torstai 1. huhtikuuta 2010

Tänään on oltava tarkkana...



"Huhtikuun ensimmäinen päivä on se päivä, jolloin meitä muistutetaan, millaisia olemme muiden 364 päivän aikana." – Mark Twain


Tänään on aprillipäivä, ja se osuukin melko erikoiseen kohtaan. Kirkkovuodessa elämme kiirastorstaita, joka ei luonteelta ole erityisen hassutteleva päivä. Vaan mistä juontaa juurensa tämä ympäri maailmaa tunnettu "april fool's day"? Kuka on aikoinaan keksinyt, että juuri huhtikuun ensimmäisenä päivänä hassutellaan ja juksataan? Etsin tietoa aiheesta, ja wikipedia kertoo seuraavaa:


Aprillipäivän perinteen sanotaan usein alkavan vuodesta 1582, jolloin Ranskassa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin. Kuningas Kaarle IX oli huomannut valtakuntaa kierrellessään, että eri hiippakunnissa vuosi laskettiin alkavaksi eri aikoina, ja että erot olivat merkittäviä. Silloin esimerkiksi Lyonissa vuosi alkoi jouluna, mutta Viennessä 25. maaliskuuta. Monin paikoin vuosi vaihtui juliaanisen kalenterin mukaisesti 1. maaliskuuta.  Yhtenäistääkseen käytäntöä Kaarle IX lisäsi artiklan nro 42 julistukseen, jota kirjoitettiin tammikuun alussa Pariisissa vuonna 1563. Sen mukaisesti vuosi alkaa kaikkialla Ranskassa 1. tammikuuta.     


Kun uusi käytäntö kohdistui vain yhden merkkipäivän paikkaan, se antoi varmasti Ranskassa hyvät mahdollisuudet kiusoitella niitä, jotka eivät hyväksyneet uudistusta, ja narrata niitä, jotka eivät yksinkertaisesti tienneet siitä. Huijausperinne saattoi hyvin saada alkunsa aprillipäivän aikoihin pilailumielessä lähetetyistä uudenvuodenlahjoista tai kutsuista olemattomiin uudenvuodenjuhliin.


Keväinen hassutteluperinne tunnetaan kuitenkin ympäri maailmaa ja sen perinne tuntuu juontuvan 1500-lukua selvästi vanhempaan aikaan. Jo roomalaiset viettivät Hilaria-juhlaa 25. maaliskuuta ja hindujen maaliskuun alussa viettämä värien juhla Holi on vähintään yhtä vanha. Molempiin kuuluu yleinen hilpeys ja sosiaalisen koodin keventyminen. Tämän perusteella on luultavaa, että hullutteluperinteen alku ei ole ajanlaskun muutoksissa 1500- ja 1700-luvuilla, vaan ne antoivat vain hyviä tekosyitä ilmaista kevään tulemiseen liittyvää ikiaikaista hulluttelumieltä.


 


... no, eipä tuo wikipedia juuri selventänyt asiaa. Ehkäpä meissä ihmisissä on sisäsyntyinen tarve välillä hassutella ja hullutella, ja sen takia on oltava joku päivä vuodesta kun se on kaikin puolin sallittua ja jopa suotavaa.


Omat aprillaukset ovat kyllä jääneet kun ikää on tullut lisää, mutta vieläkin muistan muutamia hyviä ja onnistuneita piloja lapsuudesta, jolloin sain vanhempani juoksemaan ties minkä tarinan varjolla ympäri taloa/pihaa. Jos oikein muistelen, tuohon aprilliperinteeseen kuuluukin oleellisesti se, että toinen huijataan jollekin asialle/reissulle jonkun hassun syyn varjolla.


Odotan mielenkiinnolla, löydänkö lehdistä tämän vuoden aprillipilat... vai olenko itse huijattavien joukossa! Ehkäpä saan jossain vaiheessa päivää kuulla sanat: "aprillii, syö silliii, juo kuravettä päälle!"

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Virvon varvon...


"virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuueks, vitsa sulle, palkka mulle"


Minullakin kävi eilen pari noita-akkaa oven takana. Se oli mukava yllätys, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun minulle on virpojia tullut. Luulen että asuinpaikalla on paljon merkitystä tässä suhteessa. Kerrostaloissa asuessani ei virpojia näkynyt (korkeintaan ikkunasta jossain kaukana kadulla jos sitäkään). Nyt kun asustelen rivitalossa, hiukan kauempana keskustasta, uskalsi kaksi virpojatyttöä tulla minunkin oveni taa kolkuttamaan.


