Lapsia me olemme loppuun asti
Kynttilät käsissä
me kuljemme pimeitä teitä
ja pimeys ympäröi meitä
Hämmennys silmissä
me kuljemme totuuden teitä
ja totuus pakenee meitä
Yksin kuljemme
kaukana kaikista teistä
eikä kukaan ohjaa meitä
Lapsia me olemme loppuun asti
Odotamme ihmettä, petymme
itkemme ja unohdamme
Kutsumme yhtä yksinäistä
hiutaletta talven lumeksi
Lapsia me olemme loppuun asti,
kuljemme kynttilät käsissä,
hämmennys silmissä,
näkemättä tietä liekiltä
- Tommy Tabermann -
Minua hätkähdytti eilisiltana kuulemani uutinen, Tommy Tabermann on kuollut. Hämmentävää, hiljentävää, jotenkin "outoa". Mietin, miten se voi olla mahdollista. Vaikka tosiasia on, että se ei ole pelkästään mahdollista vaan väistämätöntä. Jokaisen kohdalla. Hänen kohdallaan ehkä hieman aikaisemmin.
Tommy ei kuulu lähipiiriini, ei ystäviini, en ole milloinkaan tavannut häntä. Silti uutinen hiljensi ja hämmensi. Ovathan monet hänen runoistaan kulkeneet elämäni matkalla mukana. Iloissa, suruissa, rakkaudessa...
Mielestäni Tommy ei ole kuollut, hän ei ole kokonaan poistunut keskuudestamme. Minulla on vieläkin yksi hänen minulle rakkaimmista runoistaan jääkaapin ovessa, josta näen sen joka päivä. Silloin tällöin mieleeni palautuu vieläkin runo, joka koskettaa minua silloin kun on vaikeaa. Kuulen ystäväni toisinaan lausuvan mietteissään Tommyn ajatuksia ihmisestä. Runot siis elävät, ja samalla elää myös jokin osa Tommysta.
Murheeseen
suhtautukaamme
kuin raskaan
lumen painama oksa:
Joko kestän
...tai katkean,
mutta
toukokuun tullen
jossakin
kukkii oksa.
-Tommy Taberman -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!