maanantai 29. maaliskuuta 2010

Virvon varvon...


"virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuueks, vitsa sulle, palkka mulle"


Minullakin kävi eilen pari noita-akkaa oven takana. Se oli mukava yllätys, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun minulle on virpojia tullut. Luulen että asuinpaikalla on paljon merkitystä tässä suhteessa. Kerrostaloissa asuessani ei virpojia näkynyt (korkeintaan ikkunasta jossain kaukana kadulla jos sitäkään). Nyt kun asustelen rivitalossa, hiukan kauempana keskustasta, uskalsi kaksi virpojatyttöä tulla minunkin oveni taa kolkuttamaan.


Mukavaa että näitä vanhoja perinteitä muistetaan vieläkin. Ja käydään ihan kaikkien (naapureiden?) ovilla, ei vain sukulaisten ja tuttujen. Onneksi oltiin kullan kanssa varattu muutama pieni pussi sellaisia pieniä suklaamunia. Oli sitten sitä palkkaakin antaa. Nykyään kun ei ole edes käteistä rahaa, jota voisi paremman puutteessa lahjoittaa, niin on pakko varautua oikeasti niillä munilla. Ja niinhän se on mennyt aikaisempina vuosina, että suklaata on jäänyt sitten omaan suuhun laitettavaksi reilusti. Tälläkertaa onneksi sitä sai tiputtaa noitien pajukoriin!


Vitsat ovat kyllä hienot... Ja niissä on jo oikeastikin muutama pajunkissa tuloillaan! Olin aivan varma, että tänä palmusunnuntaina virvotaan tyhjillä koivunoksilla. Mutta onneksi olin väärässä, kevät tulee sittenkin, pajunkissoja näkyy jo. Ainakin minun ruokailupäydällä :)


---


Ai niin, pohdiskeli tuossa eilen, kuinka hassua on että juuri noidat aina virpovat... ja hetken asiaa tutkittuani, sainkin selville että kyseessä on kahden eri perinteen sekoittuminen. Karjalassa virvottiin (ilman asuja), ja toivottiin kasvua ja kaikkea hyvää sitä kautta, länsi-Suomessa taas noidat ja trullit liittyivät pääsiäiseen (eikö niitä pääsiäiskokoinkin karkoitettu). Kun nämä kaksi perinnettä yhdistettiin, saatiin noitia, jotka virpovat!

torstai 25. maaliskuuta 2010

Pian loppuu sympatiat


Kyllähän minä kannatan oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, reiluutta ja sitä että työssä on ehdot jotka miellyttävät jotenkin kumpaakin osapuolta. Lakkoilukin on oikeus ja väline jos ei mikään muu auta. Mutta viimeaikoina on kyllä tullut pohdittua paljon sitä, mikä riittää ja mikä ei. Onko palkka/työehdot mitenkään suhteessa työn vaativuuteen, koulutukseen, työaikoihin, työvoiman saatavuuteen jne. Pitäisikö kaikilla aloilla olla samat ehdot mitä tulee irtisanomisiin tai etuihin.


Jokaisella on oikeus pyytää, ja vaikka lakkoillakin jos ei pyyntöjä kuulla. Mutta eikö työnantajalla ole oikeus myös korvata väkeä, jos korvaavaa (helposti koulutettavaa) työvoimaa löytyy, miksi siitä pitää rangaista? Onko jossain olemassa raja, jolloin työtaistelu muuttuu kiusanteoksi? Osataanko hyviä etuja ja palkkoja arvostaa, jos ne on niin helppo heittää menemään?


Tänään tapahtui satamissa ulosmarssi, jossa protestoidaan "rikkurityövoiman käyttöä". Ajatuksena ilmeisesti, "jos meidät korvataan, me marssimme ulos". Ja nyt kun saatiin turva siihen, että irtisanomisen jälkeen on varmaa tuloa kuitenkin tiedossa, niin mikäs siinä on ulosmarssia. Ilmeisesti alhaisesta koulutuksesta on jotain hyötyä.


Pyydän anteeksi jo tässä vaiheessa. Osa ajatuksistani luultavasti johtuu vain tiedon vähyydestä ja kateudesta. Omat palkkani eivät yllä lähellekään sitä tasoa mitä kouluttamaton satamatyöntekijä saa, ilmeisesti 19 vuotta koulutusta tarkoittaa sitä, että olen kutsumusammatissa jossa ei palkka olekaan niin suuressa roolissa. Jos työ on mielekästä, ei siitä tarvitse maksaa? Mitään irtisanomisturvaakaan ei tarvita, sillä kyllähän korkeasti koulutettu aina töitä saa... (näinköhän pitää paikkansa).


