Tekemisen puutetta?

Viimeaikoina olen useasti törmännyt ilmiöön "kaikki paskaksi". Sitä kuulee naapuruston jutuissa, tuttavien kanssa kahvikeskusteluissa sekä uutisoinneissa. Nuoriso juhlii ja samalla hajottaa kaiken ympärillään. Tänään viimeksi osui silmään uutinen kahdesta 13-vuotiaasta pojasta, jotka olivat tekemisen puutteessa kivittäneet ja hajottaneet museovaunun ikkunoita.

Ei voi kun kysyä että miksi.

Tiedän, että ihmisessä on kai jotenkin sisäsyntyisenä taipumus hajottaa. Näet kauniita saippuakuplia, mikä on ensimmäinen reaktiosi? Luulen että suurin osa alkaisi rikkoa niitä. Se on hauskaa. Mutta miksi? Miksi kauniita asioita pitää rikkoa? Miksi ylipäätään mitään pitää rikkoa?

Aikuisille kehittyy käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Toisen omaisuutta ei saa hajottaa tai siihen kajota. Varmasti nuorillakin on tämä tieto, mutta jostain syystä katsotaan, että esimerkiksi yhteisön yhteinen omaisuus ei ole kunnioittamisen arvoista. Ainakin kotipaikkakunnalla saa jatkuvasti päivitellä sitä, että taas on urheilukentällä/keskustassa/koululla hajotettu paikkoja viikonlopun aikana. Samalla arvellaan sen johtuvan siitä, ettei nuorilla ole tekemistä - vaan kun sitä tekemistä yritetään järjestää, johtaa se paikkojen rikkomiseen.

Onko oikeasti niin, että ainoa mielekäs tekeminen on pullo toisessa kädessä paikkojen rikkominen? Onko taustalla pettymys yhteiskuntaa kohtaan, vai onko se vain kertakaikkista järjen puuttumista?

Kun aiheen tiimoilta järjestetään keskutelutilaisuuksia vanhemmille, käy selväksi, etteivät nämä paikkoja hajottaneet nuoret ole kenenkään lapsia. Ne ovat muiden lapsia. "Meidän nuoret eivät tuollaista tee, muiden pitää miettiä miten lapsiaan kasvattavat!" Mutta kuinka moni voi oikeasti käsi sydämellä sanoa, että tietää mitä oma lapsi iltaisin puuhailee silloin kun on kavereiden kanssa ulkona?

Minun on ehkä helppo sanoa, että kunnioitus esimerkiksi kunnan tai kaupungin omaisuutta kohtaan opitaan kotoa. Ei ole omia lapsia. Mutta jotenkin ajattelisin, että ne moraalisäännöt ja asenteet kuitenkin lopulta voidaan sinne kotiin jäljittää. Toki kaveripiiri aina vaikuttaa - mutta kuinka paljon - siihen mielestäni voidaan kotikasvatuksella vaikuttaa.

Omaa nuoruutta yritin muistella, eikä tullut yhtäkään tapausta mieleen, jossa olisin edes kuullut kenenkään hajottaneen mitään omaisuutta. Ehkäpä sitä tapahtui. Ehkä sain varttua pumpulissa.