Elämäni menee aina jotenkin kausissa. On vauhdikkaita kausia, jolloin jaksaa rynnistää paikasta toiseen, olla sosiaalinen ja kiinnostunut kaikesta. On rauhallisia kausia, jolloin tekee mieli vain olla kotona ja keskittyä omiin juttuihin - tai telkkarin tuijottamiseen. On kausia, jolloin kaikki vapaa-aika menee käsitöihin, on kausia jolloin kaikki vapaa-aika menee lukemiseen. On kausia jolloin jaksaa kirjoittaa blogiin kaikesta siitä, mitä pään sisällä liikkuu, ja joskus taas pohdinnat jäävät pään sisälle (tai ulostautuvat puolisolle eräänlaisina saarnoina).
Nyt on kausi, jolloin työt väsyttävät, vapaa-aika (se vähäinen) menee käsitöihin ja raha-asioista huolehtimiseen sekä surkutteluun. Tuntuu, että tämä kausi värittyy sillä, että otan kaikkien muiden murheista ainakin puolet itselleni - suren vieraiden ihmisten kuolemia, sairauksia ja muita ongelmia. Siis en vain harmittele ja "elä rinnalla", vaan konkreettisesti itken ja suren.
Alakulo ja masennus - se on siis syksy taikka alkutalvi nyt!
Olen kyllä edelleen kiinnostunut maailmanmenosta ja kaikesta mitä tapahtuu ja herättää keskustelua. Mutta ehkäpä kerään ajatuksiani jonnekin pääkopan pöytälaatikon alimmaiselle hyllylle, ja koitan löytää ne sitten, kun taas blogikirjoittelu tuntuu mielekkäältä.
Nyt keskityn joululahjaneulontoihin - tänä vuonna luvassa läheisille pehmeitä paketteja ja ihan itse tehtyjä. Kun on rahassa tiukkaa, tulee kai annettua ne parhaimmat lahjat... itsetehtyä, suoraan sydämestä!
tiistai 13. marraskuuta 2012
tiistai 9. lokakuuta 2012
Murtumispisteeseen
Olen jo yli 15 vuoden ajan seurannut sivusta vailla minkäänlaisia työkaluja puuttua asiaan erittäin ahdistavaa ja ikävää työpaikkakiusaamisen muotoa. Se ei tapahdu omalla työpaikallani, mutta sitä tapahtuu läheiselle ihmiselle. Ehdin jo salaa iloita ystäväni puolesta, kun kuulin että hänen kiusaajansa olisi viimein jäämässä eläkkeelle, mutta ilo oli ennenaikaista, sillä kiusaaminen ja ahdistelu jatkuu edelleen.
Kiusaamisesta, ja erityisesti nyt myös työpaikalla tapahtuvasta kiusaamisesta, on ollut mediassakin viimeaikoina puhetta. Ihmiset ovat tulleet esiin ja kertoneet kokemuksiaan. Läheisenikin on jo itku silmässä tätä asiaa miettinyt, että mitä jos vain kirjoittaisi kaiken ulos ja julkaisisi. Uskallus ei kuitenkaan taida riittää, pelko siitä, mitä tapahtuu kiusaajan taholta on liian suuri. Lisäksi työyhteisö ja kiusaajan ammatti ovat sellaisia, joita läheiseni ei haluaisi leimata kokonaan - yksi mätä omena ei tee koko puusta huonoa.
