Sivustakatsoja

 Lähipiirissäni vaikuttaa tiivis kaveriporukka, joka tuntuisi viettävän keskenään kaiken vapaan aikansa (ja myös suuren osan työaikaansa). On toisaalta hienoa seurata sellaista suurta yhteenkuuluvuuden ja samanhenkisyyden tuomaa symbioosia pienen porukan kesken, toisaalta taas huomaan sen vaikuttavan myös näiden ihmisten lähipiiriin monin tavoin. Aina vaikutukset eivät tunnu olevan pelkästään hyviä.

Itselleni on ehkä jopa hiukan vierasta sellainen tiivis tiimihenki. Kavereita toki on ollu ja on, läheisiäkin ystäviä joiden kanssa on paljon aikaa vietetty. Opiskeluaikoina meistä puhuttiin kämppikseni kanssa usein yhtenäisenä kokonaisuutena, tyylillä paita ja peppu. Mutta jotenkin tuntuu, että se on vielä kaukana siitä mitä nyt saan sivustakatsojana todistaa.

Kahden naisen ja yhden miehen muodostama kokonaisuus on kaikkine yhteisine iskulauseineen ja lauseiden täydentämisineen hupaisaa katseltavaa. Sisäpiirijutut ja vitsit, jotka aukeavat vain näille kolmelle, saattavat joskus joitakuita jopa hivenen ärsyttääkin. Nämä kolme viettävät usein jopa yönsä "yhdessä", sillä illanvietot venyvät eikä kotiin jaksa taivaltaa nukkumaan.

Erikoisen tilanteesta tekee ehkä se, että toinen naisista on kuitenkin aviossa ja hänellä on oma perhe. Joskus sitä miettii, miten tuo perhe kokee kaiken tämän. Äiti ei ole kotona, tai jos on niin siellä on myös nuo kaksi muuta. Entä löytyykö enää aikaa omalle aviomiehelle? Vaikka kaverisuhteet ovat tärkeitä, niin eikö olisi yhtä tärkeää säilyttää suhde myös omaan perheeseensä?

Sivustaseuraajana en tosiaan voi tietää, mitä taustalla tapahtuu. Voin vain arvailla ja luulla. Jotenkin tulee elävästi mieleen oma nuoruus... Kun sitoutui nuorena ja asettui aloilleen paljon ennen muita ikäisiäni, tuli vastaan se kohta elämässä, jolloin yhtäkkiä kadehti kaikkia niitä jotka elivät mielestäni jotenkin vapaampaa elämää. Hauskanpito tuntui olevan jotain muuta kuin oman miehen kanssa yhteisien tekemisten keksimistä. Kaverit nousivat arvoasteikolla sinne kärkeen, samoin yhteiset illanvietot. Lopulta omalla kohdallani kävi niin, että side siihen puolisoon pikkuhiljaa katosi. Voin vain toivoa, ettei tuttavalleni käy samoin.

Joskus voi olla vaikea löytää tasapaino elämässä. Joskus voi olla vaikea nähdä mikä on todella tärkeää. Joskus voi olla helpompi paeta hauskuuteen, kun pitäisi kohdata ongelmat silmästä silmään. Asiat kun eivät lopulta kuitenkaan ratkea itsestään.

Ystävät ja kaverit ovat tärkeä osa elämää, mutta joku tasapaino pitäisi varmasti löytää myös muun elämän kanssa. Omalla kohdallani saan olla onnellinen, että oma puoliso viihtyy myös minun kavereiden kanssa, ja itse olen saanut tutustua hänen kavereihinsa. Pikkuhiljaa heistä tullee yhteisiä kavereita. On mukava saada jakaa hauskat hetket yhdessä. :)

Ei kai auta huolehtia toisten elämästä, kuulevaa korvaa voin tarjota jos siihen on joskus tarve...