Missä se selkäranka oikein on?!

Kun johonkin jää koukkuun, on siitä vaikea päästä eroon. Tämän tietää jokainen - ja sen tietää vielä paremmin jokainen, joka on joskus ollut koukussa tai on edelleen koukussa (haluten päästä eroon tuosta asiasta).



Minä olen addiktoitunut moneen asiaan, mutta yksi niistä on sellainen josta todella haluaisin päästä eroon. Voisin mielelläni korvata sen vaikka jollain terveemmällä asialla. Olen myös yrittänyt monesti päästä tästä huonosta ja epäterveellisestä tavasta eroon, joskus jopa hetkellisesti onnistuen. Aina siihen kuitenkin palaa. Ihan kuin haluaisi tehdä itselleen pahaa.



Olen siis riippuvainen tupakasta. Pitäähän se nyt tunnustaa. Vaikkei haluaisi. En koe olevani tupakoitsija - se ei ole osa minua, ja koitankin salata riippuvuuteni muilta ihmisiltä. En ole seurassa tupruttelija, en baaritupruttelija.. olen salatupakoitsija.



Sitä on nyt kestänyt kymmenisen vuotta. Mahtuipa väliin pari pidempää taukoa, toinenk esti reilun vuoden, toinen puolisen vuotta. Viimeisin tauko kesti parisen viikkoa... ja olin jo lähes varma, että nyt se loppui. Pystyn siihen! Vaan ei, jostain löytyi puolikas aski, ja siitä se ajatus sitten lähti.



Mikähän siinä on, ettei tahdonvoima riitä. Vaikka kuinka päättää, että enää en osta, enää en polta, ei enää ikinä! Ei tee edes mieli! Niin kohta huomaan tallustelevani lähimmälle kioskille. 



Nyt nuoriso, tärkeä viesti. Jos kuvittelet voivasi vain hetken kokeilla - olla mukana porukassa ja kokea jotain yhteenkuuluvuutta tai egon nostatusta tupakan poltosta - niin voin kertoa, että se ei jää hetkeen. Siitä tulee vähintäänkin vuosia kestävä riesa. Siinä vaiheessa kun heräät, ja haluat lopettaa, ei se onnistukaan niin helposti. Edessä on ahdistuksen ajat... Älä siis koskaan aloita.



Se on vahva, joka vastustaa ryhmäpaineen tuomat kiusaukset. Tupakka on turha keksintö - toivoisin, ettei sellaista olisi koskaan keksittykään.



Aamen!