En voi edes kuvitella sitä ahdistuksen määrää, jota läheiseni on saanut kokea menneen 15 vuoden aikana. Voin vain ihailla sitä sisua ja voimaa jaksaa tilannetta. Nyt taitaa kuitenkin olla murtumispiste lähellä. Hän sai ensimmäiset uhkailut jo silloin kun tuo kiusaaja odotti valituksi tulemistaan työhönsä samassa työyhteisössä ystäväni kanssa. "Et sitten puhu mitään menneistä, ei sinua kuitenkaan uskottaisi - minun sanani on painavampi asemani takia". Tätä sitten seurasi yli kymmenen vuotta samassa pienehkössä työyhteisössä, jossa oli voitava tehdä erittäin paljon yhteistyötä. Oli panettelua, syyttelyä, vähättelyä, monet yhteentörmäykset työasioissa ja myös muissa asioissa. Kaikesta tästä huolimatta läheiseni jaksoi, eikä hän toki ollut ainoa uhri. Vähitellen myös työyhteisön ulkopuolella alettiin huomata, ettei kaikki mene ihan sääntöjen mukaan kiusaajan toimissa. Lopulta nämä muiden huomiot johtivat asioiden käsittelyyn korkeammalla taholla ja monien "sairaslomien" jälkeen kiusaaja pääsi sitten eläkkeelle.
Sitten kävi ilmi, että kiusaajan silmissä kaikki tapahtunut on tämän minun läheisen ihmisen syytä. Alkoi katkeruuden sävyttämä sähköpostitulva. Nimittelyä, panettelua, valehtelua siitä miten muutkin "vihaavat" läheistäni, kaikenlaista uhkailua. Ahdistavinta oli ehkä kuulla tuttujen tutuilta juttuja siitä, miten tämä kiusaaja oli puhunut läheiseni olevan hankala ja ikävä ihminen joka tulehduttaa työyhteisön. Monesti olen saanut korjata "tietoja" joita tuttuni olivat kuulleet - mietin, kuinka monesti nämä väärät tiedot ovat saaneet jäädä ihmisten mieliin ilman korjausta?
Näinkö vain voidaan mustamaalata ahkera ja hyvä ihminen, joka jopa kaikessa kiltteydessään on yrittänyt tulla toimeen ja hoitaa asiat kaikesta huolimatta? Taisipa toisinaan jopa suojella tätä kiusaajaa suuremmilta rangaistutoimilta jne.
Itse tunnen myös kiusaajan, olen tehnyt hänen kanssaan töitä. Tiedän että hän osaa olla erittäin miellyttävä ja asiallinen, mutta olen saanut todistaa myös sitä toista puolta ihan omin silmin. Kotipsykologi sisälläni sanoo että tuo ihminen on narsisti pahimmasta päästä.
Läheiseni on nyt murtumispisteessä, itkuinen, masentunut eikä pysty keskittymään mihinkään. Miettii yöt läpeensä onko tehnyt jotain väärin ja mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Kiusaaja on siis ilmeisesti päässyt tavoitteeseensa ja musertanut yhden ihmiselämän ja yhden itsetunnon.
En voi hyväksyä! Eikö ole mitään mitä voisi tehdä?! Ahdistaa ja surettaa sekä suututtaa.
Suututtaa myös siltä kantilta, että tuo kiusaajan ammatti on sellainen jota haluaisin arvostaa. Ja arvostankin. Mielestäni hän toimiessaan niinkuin on toiminut viimeisten 15 vuoden aikana, on mustamaalannut ja tehnyt tyhjäksi monen hyvän kollegansa työn. Aloin miettiä, eikö ole mitään keinoa jotenkin säädellä sitä, millaisia ihmisiä tähän tiettyyn ammattiin valitaan. Se säätely nimittäin tuntuu olevan olematonta ja irtisanominenkin lähes mahdotonta. Joko arvaatte ammatin? Liittyy läheisesti lähimmäisen rakkauteen, tai ainakin siitä saarnaamiseen...
Voin vain kulkea rinnalla ja tukea ... mutta se tuntuu niin vähältä... haluaisin voida auttaa enemmän.
Kiusaamisesta, ja erityisesti nyt myös työpaikalla tapahtuvasta kiusaamisesta, on ollut mediassakin viimeaikoina puhetta. Ihmiset ovat tulleet esiin ja kertoneet kokemuksiaan. Läheisenikin on jo itku silmässä tätä asiaa miettinyt, että mitä jos vain kirjoittaisi kaiken ulos ja julkaisisi. Uskallus ei kuitenkaan taida riittää, pelko siitä, mitä tapahtuu kiusaajan taholta on liian suuri. Lisäksi työyhteisö ja kiusaajan ammatti ovat sellaisia, joita läheiseni ei haluaisi leimata kokonaan - yksi mätä omena ei tee koko puusta huonoa.