Rikkuri on rikkuri vaikka voissa paistaisi... meneekö siis kiusanteko nyt väärään osoitteeseen kun se kohdistuu työnantajaan? Toisaalta, miksi rangaista työhalukkuudestakaan ketään, näinä aikoina kaikki työ on arvossaan ja siihen on tartuttava kun sitä tarjotaan.


Suostun kyllä myöntämään sen, ettei minulla ole paljoakaan tietoa palkka- tai etujärjestelmistä oman ammattini ulkopuolella, joten voi hyvinkin olla että satamatyöntekijöitä on kohdeltu erittäin epäreilusti, suorastaan riistäen. Ihmettelen vain. Välillä tuntuu, että mitä enemmän saa, sitä enemmän uskaltaa vaatia...


 

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Voiko se olla kevätväsymys?



Se on taas se aika vuodesta kun melkein jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa aiheeksi nousee väsymys. Töissä sitä tuntuu olevan lähes jokaisella enkä tosiaan itsekään ole poikkeus. Kevätväsymystä ilmassa? Mistä sitten tietää onko kyseessä juuri kevätväsymys, vai kenties jotain muuta?


Kevätväsymyksen yleisiä oireita



  • väsymys

  • normaalia suurempi unen tarve, mutta samalla saattaa esiintyä univaikeuksia

  • olo on huonompi aamulla

  • alakuloisuus ja raskasmielisyys

  • aloitekyvyttömyys ja haluttomuus

  • itkuisuus

  • himo hiilihydraattipitoisiin ruokiin

  • rakkaudeton, tyhjä olo

  • tarve olla yksin surun ja syyllisyyden tunne

  • huono itseluottamus

  • tunteettomuus

  • pelokkuus

  • närtyneisyys

  • levottomuus

  • toivottomuus tulevaisuuden suhteen

  • vaikeus tehdä päätöksiä

  • innostuksen puute


Omasta (erittäin amatöörimäisestä näkökulmasta käsin) nuo kaikki voisivat olla merkkinä myös masennuksesta. Tai kenties työuupumuksesta. Ja sitä kai se kevätväsymyskin voi tavallaan olla. Iltalehden artikkelissa tulikin vastaan pätkä, joka hiukan selventää mistä kevätväsymyksessä oikein on kyse. (Iltalehti) Lainaan siitä pätkän myös tähän:


SAD (seasonal affected disorder) on tunnettu ongelma maissa, joissa on pitkä auringoton ajanjakso. Valon vähyys tai puute voi esiintyä väsymyksenä, haluttomuutena tai depressiona. Valon määrän lisääntyessä keväisin hormonitasapaino muuttuu. Joillakin henkilöillä tämä saattaa aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia.


Tunnetun unihormonin, melatoniinin, erityksellä sekä aivojen välittäjäaineiden serotoniinin ja dopamiinin tasoilla uskotaan olevan yhteyttä kevätväsymyksen syntymiseen. Serotoniini nostaa mielialaa, ja dopamiini vaikuttaa motorisiin toimintoihin.


Raskas, pimeä ja energiaa vienyt talvikausi on myös mainittu yhtenä tekijänä. Työn aiheuttama stressi esimerkiksi alentaa tuntuvasti energiatasoa. Verot liikaa energiaa kuluttavasta elämästä maksetaan keväisin.


Pitää toki myös huomioida, että kyse voi olla jostain muustakin kuin kevätväsymyksestä. Siksipä olisi tärkeää hakeutua tutkimuksiin, jos on epäilystä siitä että kyseessä voisi olla esimerkiksi vakava masennus. Väsymys on siis jotain aivan muuta kuin masennus. Ja jos mielialat tuntuvat heittelevän ylös ja alas kovastikin kausiluontoisesti, ei bipolariankaan mahdollisuutta kannata jättää pois laskuista.


Mistä tiedän onko kyse kevätväsymyksestä?


Kärsit luultavasti kevätväsymyksestä jos...



  1. Oireet toistuvat usean vuoden ajan peräkkäin, ja niillä on selvä yhteys tiettyyn vuodenaikaan. Oireilla ei ole yhteyttä ulkopuolisiin stressitekijöihin (esim. työhön tai opiskeluun).

