Kävin eilen ottamassa vastaan piikin käsivarteen. Sikaflunssaa torjumassa siis, ja osallistumassa tähän "yhteiseen ponnistukseen" saada koko suomen kansa rokotettua (tai ainakin suurin osa). Oli tietynlaista urheilujuhlan tuntua seistä yhdessä jonossa monista, terveyskeskus puolillaan ihmisiä, jotka ovat siellä suurinpiirtein samasta syystä kuin itsekin.
Minulla on ollut jokseenkin välinpitämätön asenne koko rokotetta kohtaan, tulee jos on tullakseen - ajattelu on enemmänkin minun heiniä. Toisaalta, miksipä ei kävisi ottamassa rokotetta, kun sen nyt aivan ilmaiseksi saa, ja kohtuullisen pienellä vaivalla. Eihän siinä mitään häviä.
Toisaalta oli hassu tunne seistä jonossa aamulla ennen töitä. Rokotteesta ja sikainfluenssasta on puhuttu ja panikoitukin niin kauan, että kun vihdoin haet rokotteen, se menee puolihuomaamattomasti viiden minuutin jonotuksella. Siitä sitten takaisin arkeen. Kyllähän sitä nyt olisi jotain enemmän odottanut... vaikka parempi näin!
Onneksi voin sentään verailla "sotavammojani" muiden kanssa. Itselläni nimittäin tuli tuo piikitetty käsi erityisen kipeäksi. Enpä muista milloin viimeksi olisin valvonut yön käsikivun takia. Tuskin koskaan. Näköjään hetken tuo rokote jaksaa minuakin muistuttaa olemassaolollaan. Ihmisethän haluavat aina vertailla kipujaan, kerrankin minulla on jotain mitä lyödä pöytään.
Jos saa vähän heittäytyä hölmöksi ja vitsailla sairaudella, niin pienellä kaiholla kyllä ajattelen nyt sikaflunssaa. Siinäpä taas yksi tauti jota minun ei enää pitäisi olla mahdollista ainakaan tässä aallossa sairastaa. Jäänkö nyt yhtä kokemusta köyhemmäksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!