Niin on käynyt varmasti lähes kaikille jossain vaiheessa elämää. Se on ainutlaatuinen ja nolo tunne kun huomaat, että ihminen josta olit juuri puhumassa ystävällesi, seisookin takanasi. Miten se tilanne ohitetaan sujuvasti? Omassa kaveripiirissä tähän ei ole löytynyt ratkaisua. Vain pitkä hiljaisuus ja kun kasvot ovat keränneet tarpeeksi punaisuutta, seuraa kaverien "lohduttava" nauru.
Opiskeluaikoina tätä tapahtui useinkin. Jostain syystä professorit ja luennoitsijat vain sattuivat ilmestymään läheisen nurkan takaa juuri kun olit kertomassa hauskaa kaskua heihin liittyen. Sen jälkeen punnittiinkin sitten sitä, mahtaako kyseisellä henkilöllä olla millainen huumorintaju...
Vaan mistä johtuu, että itse ei koskaan satu paikalle "sopivaan aikaan"? Riittäisikö oma ymmärrys?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!