  2. Oireet paranevat (tai pahenevat) tiettynä vuodenaikana.

  3. Viimeisen kahden vuoden aikana on ilmennyt kaksi selkeää väsymysjaksoa, jotka liittyvät tiettyyn vuodenaikaan (oireita ei ole muina aikoina).


Omalla kohdallani voin allekirjoittaa suurimman osan oireista sekä kevätväsymyksen tuntomerkeistä. Toisaalta on erittäin vaikea sanoa mikä vaikutus työstä aiheutuvilla stressitekijöillä on keväisiin alakuloihin ja väsymyksiin. Voihan se olla, että keväisin vain on enemmän hommaa kuin muulloin... vaikka en löisikään vetoa sen puolesta.


Joskus kyllä tuntuu siltä, että kärsin talvi- ja kevätväsymyksestä... puolikas vuodesta menee siis vähän alakuloisemmissa merkeissä kuin loppuaika. Siis kesää odotellessa!

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Eteenpäin, sano mummo lumessa


Aurinko armas... antaa lämpöään ja valoaan, melkein tässä tulee hyvälle mielellä pelkästään siitä! Viikonlopun aikana pääsin pitkästä aikaa ottamaan välimatkaa töihin ja tähän jokapäiväiseen arkiseen puurtamiseen. Teki kyllä hyvää.


Pari päivää mökillä hyvässä seurassa piristää kummasti. Vaan vaikutus tuntuisi olevan kovin lyhytaikainen, varsinkin kun on töissä paniikkihommia ja stressiä. Tänään on taas se tunne, että jos olisi valinnan varaa, jäisin kotiin peiton alle (tai viettäisin päiväni mielummin vaikka pihalla lunta lapioiden) enkä ajattelisi töitä lainkaan. Mutta tokihan se on töitäkin tehtävä. Ehkä tämän viikon jälkeen pääsen taas ajantasalle työrintamalla ja sen jälkeen otetaankin projektiksi yksityiselämä. Eli eteenpäin, sano mummo lumessa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa taas. Toivoa vielä on!


Vaikka kyllähän tuo viikonloppu teki paljon myös sillä rintamalla. Näki kavereita, ja sai rentouduttua joten omaa kultaakin muisti taas ottaa enemmän huomioon myös viikonlopun jälkeenkin.


Tässä taas huomataan, miten vapaapäivät voivat tehdä ihmeitä. Muistin taas niiden merkityksen. Näin sen pitäisikin toimia!

torstai 18. maaliskuuta 2010

Kuuntele kissaasi!


Olen monesti miettinyt seuratessani kissojen touhuja, että niillä on valtavasti opetettavaa meille ihmisille. Ja ehkäpä sen voisi laajentaa yleisemminkin lemmikeihin, ihminen voisi varmasti oppia jotain eläinten elämäntavasta tai asenteesta.


Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen kissojen opetukset, niitä kun asustelee kaksi kappaletta saman katon alla. Maailma menee jatkuvasti  suorituskeskeisempään suuntaan. Kokoajan pitäisi olla ahkera, tuottava, kiireinen, tekemässä jotakin... Mihin se lopulta johtaa? Väsymykseen ja loppuun palamiseen. Pitäisi osata hengähtää välillä, jotta taas jaksaa olla tuottava. Kissat eivät juuri kiireestä välitä, tai tuottavuudesta. Kun hetken seurailee heidän eloaan, näyttää se varsin kiireettömältä ja rennolta. Nukkumisen ja itsensä puhdistamisen välissä vähän syödään, otetaan vastaan hellyyttä ja ehkä joskus kisaillaan kaverin kanssa sekä vahditaan pihamaan lintuja. Mutta nokoset muistetaan ottaa jokaisessa välissä.


Omat kissani yrittävät toisinaan opettaa sitä rentoutta minullekin. Parhaiten sen huomaa kun istahtaa hetkeksi alas, tovin istuttuaan saa päähänsä jälleen yhden asian minkä voisi tehdä/suorittaa/hoitaa, ja juuri sillä hetkellä pomppaa kissa syliin, ottaa mukavimman ja rennoimman asennon minkä suinkin voi ottaa ja alkaa kehrätä. Millään ei raaskisi nousta ja lähteä tekemään sitä "tärkeää asiaa" joka juuri tuli mieleen kun sylissä on uninen, rento ja nautiskeleva kissa. Useimmiten pienen hetken jälkeen nousee tekemisen pakko kuitenkin niin suureksi, että on hätisteltävä kissa pois ja lähdettävä ahkeroimaan.