En voi edes kuvitella sitä ahdistuksen määrää, jota läheiseni on saanut kokea menneen 15 vuoden aikana. Voin vain ihailla sitä sisua ja voimaa jaksaa tilannetta. Nyt taitaa kuitenkin olla murtumispiste lähellä. Hän sai ensimmäiset uhkailut jo silloin kun tuo kiusaaja odotti valituksi tulemistaan työhönsä samassa työyhteisössä ystäväni kanssa. "Et sitten puhu mitään menneistä, ei sinua kuitenkaan uskottaisi - minun sanani on painavampi asemani takia". Tätä sitten seurasi yli kymmenen vuotta samassa pienehkössä työyhteisössä, jossa oli voitava tehdä erittäin paljon yhteistyötä. Oli panettelua, syyttelyä, vähättelyä, monet yhteentörmäykset työasioissa ja myös muissa asioissa. Kaikesta tästä huolimatta läheiseni jaksoi, eikä hän toki ollut ainoa uhri. Vähitellen myös työyhteisön ulkopuolella alettiin huomata, ettei kaikki mene ihan sääntöjen mukaan kiusaajan toimissa. Lopulta nämä muiden huomiot johtivat asioiden käsittelyyn korkeammalla taholla ja monien "sairaslomien" jälkeen kiusaaja pääsi sitten eläkkeelle.
Sitten kävi ilmi, että kiusaajan silmissä kaikki tapahtunut on tämän minun läheisen ihmisen syytä. Alkoi katkeruuden sävyttämä sähköpostitulva. Nimittelyä, panettelua, valehtelua siitä miten muutkin "vihaavat" läheistäni, kaikenlaista uhkailua. Ahdistavinta oli ehkä kuulla tuttujen tutuilta juttuja siitä, miten tämä kiusaaja oli puhunut läheiseni olevan hankala ja ikävä ihminen joka tulehduttaa työyhteisön. Monesti olen saanut korjata "tietoja" joita tuttuni olivat kuulleet - mietin, kuinka monesti nämä väärät tiedot ovat saaneet jäädä ihmisten mieliin ilman korjausta?
Näinkö vain voidaan mustamaalata ahkera ja hyvä ihminen, joka jopa kaikessa kiltteydessään on yrittänyt tulla toimeen ja hoitaa asiat kaikesta huolimatta? Taisipa toisinaan jopa suojella tätä kiusaajaa suuremmilta rangaistutoimilta jne.
Itse tunnen myös kiusaajan, olen tehnyt hänen kanssaan töitä. Tiedän että hän osaa olla erittäin miellyttävä ja asiallinen, mutta olen saanut todistaa myös sitä toista puolta ihan omin silmin. Kotipsykologi sisälläni sanoo että tuo ihminen on narsisti pahimmasta päästä.
Läheiseni on nyt murtumispisteessä, itkuinen, masentunut eikä pysty keskittymään mihinkään. Miettii yöt läpeensä onko tehnyt jotain väärin ja mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Kiusaaja on siis ilmeisesti päässyt tavoitteeseensa ja musertanut yhden ihmiselämän ja yhden itsetunnon.
En voi hyväksyä! Eikö ole mitään mitä voisi tehdä?! Ahdistaa ja surettaa sekä suututtaa.
Suututtaa myös siltä kantilta, että tuo kiusaajan ammatti on sellainen jota haluaisin arvostaa. Ja arvostankin. Mielestäni hän toimiessaan niinkuin on toiminut viimeisten 15 vuoden aikana, on mustamaalannut ja tehnyt tyhjäksi monen hyvän kollegansa työn. Aloin miettiä, eikö ole mitään keinoa jotenkin säädellä sitä, millaisia ihmisiä tähän tiettyyn ammattiin valitaan. Se säätely nimittäin tuntuu olevan olematonta ja irtisanominenkin lähes mahdotonta. Joko arvaatte ammatin? Liittyy läheisesti lähimmäisen rakkauteen, tai ainakin siitä saarnaamiseen...
