Läskillä lukutaitoa

Kuulin jokunen viikko sitten kampanjasta, jolla tuetaan Nepalin lasten koulutusta vähän erilaisella tavalla kuin ennen. Tässä hieno tapa auttaa lähimmäisiään (eli toista ihmistä jossain päin maailmaa, jolla ei ole elämässä ihan samoja mahdollisuuksia kuin itsellä).

Suomalaisen yksityishenkilön aloitteesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) koordinoi keväällä 2010 kansallisen laihdutuskampanjan, jossa kyseinen yksityishenkilö ”ostaa Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden läskiä 15 €/kg” Nepalissa tapahtuvan opettajankoulutuksen hyväksi. Kampanjaan saavat osallistua vain täysi-ikäiset henkilöt. Ihannepainon alarajan alittavia kiloja ei lasketa mukaan.

Kampanjan taustahenkilö sitoutuu lunastamaan laihdutuskiloja enintään 10 miljoonalla eurolla. Lunastus tapahtuu vuoden 2010 aikana. Suomi on tukenut pitkään Nepalin opetussektoria. Ulkoasiainministeriö valvoo, että rahat menevät oikeaan kohteeseen ja seuraa niiden käyttöä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.


Suomalaiset voivat nyt siis karistaa kilojaan hyvän asian puolesta. Idea on mielestäni mainio! Tässä lyödään tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Yritetään ulkomaisen kohteen lisäksi vaikuttaa myös suomalaisten hyvinvointiin.

Nepalissa ylipaino tuskin on ongelma, kun taas meillä täällä länsimaissa ylipainosta on kehittymässä (tai on jo kehittynyt) yksi pahimpia ongelmia. Tavallaan voi ajatella, että lähetämme meidän "ylimääräistä hyvinvointia" sinne, missä sitä tarvitaan. Ehkäpä se, että laihduttamisesta koituu konkreettista hyötyä jollekin muullekin kuin itselle, kannustaa tiputtamaan kiloja. Näin ainakin haluan toivoa.

Kampanja on saanut myös paljon kritiikkiä, tai oikeastaan suomen ev.lut. kirkko on saanut paljon kritiikkiä osallistumisestaan kampanjaan. Punnistuspisteethän ovat seurakuntien järjestämiä. Yksi suurin kritiikin aihe on se, että kirkko näin tukee "ulkoisia arvoja", eli antaa viestiä siitä, että  laihuus on jotain mihin pitää pyrkiä. Sanotaan, että tämä viestii vain laihojen ihmisten olevan arvokkaita.

Itse en näe asiaa niin. Mielestäni tässä tuetaan terveyttä ja jokaisen ihmisen hyvinvointia. Ei ole kysymys ulkonäöstä tai ihmisarvosta. Tuntuu kummalliselta, että jollekin tulee edes mieleen jotain negatiivisia puolia tästä kampanjasta. Toki kirkko nyt aina saa kritiikkiä, teki se mitä vain. Tuntuu että asioita katsotaan tietynlaisten silmälasien läpi kun on kyseessä asia joka jotenkin liittyy kirkkoon.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Tee hyvää itsellesi, niin teet hyvää muille! Voiko auttaminen olla enää mukavampaa?

Urheiluhullu

Kun omat pärjää, silloin pärjäävät kaikki suomalaiset. Kun omat ei pärjää, on vika pelaajissa. eikös se näin mene? Pelejä seuratessa, sitä elää välillä niin kovasti tunnelmissa mukana, että tuntuu kuin voisi itse jotenkin vaikuttaa pelin lopputulokseen. Voittaessakin osa kunniasta tuntuu kuuluvan myös itselle, ollaanhan kaikki samassa veneessä ja meitä yhdistää sama kotimaa.

Itse kuulun siihen ryhmään ihmisiä, joka ei noin yleensä seuraa urheilua paljoakaan. Kaikki liigat ja cupit jäävät näkemättä. Mutta kun kyse on maailmanmestaruuksista tai olympialaisista, tulee se tunne, että jotenkin pitäisi nyt jännätä koko Suomen puolesta. Ja kyllä sitä silloin elääkin tunnelmissa mukana välillä ehkä vähän liikaakin. Istun TV:n ääressä ja huudan... pettymys on karvas, kun ei pärjätä ja menestys saa kyyneleet silmäkulmaan.

