lauantai 11. elokuuta 2012

Turhautuminen

Ihminen on herkimmillään sairastaessa. Niin kai se useimmiten on, eikö? Itse ainakin huomaan, että sitä tuntee oman heikkoutensa ja pienuutensa jotenkin niin konkreettisesti. Varsinkin silloin kun yrittää etsiä itselleen apua. 

En ole ikinä pitänyt lääkärille hakeutumisesta. Olisi liioittelua sanoa, etten pidä lääkäreistä, sillä pidän paljonkin kaikista niistä lääkäreistä, jotka ovat kuunnelleet, ottaneet tosissaan ja yrittäneet auttaa. Lääkärille hakeutuminen taas on turhauttavaa.

Mistä tietää, minne pitää soittaa? Työterveyteen, terveyskeskukseen/-asemalle, päivystykseen sairaalalle, poliklinikalle, minne? Luulisi, että kun soittaa johonkin näistä, niin sieltä osataan ohjata oikeaan suuntaan.

Itse olen nyt ravannut tämän loppukesän näissä terveyskeskuspäivystyksissä. Sieltä on sisukkaasti tarjottu antibioottikuuria, ja pakon edessä sitten pientä lievitystä vaivaan (bartholinin kysta) neulalla.  Mietin mielessäni, että eihän se näin voi olla?! Miksei päivystyksestä pääse erityislääkärille, joka voisi asialle jotain tehdäkin?

Viimein sitten rohkaisin mieleni, ja soitin sairaalalle (ensiapuun, kun en muuta keksinyt, ja sieltä olin saanut avun keväällä kun vaiva kasvoi megalomaanisiin mittasuhteisiin). Selvisikin, että siellä tiedoissani luki "Ei kannata hakeutua terveyskeskuksiin tms., sillä siellä ei osata auttaa. Voi tulla suoraan -ilman lähetettä- poliklinikalle, jos vaiva uusii."  ...  Niin ... Voi kun olisin tiennyt tämän. Voi kun nuo päivystävät lääkärit olisivat tienneetä tämän. 

Minä oikeasti luulin, että kaikki saman alueen lääkärit näkevät kaikki potilastietoni yms. Olen joskus jopa jonkun lupalapun allekirjoittanut aiheesta. Kuinka paljon helpompaa olisi, jos ei itse tarvitsisi sairaana ollessaan pitää huolta siitä, että lääkärillä on kaikki mahdollinen tieto. Ja jos tarvii, niin voisiko palata johonkin vanhaan potilaskorttijärjestelmään. Sellaiseen, jossa olisi jokaisella oma vihko, johon lääkäri sitten kirjoittelee ja jonka potilas pitää itsellään aina mukana...

Noooh, 
sainpa kuitenkin nyt tietää vihdoin ja viimein miten minun tulee toimia. Sain ajan poliklinikalle maanantaihin. Ja lohduttavana tietona vielä sen, että jos vaiva pahenee, voi tulla milloin vain. Heillä on päivystävä lääkäri ympäri vuorokauden siellä. Ja siinä kaikki mitä oikeastaan tarvitsen. Tieto siitä, että tulen saamaan ihan oikeaa apua. Joko sitten alkuviikosta, tai jos tulee hätä, niin heti.

Nyt tässä vain arvon, että mahtaakohan se hätä tulla kuitenkin jo ennen maanantaita. Patti se vaan kasvaa ja kipeytyy... tällä vauhdilla olen tuskissani huomiseen aamuun mennessä. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!