tiistai 31. elokuuta 2010

Voihan Nukku-Matti minkä teit!


Tai oikeastaan jätit tekemättä.


Hyvä Nukku-Matti. Missä olit eilen illalla klo 23 eteenpäin kun olisin sinua tarvinnut? Ei se tunnin myöhästyminenkään olisi haitannut, mutta saapua nyt paikalle vasta kellon lähestyessä neljää. Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Tänään vaan sattuu olemaan pitkä päivä ja pitäisi olla iloisena ja hymyilevänä vastaanottamassa juhlavieraita. Olisin tarvinnut sinua yöllä. Kipeästi.


Nukkuminen on kyllä minulle aina ollut sellainen mysteeri, ettei paremmasta väliä. Se ei koskaan ole ollut itsestäänselvyys. Ei edes lapsena. Opin kyllä opiskeluaikoina viimein olemaan stressaamatta unen saannista. Tulee jos tulee, ja kyllä yksi päivä menee vähän vähemmilläkin unilla. Taustalla kai se, että tuolloin oli mennyt jo useammankin kerran elämässä reilu kuukausi vähillä unilla. Useamman viikon unettomuus aiheuttaa kyllä jo sen verran oireita arkipäivään, ettei sitä toivoisi itselle eikä muille. Olo on kuin elävällä kuolleella (vaikken tiedä millainen olo se mahtaa todellisuudessa olla), ja ympäröivä maailma tuntuu epätodelliselta.


Tänään ei vielä ole zombie-olo. Yksi yö muutaman tunnin unilla ei aiheuta vielä suurempia ongelmia, ainoastaan herääminen oli erityisen hankalaa ja tuntuu kuin olisi flunssa tuloillaan.


Ehkäpä tämän illan treffit  Uni-Jukan kanssa onnistuisivat. Ehkäpä työasiat eivät pyörisi mielessä. Ehkäpä puoliso ei kuorsaisi. Ehkäpä muistaisin ottaa allergialääkkeen eikä hengitys vinkuisi. Ehkäpä...


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!