Toisinaan mietin, pitäisikö sitä kissaa tässä hetkessä kuunnella enemmän. "Nyt rentoudutaan!". Olla vain, ja levätä, ihan rauhassa ja kiireettä. Kyllähän meillä ihmisilläkin pitäisi joskus olla aikaa ihan vaan itselle, rauhoittumiseen ja olemiseen. Rentoutumiseen.


 

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Väsynyttä menoa


Viimeyönä nukahdin ajatukseen "mikään osa-alue elämässäni ei ole juuri nyt täysin kunnossa". Ja aamulla heräsin erään laulun sanojen kaikuen mielessäni "surut, huolet eivät liikaa paina...".


Liekö ilmassa taasen sitä keväistä väsymystä. Ajatus elämäni toimimattomuudesta syntyi kai lähinnä siitä, etten jaksa paneutua mihinkään. Kotona en jaksaisi tehdä mitään, töihin on vaikea löytää motivaatiota, kaikki tuntuu jäävän puolitiehen. Ystävät ovat jääneet, sillä en löydä energiaa ottaa yhteyttä kehenkään, samoin suku, joka on minulle aina ollut tärkeä. Oma kultanikaan ei saa sitä huomiota, jota normaalisti. Minusta ei tunnu olevan mihinkään.


Toisaalta, elämässäni on kaikki suhteellisen hyvin. On koti, on töitä, on kavereita (ainakin toistaiseksi) ja kultakin jaksaa katsella väsynyttä minääni yrittäen piristää ja kannustaa tekemään yhdessä asioita. En voi sanoa että elämässäni olisi suuria huolia ja murheita.


Mietinkin, koenko jonkinlaista tarkoituksettomuutta silloin, kun elämässä ei ole mitään draamaa. Muistelin millaista elämä oli vuosi sitten. Silloin kun minulta vaadittiin vahvuutta, sitä löytyi ja jaksoin hoitaa niin omat kuin toisenkin asiat. Vaikka olin väsynyt ja huolissani, sain asiat hoidettua. En voinut jättäytyä heikoksi ja paikoilleni, oli pakko olla toimiva toisen takia.


Ehkä kyse on kuitenkin vaina jonkinlaisesta uupumisesta. Töissä on ollut kiireitä jo viisi kuukautta, ja helmikuussa ollut loma meni lähinnä palautumiseen. Juuri kun koin, että nyt vihdoin jaksaisi tehdäkin jotain "lomajuttuja", se loma sitten loppuikin ja oli aika palata työn touhuun. Ja sitä touhua tosiaan riittää. Toisaalta tuntuu myös, että raskaan kevään ja kesän jälkeen, ei ole ollut aikaa koota itseään tähän uuteen ja normaaliin elämään. Akut jäivät vajaiksi, eikä ole ollut kunnolla aikaa ladata niitä.


Kaipaan omaa aikaa. Kaipaan pitkää lomaa.


Mitenhän tämän jokakeväisen alakulon saisi torjuttua?

torstai 11. maaliskuuta 2010

Ryskäyskä!


Ei tule elämästä taas mitään, tai siltä tuntuu valvotun yön jäljiltä. Jostain syystä heräilen nykyisin aina kolmen aikoihin yöllä siihen, että henki pihisee, yskittää ja nenäkin on tukossa. Inhottavin vaiva on kyllä tuo hengen pihinä. Ilkeä tunne, kun tuntuu siltä ettei pysty hengittämään kunnolla. Ihan kuin joku estelisi syviä henkäyksiä ja painaisi rintaa.


Harmittavaa on myös se, että aina kun herään itse yöllä, tulen herättäneeksi yskälläni ja "taistelullani" myös toisen ihmisen. Itsestä nyt ei useimmiten olekaan niin väliä, aina sitä yksi päivä menee valvotun yön jälkeenkin. Mutta tuolle toiselle toivoisi hyviä yöunia raskaan työn päälle ja ennen sitä aamuista kello kuuden heräämistä.


Niinhän siinä sitten käy, että minä pienen taistelun, pihinän ja yskimisen jälkeen siirryn olohuoneeseen tietokoneen äärelle ja lämmitän kupposellisen teetä. Kohtaus menee ohi aikanaan ja siippa saa hiukan paremmin unta. Minä siirryn sitten takaisin petiin, kun siippa herää ja omakin olo on parempi.