Voin vain kulkea rinnalla ja tukea ... mutta se tuntuu niin vähältä... haluaisin voida auttaa enemmän.
tiistai 25. syyskuuta 2012
Pikkupojat leikkauspöydällä
Katsoin eilen MOT-ohjelman, ja tällä kertaa aiheena oli poikien ympärileikkaukset. Saako niitä suorittaa vai ei? Ympärileikkaus kuuluu vuosituhantisiin perinteisiin islaminuskossa sekä juutalaisuudessa ja tuo perinne koetaan ilmeisesti hyvin merkittävänä ja tärkeänä osana uskontoa ja poikien elämää. Leikkaus tehdään jo hyvin varhain - muistaakseni juutalaisuudessa perusteena pidetään raamatunkohtaa, jossa käsketään ympärileikkaamaan poikalapsi ennen kahdeksan kuukauden ikää.
Hurjaa tästä tekee mielestäni nykypäivänä se, että koska toimenpidettä ei (ilmeisesti) mielellään tehdä terveydenhuollon piirissä, toteutetaan näitä kotioloissa - ehkäpä jopa epäpätevien (ei-lääkäreiden/kirurgien) toimesta. Itse näen koko toimenpiteen täysin turhana, enhän kuulu kummankaan näiden uskontojen piiriin. Tuntuu oikeastaan järjettömältä, että pieni terve vauva asetetaan riskialttiiseen tilanteeseen ilman terveydellisiä syitä. Jokainen operaatio sisältää omat riskinsä.
Erityisen järkyttävää ohjelmassa oli nuoren äidin kertoma kokemus siitä, kuinka oma lapsi oli hänen tietämättään (ja hänen aiemmin jo monesti ilmaisemastaan vastustuksesta huolimatta) ympärileikattu - isän vaatimuksesta. Tuntuu pahalta että sellaista voi tapahtua - ja että siinä ei nähdä minkäänlaista rikosta tapahtuneen. Kuitenkin esimerkiksi lapsen fyysinen kurittaminen (tukistaminen, tai sormille näpsäyttäminen) on rikos.
Ohjelmaa katsoessani mietin, että näinköhän tässä jossain vaiheessa otetaan puheeksi myös kristillinen kaste. Sehän suoritetaan myös useimmiten vauvaiässä, silloin kun lapsi ei vielä itse voi ilmaista suostumustaan. Ja kyllähän se sieltä tuli, Suomen juutalaisyhteisön johtajan (?) toimesta. Hän ilmeisesti koki, että on täysin sama asia tehdä leikkaus kuin valella päähän vettä. Mielestäni näissä kahdessa rituaalissa on kuitenkin selkeä ero. Esimerkiksi vauvana kastettu ja kirkkoon liitetty lapsi voi myöhemmin päättää erota kirkosta. Ympärileikattu poika ei (kai) voi päättää "perua" ympärileikkausta ja istuttaa esinahkaa takaisin paikoilleen. Kastetta ei pääsääntöisesti voi suorittaa ilman molempien vanhempien suostumusta - ellei kyse ole yksinhuoltajuudesta. Ilmeisesti ympärileikkauksen voi. Ja ihan tuomioistuimen hyväksynnän alla. (esimerkkitapauksessa kun rikosta ei nähty tapahtuneen, sillä ympärileikkaus kuului osana isän kulttuuriin - viis siitä, että se ei kuulunut äidin tai lapsen kotimaan kulttuuriin).
