Olen jo yli 15 vuoden ajan seurannut sivusta vailla minkäänlaisia työkaluja puuttua asiaan erittäin ahdistavaa ja ikävää työpaikkakiusaamisen muotoa. Se ei tapahdu omalla työpaikallani, mutta sitä tapahtuu läheiselle ihmiselle. Ehdin jo salaa iloita ystäväni puolesta, kun kuulin että hänen kiusaajansa olisi viimein jäämässä eläkkeelle, mutta ilo oli ennenaikaista, sillä kiusaaminen ja ahdistelu jatkuu edelleen.
Kiusaamisesta, ja erityisesti nyt myös työpaikalla tapahtuvasta kiusaamisesta, on ollut mediassakin viimeaikoina puhetta. Ihmiset ovat tulleet esiin ja kertoneet kokemuksiaan. Läheisenikin on jo itku silmässä tätä asiaa miettinyt, että mitä jos vain kirjoittaisi kaiken ulos ja julkaisisi. Uskallus ei kuitenkaan taida riittää, pelko siitä, mitä tapahtuu kiusaajan taholta on liian suuri. Lisäksi työyhteisö ja kiusaajan ammatti ovat sellaisia, joita läheiseni ei haluaisi leimata kokonaan - yksi mätä omena ei tee koko puusta huonoa.
En voi edes kuvitella sitä ahdistuksen määrää, jota läheiseni on saanut kokea menneen 15 vuoden aikana. Voin vain ihailla sitä sisua ja voimaa jaksaa tilannetta. Nyt taitaa kuitenkin olla murtumispiste lähellä. Hän sai ensimmäiset uhkailut jo silloin kun tuo kiusaaja odotti valituksi tulemistaan työhönsä samassa työyhteisössä ystäväni kanssa. "Et sitten puhu mitään menneistä, ei sinua kuitenkaan uskottaisi - minun sanani on painavampi asemani takia". Tätä sitten seurasi yli kymmenen vuotta samassa pienehkössä työyhteisössä, jossa oli voitava tehdä erittäin paljon yhteistyötä. Oli panettelua, syyttelyä, vähättelyä, monet yhteentörmäykset työasioissa ja myös muissa asioissa. Kaikesta tästä huolimatta läheiseni jaksoi, eikä hän toki ollut ainoa uhri. Vähitellen myös työyhteisön ulkopuolella alettiin huomata, ettei kaikki mene ihan sääntöjen mukaan kiusaajan toimissa. Lopulta nämä muiden huomiot johtivat asioiden käsittelyyn korkeammalla taholla ja monien "sairaslomien" jälkeen kiusaaja pääsi sitten eläkkeelle.
Sitten kävi ilmi, että kiusaajan silmissä kaikki tapahtunut on tämän minun läheisen ihmisen syytä. Alkoi katkeruuden sävyttämä sähköpostitulva. Nimittelyä, panettelua, valehtelua siitä miten muutkin "vihaavat" läheistäni, kaikenlaista uhkailua. Ahdistavinta oli ehkä kuulla tuttujen tutuilta juttuja siitä, miten tämä kiusaaja oli puhunut läheiseni olevan hankala ja ikävä ihminen joka tulehduttaa työyhteisön. Monesti olen saanut korjata "tietoja" joita tuttuni olivat kuulleet - mietin, kuinka monesti nämä väärät tiedot ovat saaneet jäädä ihmisten mieliin ilman korjausta?
Näinkö vain voidaan mustamaalata ahkera ja hyvä ihminen, joka jopa kaikessa kiltteydessään on yrittänyt tulla toimeen ja hoitaa asiat kaikesta huolimatta? Taisipa toisinaan jopa suojella tätä kiusaajaa suuremmilta rangaistutoimilta jne.
Itse tunnen myös kiusaajan, olen tehnyt hänen kanssaan töitä. Tiedän että hän osaa olla erittäin miellyttävä ja asiallinen, mutta olen saanut todistaa myös sitä toista puolta ihan omin silmin. Kotipsykologi sisälläni sanoo että tuo ihminen on narsisti pahimmasta päästä.
Läheiseni on nyt murtumispisteessä, itkuinen, masentunut eikä pysty keskittymään mihinkään. Miettii yöt läpeensä onko tehnyt jotain väärin ja mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Kiusaaja on siis ilmeisesti päässyt tavoitteeseensa ja musertanut yhden ihmiselämän ja yhden itsetunnon.
En voi hyväksyä! Eikö ole mitään mitä voisi tehdä?! Ahdistaa ja surettaa sekä suututtaa.
Suututtaa myös siltä kantilta, että tuo kiusaajan ammatti on sellainen jota haluaisin arvostaa. Ja arvostankin. Mielestäni hän toimiessaan niinkuin on toiminut viimeisten 15 vuoden aikana, on mustamaalannut ja tehnyt tyhjäksi monen hyvän kollegansa työn. Aloin miettiä, eikö ole mitään keinoa jotenkin säädellä sitä, millaisia ihmisiä tähän tiettyyn ammattiin valitaan. Se säätely nimittäin tuntuu olevan olematonta ja irtisanominenkin lähes mahdotonta. Joko arvaatte ammatin? Liittyy läheisesti lähimmäisen rakkauteen, tai ainakin siitä saarnaamiseen...
Voin vain kulkea rinnalla ja tukea ... mutta se tuntuu niin vähältä... haluaisin voida auttaa enemmän.
