä olemaan tylsää tai muuten vain masentavaa?

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?

torstai 6. syyskuuta 2012

Vapaaehtoinen!

Vapaaehtoistyö - kuulostaa ylevältä ja hienolta, sellaiselta jota näkee elokuvissa. "Harrastan vapaaehtoistyötä, käyn kerran viikossa auttamassa paikallisessa ruuan jakelu paikassa." Monesti olen miettinyt, että haluaisin itsekin auttaa ja kantaa korteni kekoon. Olla hyödyksi ihan vain hyvää hyvyyttäni, ilman palkkaa.

Mutta eipä ole tullut koskaan oltua muualla kuin tuttavien talkoissa auttelemassa. Ei ole osunut koskaan silmiin tilaisuutta ja hommaa. Mietinkin, että mistähän vapaaehtoistöitä voisi edes etsiä tässä maassa. Ne tuntuvat olevan jossain erilaisten yhdistysten sisällä, pienessä piirissä. Ehkä tämä mielikuva on väärä, mutta muustakaan en tiedä. Tai oikeastaan en ole aikaisemmin tiennyt.

Nyt kuitenkin eräänä päivänä netissä surffaillessani osui silmiini sanat "Suurella Sydämellä - vapaaehtoistyö". Se on nettisivusto, johon on koottu erilaisia vapaaehtoistöitä eri paikkakunnilla. Sellainen käsitys tuli, että nuo työt ovat seurakuntien organisoimia. Pieni toivon kipinä heräsi. Että osaisikohan sitä. Aika moni toimi näytti olevan sellainen, joka ei mitenkään sido työhön ryhtyjää, voi käydä vaikka vain kerran, tai jos haluaa niin säännöllisemminkin. 

Uskaltaisiko sitä rekisteröityä vapaaehtoiseksi? Jotenkin on sellainen kutina, että siitä saisi itse vähintään yhtä paljon kuin autettavakin.

Toivottavasti tuo systeemi on toimiva.. eikä niin, että kun kysellään "Onko vapaaehtoisia?", nähdään vain paljon maahan painuneita katseita ja yritystä "olla niinkuin ei olisikaan." :) Sen varmaankin näkee vain, kun kokeilee!