Ohjelman jälkeen jäi päällimmäisenä tuntemuksena pinnalle hämmennys ja jonkinlainen suru. Tilanne tuntuu erittäin ongelmalliselta. Vauvojen uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ei tunnu hyvältä - siinä aiheutetaan turhaa kipua pienelle ihmisenalulle ja tehdään jotain peruuttamatonta. Toisaalta, sen totaalinen kieltäminen johtaisi luultavasti vain siihen, että yhä enemmän nuo leikkaukset suoritettaisi kotioloissa vailla kunnollisia välineitä ja tietämystä. Minun on myös vaikea uskoa, että islaminuskoiset tai juutalaiset luopuisivat ihan tuosta noin vain vanhoista perinteistä - ja vain siksi, että Suomen laki kieltää.
Hurjaa tästä tekee mielestäni nykypäivänä se, että koska toimenpidettä ei (ilmeisesti) mielellään tehdä terveydenhuollon piirissä, toteutetaan näitä kotioloissa - ehkäpä jopa epäpätevien (ei-lääkäreiden/kirurgien) toimesta. Itse näen koko toimenpiteen täysin turhana, enhän kuulu kummankaan näiden uskontojen piiriin. Tuntuu oikeastaan järjettömältä, että pieni terve vauva asetetaan riskialttiiseen tilanteeseen ilman terveydellisiä syitä. Jokainen operaatio sisältää omat riskinsä.
Erityisen järkyttävää ohjelmassa oli nuoren äidin kertoma kokemus siitä, kuinka oma lapsi oli hänen tietämättään (ja hänen aiemmin jo monesti ilmaisemastaan vastustuksesta huolimatta) ympärileikattu - isän vaatimuksesta. Tuntuu pahalta että sellaista voi tapahtua - ja että siinä ei nähdä minkäänlaista rikosta tapahtuneen. Kuitenkin esimerkiksi lapsen fyysinen kurittaminen (tukistaminen, tai sormille näpsäyttäminen) on rikos.
Ohjelmaa katsoessani mietin, että näinköhän tässä jossain vaiheessa otetaan puheeksi myös kristillinen kaste. Sehän suoritetaan myös useimmiten vauvaiässä, silloin kun lapsi ei vielä itse voi ilmaista suostumustaan. Ja kyllähän se sieltä tuli, Suomen juutalaisyhteisön johtajan (?) toimesta. Hän ilmeisesti koki, että on täysin sama asia tehdä leikkaus kuin valella päähän vettä. Mielestäni näissä kahdessa rituaalissa on kuitenkin selkeä ero. Esimerkiksi vauvana kastettu ja kirkkoon liitetty lapsi voi myöhemmin päättää erota kirkosta. Ympärileikattu poika ei (kai) voi päättää "perua" ympärileikkausta ja istuttaa esinahkaa takaisin paikoilleen. Kastetta ei pääsääntöisesti voi suorittaa ilman molempien vanhempien suostumusta - ellei kyse ole yksinhuoltajuudesta. Ilmeisesti ympärileikkauksen voi. Ja ihan tuomioistuimen hyväksynnän alla. (esimerkkitapauksessa kun rikosta ei nähty tapahtuneen, sillä ympärileikkaus kuului osana isän kulttuuriin - viis siitä, että se ei kuulunut äidin tai lapsen kotimaan kulttuuriin).
Ohjelman jälkeen jäi päällimmäisenä tuntemuksena pinnalle hämmennys ja jonkinlainen suru. Tilanne tuntuu erittäin ongelmalliselta. Vauvojen uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ei tunnu hyvältä - siinä aiheutetaan turhaa kipua pienelle ihmisenalulle ja tehdään jotain peruuttamatonta. Toisaalta, sen totaalinen kieltäminen johtaisi luultavasti vain siihen, että yhä enemmän nuo leikkaukset suoritettaisi kotioloissa vailla kunnollisia välineitä ja tietämystä. Minun on myös vaikea uskoa, että islaminuskoiset tai juutalaiset luopuisivat ihan tuosta noin vain vanhoista perinteistä - ja vain siksi, että Suomen laki kieltää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)