sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Saako välittää?


Norjassa tapahtuneet järkyttävät tapahtumat ovat nostaneet monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Varmasti lähes jokainen on jollain tavoin reagoinut, moni järkyttynyt, moni surullinen niiden puolesta jotka ovat menettäneet läheisensä. Jonkinlaista pelkoakin on ilmassa, tapahtuihan tuo ihmisten teloituksenomainen joukkosurma naapurimaassa, jonka voidaan ajatella olevan monin tavoin oman maamme kaltainen. Jos Norjassa, niin miksei yhtä hyvin Suomessakin?

Olen myös törmännyt monessa paikassa joka ärtymykseen. Ei niinkään tuota tapahtumaa kohtaan, vaan ihmisten reaktiota kohtaan. Ollaan lähes vihaisia siitä, että toiset surevat ja ovat järkyttyneitä. Aivan kuin ei muut ihmiset eivät saisi reagoida noihin tapahtumiin. "Miksi tämä on yhtään sen kauheampi asia kuin sisällissodat toisessa maailmassa?" "Miksi ette sure joka päivä jokaista kuollutta ihmistä?" "Tekopyhää olla järkyttynyt tästä, kuoleehan Afganistanissakin joka päivä ihmisiä."

En oikein osaa tarttua tuohon ärtymykseen. Miksi ei saisi järkyttyä? Miksi pitäisi olla välinpitämätön tätä tapahtumaa kohtaan? Miksi luulaan, että Norjan tapahtumien sureminen olisi pois siitä, että myös muualla maailmassa tapahtuva kärsimys koskettaa?

Itse olen sitä mieltä, että on hyvä että kaikki vääryys, kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus tuntuu jossain. Välinpitämättömyys on pahinta. Kun mikään ei tunnu missään, niin eikö raja oikean ja väärän välillä helposti vääristy? On helpompi kohdella itsekin läheisiään huonosti, jos ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan.

En sano, että jokaisen pitäisi ottaa koko maailman murheet kantaakseen ja surrakseen, mutta kyllä niihin saa mielestäni jotenkin reagoida. Tuntuu jotenkin julmalta, että pitäisi ajatella "..no siellä tapettiin suuri määrä ihmisiä teloitustyyliin, mutta mitä sitten, en minä tuntenut niistä yhtäkään. Shit happens."

Siinä vaiheessa kun välinpitämättömyys hallitsee maailmaa, on kaikki toivo mistään hyvästä kadotettu. Ehkä se sytytetty kynttilä uhrien muistolle ei auta enää uhreja, mutta ainakin se pitää toivoa yllä. On vielä ihmisiä jotka välittävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!