Kunnia menee kuitenkin aina sinne, minne se kuuluu. Työn tekevät ammattilaiset, en minä huutoineni tai taikauskoineni. (Suomihan pärjää paremmin kun pelaa valkeassa pelipaidassa jne..) Silti on välillä vaikeaa tunnustaa sitä tosiseikkaa, että paras voittakoon. Välillä toivoisi, että "omat" saisivat onnenkantamoisia, että Onnetar suosisi. Kun katselee asioita omien sinivalkoisten lasien läpi, näyttää välillä, että muut kokevat onnea kun taas omat saavat taistella saadakseen menestystä.

Urheiluhulluus on mukavaa tiettyyn rajaan asti. Kun omien kannatus nousee siihen pisteeseen asti, että fanien täytyy jotenkin konkreettisesti taistella toisia faneja vastaan, ollaan menty sen terveen kannustuksen yli. Kun peli muuttuu joksikin muuksi kuin peliksi ja urheiluksi, ja leikki on kaukana, myös hauskuus loppuu.

Kannustakaamme siis, mutta sellaisella nautittavalla ja terveellä tavalla! Jos joskus äänihuulet vähän kärsiikin välillä petytään, niin loppujen lopuksi on aina hyvä muistaa että kyse on vain pelistä. Urheilu on urheilua, ei totista totta. Myös vastapuolella on vain ihmisiä.

Hyvä Suomi!

 

Loma-ajatuksia

Loma on joskus ihmeellinen juttu. Sitä odottaa kuin kuuta nousevaa, varsinkin jos työssä tuntuu olevan erityisen raskas putki päällä. Kun loma sitten saapuu, on outo tunne siitä, että "nyt pitäisi lomailla oikein kunnolla". Pitäisi tehdä kaikkea sitä, mitä muuten ei ehdi, pitäisi ehkäpä reissata, pitäisi laittaa koti kuntoon ja pitäisi samalla myös levätä niin että jaksaa taas tehdä tehokkaasti töitä loman jälkeen.

Pitäisi. Sana joka jo itsessään aiheuttaa näppylöitä. Tai ainakin stressiä. Oikeastaan, lomallahan ei "pitäisi" tehdä mitään. Saa tehdä, voi tehdä, on mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä. Loma olisi varmasti hyvä viettää juuri sillä tavalla kuin itsestä parhaimmalta tuntuu.

Miksi sitten koen ahdistusta siitä, etten tee mitään? Kun tapaan ihmisiä (sitäkin pitäisi lomalla tehdä, kun muuten ei ehdi), niin usein ensimmäinen kysymys on: Mitäs oot meinannut lomalla nyt sitten tehdä, oletko menossa jonnekin reissuun? Tunnen melkein huonoa omaatuntoa siitä, että joudun vastaamaan: En tee mitään, olen vaan... Ei ole mitään suunnitelmia.

Vielä on lomaa jäljellä, ja suuri suunnitelmani on tarkistaa työjutut hyvissä ajoin ennen loman loppumista, ja näin estää mahdollisen loman jälkeisen työstressin syntyminen. Monessa työssä on varmaan mahdollista palata lomalta vasta kun työt varsinaisesti alkavat. Omassa työssäni olen huomannut sen lähes mahdottomaksi. On pakko valmistautua töihin palaamiseen jo etukäteen. Ensimmäisenä työpäivänä saattaa kalenterissa olla tapahtumia, joihin ei vain voi mennä valmistautumatta, tai tietämättä mitä siellä tapahtuu, mitä minun pitää tehdä ja suorittaa. Ilmeisesti tämä tosiaan on kutsumusammatti...

Työasiat pyörivät päässä lomallakin, mutta eritavalla. Tuntuu siltä, että lomalla on vihdoinkin aikaa pyöritellä montaa ideaa ja asiaa päässään. Se, että pääsisi töistä lomallakin eroon, vaatisi vähintäänkin kuukauden lomaa.. no, kesällä sitten! Aion silti nautti tästä lyhyestäkin lomasta, ja olen nauttinutkin. Saa vain olla ja elellä ilman aikatauluja. Herätä aikaisin, ja lorvailla koko päivän.

Ehkäpä ensiviikolla kunnostaudun lomailemisessa, ja sovin muutaman tapaamisen ystävien kanssa. Ensimmäiset päivät kun ovat menneet vain "kuntoutumiseen". Ja jospa nyt saisi vietettyä hiukan yhteistä aikaa kullan kanssa, tehdä pieni päiväreissu tai vain puuhastella yhdessä kotona. Eikö siinä ole lomailua tarpeeksi?

Jännä juttu, että sitä stressaa asiasta, josta ei todellakaan pitäisi stressata. Vaan nyt jätän stressaamisen ja keskityn stressittömyyteen! Tai oikeammin, en keskity stressiin lainkaan.