tiistai 14. syyskuuta 2010

Sato talteen kuivaamalla!


Innostuin kovasti tuosta äidiltä lainaksi saadusta hedelmäkuivaimesta. Se puhiseekin keittiössä lähes yötäpäivää. Samalla olen etsinyt tietoa erilaisista kuivaamistavoista ja tuotteista jotka soveltuvat kuivattaviksi. Melkein mitä vain voi kuivata myöhempää käyttöä varten! Ajattelin kirjata tännekin muutamia vinkkejä mitä silmiini on osunut.


Hedelmien kuivaaminen on varsin helppoa. Varma keino onnistua on valita vain puhtaita, moitteettomia hedelmiä. Hedelmät voi viipaloida tai leikata lohkoiksi ja sen jälkeen levittää puhtaalle pyyhkeelle tai uuniritilöille tai vaikka pujottaa puikkoihin, sen jälkeen ne kuivataan uunissa. Kuivuttuaan niiden tulisi napsahtaa poikki katkaistaessa. Omenat kuivuvat nopeimmin - 6-12 tunnissa - persikat taas saattavat vaatia jopa puolitoista vuorokautta kuivuakseen.


Kiertoilmauunissa esimerkiksi omenarenkaita voi kuivata monessa kerroksessa. Peitä ritilät talouspaperilla ja asettele renkaat niiden päälle. Lämpötila tulisi olla n. 40-50 astetta. Kuivumiseen menee näin noin 12 tuntia, renkaita olisi hyvä käännellä välillä. Hedelmäkuivaimella kuivaus onnistuu nopeasti, helposti ja energiatehokkaasti. Se toimii oikeastaan lähes samalla periaatteella kuin kiertoilmauuni.


Kasviksista kuivattaviksi sopivat erityisesti palkokasvit kuten herneet ja pavut sekä seient ja sipulit. Kuivattavat kasvikset on käsiteltävä nopeasti sadonkorjuun jälkeen. Kuivatut sipulirenkaat helpottavat kastikkeiden ja keittojen valmistusta, lisäksi kuivattu sipulirouhe on erittäin maukas lisä ateriaan kuin ateriaan! Sienistä taas varsinkin tatit, mustatorvisienet kanttarellit ja suppilonvahverot sopivat kuivattaviksi. Kuivatut sienet voi käyttää esimerkiksi paistin höysteenä ja keitoissa. Kuivattuja sieniä kannattaa liottaa vedessä noin puoli vuorokautta ennen käyttöä.


Säilytyksessä kannattaa käyttää kierrekannellisia laseitölkkejä, muovirasioita tai kannellisia saviruukkuja. Tärkeää on, että purkki on tiivis, niin ettei kosteutta pääse kuivattuihin tuotteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!