Mukavaa että näitä vanhoja perinteitä muistetaan vieläkin. Ja käydään ihan kaikkien (naapureiden?) ovilla, ei vain sukulaisten ja tuttujen. Onneksi oltiin kullan kanssa varattu muutama pieni pussi sellaisia pieniä suklaamunia. Oli sitten sitä palkkaakin antaa. Nykyään kun ei ole edes käteistä rahaa, jota voisi paremman puutteessa lahjoittaa, niin on pakko varautua oikeasti niillä munilla. Ja niinhän se on mennyt aikaisempina vuosina, että suklaata on jäänyt sitten omaan suuhun laitettavaksi reilusti. Tälläkertaa onneksi sitä sai tiputtaa noitien pajukoriin!


Vitsat ovat kyllä hienot... Ja niissä on jo oikeastikin muutama pajunkissa tuloillaan! Olin aivan varma, että tänä palmusunnuntaina virvotaan tyhjillä koivunoksilla. Mutta onneksi olin väärässä, kevät tulee sittenkin, pajunkissoja näkyy jo. Ainakin minun ruokailupäydällä :)


---


Ai niin, pohdiskeli tuossa eilen, kuinka hassua on että juuri noidat aina virpovat... ja hetken asiaa tutkittuani, sainkin selville että kyseessä on kahden eri perinteen sekoittuminen. Karjalassa virvottiin (ilman asuja), ja toivottiin kasvua ja kaikkea hyvää sitä kautta, länsi-Suomessa taas noidat ja trullit liittyivät pääsiäiseen (eikö niitä pääsiäiskokoinkin karkoitettu). Kun nämä kaksi perinnettä yhdistettiin, saatiin noitia, jotka virpovat!

torstai 25. maaliskuuta 2010

Pian loppuu sympatiat


Kyllähän minä kannatan oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, reiluutta ja sitä että työssä on ehdot jotka miellyttävät jotenkin kumpaakin osapuolta. Lakkoilukin on oikeus ja väline jos ei mikään muu auta. Mutta viimeaikoina on kyllä tullut pohdittua paljon sitä, mikä riittää ja mikä ei. Onko palkka/työehdot mitenkään suhteessa työn vaativuuteen, koulutukseen, työaikoihin, työvoiman saatavuuteen jne. Pitäisikö kaikilla aloilla olla samat ehdot mitä tulee irtisanomisiin tai etuihin.


Jokaisella on oikeus pyytää, ja vaikka lakkoillakin jos ei pyyntöjä kuulla. Mutta eikö työnantajalla ole oikeus myös korvata väkeä, jos korvaavaa (helposti koulutettavaa) työvoimaa löytyy, miksi siitä pitää rangaista? Onko jossain olemassa raja, jolloin työtaistelu muuttuu kiusanteoksi? Osataanko hyviä etuja ja palkkoja arvostaa, jos ne on niin helppo heittää menemään?


Tänään tapahtui satamissa ulosmarssi, jossa protestoidaan "rikkurityövoiman käyttöä". Ajatuksena ilmeisesti, "jos meidät korvataan, me marssimme ulos". Ja nyt kun saatiin turva siihen, että irtisanomisen jälkeen on varmaa tuloa kuitenkin tiedossa, niin mikäs siinä on ulosmarssia. Ilmeisesti alhaisesta koulutuksesta on jotain hyötyä.


Pyydän anteeksi jo tässä vaiheessa. Osa ajatuksistani luultavasti johtuu vain tiedon vähyydestä ja kateudesta. Omat palkkani eivät yllä lähellekään sitä tasoa mitä kouluttamaton satamatyöntekijä saa, ilmeisesti 19 vuotta koulutusta tarkoittaa sitä, että olen kutsumusammatissa jossa ei palkka olekaan niin suuressa roolissa. Jos työ on mielekästä, ei siitä tarvitse maksaa? Mitään irtisanomisturvaakaan ei tarvita, sillä kyllähän korkeasti koulutettu aina töitä saa... (näinköhän pitää paikkansa).


Rikkuri on rikkuri vaikka voissa paistaisi... meneekö siis kiusanteko nyt väärään osoitteeseen kun se kohdistuu työnantajaan? Toisaalta, miksi rangaista työhalukkuudestakaan ketään, näinä aikoina kaikki työ on arvossaan ja siihen on tartuttava kun sitä tarjotaan.


Suostun kyllä myöntämään sen, ettei minulla ole paljoakaan tietoa palkka- tai etujärjestelmistä oman ammattini ulkopuolella, joten voi hyvinkin olla että satamatyöntekijöitä on kohdeltu erittäin epäreilusti, suorastaan riistäen. Ihmettelen vain. Välillä tuntuu, että mitä enemmän saa, sitä enemmän uskaltaa vaatia...