Ei mitään vikaa - vikaa - vikaa...

 Kaikesta kipuilusta huolimatta, minussa ei lääkärin mukaan ole mitään vikaa. Tätä diagnoosia vähän ounastelinkin. Niinhän se tuntuu usein olevan. Sorminivel on kipuillut vähintään kuukauden päivät, mutta veressä ei ole mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin, kaikki arvot ovat suorastaan loistavia. Myöskään röntgenkuvat eivät paljastaneet vaurioita, kaikki näyttää aivan normaalilta.

Apua ei siis tullut. Ainoastaan tulehduskipulääke tähän ei-tulehtuneeseen niveleen.

No katsellaan, josko se tästä itsestään helpottaisi kun kevät etenee ja ilmat lämpenee.

Hiukan on ehkä turhautunut fiilis kun kaikesta lääkärillä ramppaamisesta ja kokeista huolimatta mitään ei löydy. Toisaalta sen pitäisi olla vain hyvä asia, ilmeisesti mitään vakavampaa ei ole tekeillä. Mutta kyllä sitä salaa toivoi, että syy löytyy ja siihen lääke. Ehkä sekin kuuluu ihmisluontoon, siis se, että haluaa tietää mistä mikin johtuu. Asioita on silloin helpompi käsitellä, ovat ne sitten hyviä tai huonoja. Epätietoisuus kai se on se, mikä eniten ahdistaa. Pitäisi vain osata olla ja elää, ilman että kaikesta on niin selvää varmuutta. Toisissa asioissa se onnistuu helposti, toisia asioita täytyy vähän vielä opetella.

Nyt jo riittäisi, kiitos!

 Eiköhän tätä talvea ole ollut jo ihan tarpeeksi kauan. Nyt riittää. Kevättä seuraavaksi kehiin!

Muistelisin, että pysyvä lumi satoi maahan jo marraskuussa, sitä onkin sitten riittänyt sieltä asti enemmän kuin tarpeeksi. Lumia on tiputeltu katoltakin pariin otteeseen tämän talven aikana, ja lumien luomisesta en sitten puhukaan... Ikkunoiden edessä on puolitoistametriset vallit yhä. Pahimmillaan ikkunoista ei näkynyt yhtikäs mitään muuta kuin lunta.

Aprillipäiväkin tuli ja meni, nyt eletään jo huhtikuuta. Pääsiäinen on tänä vuonna erikoisen myöhään, mutta siltikin voi hyvin olla, että vielä pääsiäisenä on lunta. Ja pääsiäisviikonhan päättääkin sitten vappu. Näinköhän sekin vietetään lumikasojen keskellä? Tulee jo sellainen tunne, että pelkää talven jatkuvan ikuisesti, vaikka järki sanookin, että kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

Puoli vuotta talvea ja puolitoista kuukautta kevättä, kaksi kuukautta kesää ja puolitoista kuukautta syksyä. Tätäkö se nyt tulee olemaan?

No ehkäpä ei, luultavasti nyt on ollut poikkeuksellisia talvia kaksi peräkkäin.

Palatakseni vielä pääsiäiseen. Se on hassu juhla, jonka paikka vaihtelee kalenterissa melkoisesti. Kevääseen se nyt aina jotenkin osuu, mutta jos nyt verrataan tätä ja ensi vuotta, niin eroa on melkoisesti päivämäärissä. Tänä vuonna 1. Pääsiäispäivä on 24.4. Ensi vuonna se on 8.4. Laskiaissunnuntai oli tänä vuonna 6.3. kun ensi vuonna se on jo 19.2. Mutta niinhän se  on, että kun laskeskellaan juhla-ajankohdat kevätpäiväntasauksen sekä täydenkuun mukaan, niin tottakai se vaihtelee! (Pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen ensimmäinen sunnuntai.) Aikaisintaan pääsiäistä voi siis tämän systeemin mukaan viettää 22. maaliskuuta ja viimeisimmillään 25. huhtikuuta... eli nyt ollaan siellä viimeisten päivien joukossa :)

Eli vielä odotellaan.. sekä kevättä, että pääsiäistä

Minä vaivainen vain.. vol. 2

 Pidin pienimuotoisen valitusvirren reilu pari viikkoa sitten, jolloin taisin mainita (valituksen muodossa) jotain kipeistä sorminivelistäni. Nyt seuraa lisää valitusta. 

Vaivat eivät ole helpottaneet. Eivätkä kyllä toisaalta juurikaan pahentuneet. Edelleen herätessä käsi on todella kankea, ja erityisesti yksi sormi liikutellessa kipeä ja todella jäykkä. Päivän mittaan tuo jäykkyy helpottaa, mutta niveleen jää edelleen se arkuus puristettaessa tai sormea käytettäessä. Mitään särkyjä ei onneksi ole.

Tämä vaiva todella "syö miestä". Työssäni sormien toimivuus on usein aika tärkeää, ja se vaikuttaa suuresti siihen, miten pystyn työni hoitamaan. Nyt huomaan, että tämä vaiva vaikuttaa työsuoritteeseen. Jopa käsin kirjoittaminen tuntuu hiukan hankalalta (tottakai vaiva on oikeassa kädessä, jolla siis myös kirjoitan) ja käsialani on selvästi muuttunut. Voi tietysti johtua myös siitä, että olen alkanut varoa tätä yhtä sormea.. joten varon tahtomattani sitä jatkuvasti, ja tämä taas vaikuttaa käkä käden toimintaan.

Sen verran huolissani olen ollut, että sain mentyä myös lääkäriin. Hän tutki huolellisesti, ja kyseli "reumaperimästä" (ja sitähän on reilusti kummankin vanhemman puolelta, kiitosta vaan). Laittoi röntgeniin ja verikokeisiin (tuloksia odotellessa). Sanoipa sitten vielä loppuun, että jos se nyt sitten olisi sitä reumaa, niin sitten pitää vain olla talvet töissä jossain etelän lämmössä. Kiva ajatus noin yleisellä tasolla, mutta nyt se ei sittenkään kuulostanut houkuttelevalta. Etelän lämpöön toki haluaisin, mutta omilla ehdoillani, en minkään sairauden vuoksi...

Ehkäpä ensi maanantaina saa tietää jotain. Nyt tuntuisi siltä, että haluaisin vain saada tiedon, mitä tämä on. Aivan sama mikä vaiva - suuri tai pieni - kunhan saisin tietää. Jos se on jotain, joka ei tästä muutu kuin huonompaan, niin tiedänpä sitten että pitää alkaa miettiä alan vaihtoa.

Harmi vaan, että enhän minä osaa mitään muuta.. tätä kun on tullut tehtyä ihan pienestä saakka... tavallaan.. :)

Mutta jotenkin myös luotan siihen, että mitä tahansa käykin, niin se on oikea suunta. Jos on tarkoitus että jatkan tätä hommaa mitä nytkin, niin vaiva on luultavasti jotenkin voitettavissa. Jos taas on tarkoitus että katselen vähän toisiin suuntiin ja löydän jonkun muun homman, niin sitten käy niin.

Elämässä tulee eteen monenlaisia asioita, jotkut tuntuvat mukavilta ja helpoilta, toiset eivät. Mutta se, mitkä asiat ovat hyviä ja mitkä huonoja, sitä onkin vaikeampi sanoa. Onnettomuuskin voi ajan myötä osoittautua siunaukseksi...

Tulevaisuuteen luottaen, Zahirlife