Vaan mikähän ihme näitä kohtauksia aiheuttaa... Pitkittynyt nuha? Räkä valuu kurkkuun ja keuhkoihin yöllä? Ilkeän tuntuista jokatapauksessa. Eikä unettomuuskaan kivalta tunnu, vaikkakaan en siitä jaksa niin kovin stressata. Nukun kun nukun, jos nukun. Ja jos en, niin turvaudutaan sitten lääkkeisiin kun alkaa väsymys vaivata liiaksi.


Ai niin...


Tänään valitaan Suomeen uusi arkkipiispa. Jännittää hiukan äänestyksen tulos. Toivoisin itse sellaista ihmisläheistä ja inhimillistä ihmistä tuohon virkaan ja mielestäni niistä kahdesta vaihtoehdosta vain toinen täyttäisi kriteerini. No saapa nähdä miten käy!


 

torstai 4. maaliskuuta 2010

Olenko tylsä ihminen?


Eilen illalla, kun olin saanut töllötinvakiot katsottua ja kääriydyin oman peiton alle Tieteen kuvalehden kanssa, se iski. Olenkohan minä tylsä ihminen? Asia on käynyt ennenkin mielessäni. Olenko aivan tavallinen, tavanomainen, mitäänsanomaton, harmaa maan matonen, ihminen jolle ei koskaan tapahdu mitään, tylsä?


En ole ainakaan ihminen, joka säätää ja häärää ympäriinsä ajattelematta sen kummemmin huomista päivää. En toisaalta myöskään ole pakkomielteisen tarkka asioista. En siis kylmää enkä kuumaa. Minua ei kiinnosta jack ass tai duudsonit, enkä saa minkäänlaista mielihyvää hölmöilystä (paitsi ehkä joskus hyvässä seurassa, mutta rajansa siinäkin). Minun elämääni ei juurikaan liity mitään mielenkiintoisia ja erikoisia yksityiskohtia, paitsi ehkä sitten tapaamieni ihmisten kautta. Ja vaikka oma ammattinikaan ei ole tavallisimmasta päästä, niin siihen kyllä usein liitetään mielikuvia tylsyydestä. en myöskään ole mikään tunteella elävä ihminen, tai vaikka olisinkin, se ei hallitse elämääni ainakaan ulkoisesti. En ole siis tempperamenttinen. Olen pikemminkin rauhallinen ja kärsivällinen. Tylsä?


Mutta onko sitten se, ettei ole tylsä, sitä että on jotenkin "hullu" tai harkitsematon? Ehkä se on. Eikä oma harkintani aina ole mukana asioissa, ja ehkä joku voisi joissain asioissa sanoa hulluksi (vaikka otankin vain järkeviä riskejä). Tai onko epätylsä sellainen jolla ei ole asuntolainaa, autolainaa, opintolainaa (tai ehkä sitä + opinnot kesken vielä nelikymppisenä kahdenkymmenen opiskeluvuoden jälkeen), ei vakituista työtä, ei paljon mitään muutakaan sitovaa. Onko Epätylsä ihminen jotenkin "vapaampi" vastuusta?


Jos näin on, en ehkä haluakaan olla mitään muuta kuin tylsä oma itseni. Katsoa iltasella telkkaria ja lueskella lempilehteäni. Pohdiskella syvällisiä ajoittain ja toisinaan viettää aikaa netissä pelaillen ja bloggaillen. Jos rauhallinen on tylsää, niin sittenpä on! Kaikestä tästä tylsyydestäni huolimatta, olen aina kuitenkin onnistunut saamaan ihmisten kanssa yhteisiä keskustelunaiheita. Vaikka minulle ei aina tapahdu, niin olen silti kiinnostunut maailmasta ja sen ilmiöistä. Pystyn sujuvasti keskustelemaan myös epätylsien kanssa...


Ja ehkäpä se, että olen ihminen jolle ei koskaan tapahdu mitään, ei olekaan tylsyyttä. Ihmisen tylsyys ja epätylsyys on luultavasti erittäin objektiivinen kokemus ja riippuu siis kokijasta. Mutta voisin veikata, että ihminen joka ei ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta voisi olla tylsempi kuin sellainen joka kulkee ns. silmät ja sydän auki.


Mutta kyllä sitä joskus toivoisi omaavansa jotain sellaista, joka sillmänräpäyksessä muuttaisi minut tylsästä epätylsäksi.


Tai sitten sellainen on jo, en vain itse näe sitä.