Kaikenlaisia asioita sitä saattaa miettiä unta odotellessa. Viime yönä pohdiskelin sanaa pikkusieluisuus, ja sitä, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Ihan puskista ei tämä ajatus tullut, luin iltalukemisena kirjaa, jonka tapahtumista tuo sana tuli mieleen.
Siinä oli kasa henkilöhahmoja, joista yksi oli "triksteri", aina hauskuuttamassa ja yleensä muiden kustannuksella. Moni sai kokea tulleensa naurunalaiseksi, mikä ei tietenkään tuntunut heistä mukavalta. Muut suuttuivat ja tulivat katkeriksi tuota yhtä kohtaan. Sulkivat hänet ulkopuolelle ja yrittivät kaikin keinoin kostaa kokemansa vääryydet. Katkeruus oli niin suurta, että triksterin suvun läheistenkin joutuessa vaaraan, ei apua näiltä kavereilta löytynyt... kostettiin sukupolvelta toiselle. Ajattelin lukiessani, että onpa pikkusieluista.
Sen jälkeen pyörittelin hyvän aikaa mielessäni kysymystä, mistä tuo sana on saanut alkunsa. Onko anteeksiantamattomilla pienempi sielu kuin muilla? Miten sielu edes käsitetään? Olenko itsekin toisinaan pikkusieluinen?
Mitä tulee mieleen sanasta "pikkusieluinen"? Itse yhdistän sen pikkumaiseen, oman navan tuijottajaan jonka on vaikea antaa yhtään mitään anteeksi. Hän haluaa aina olla oikeassa ja muita näkökantoja ei suvaita. Näkökenttä on pieni, elämänpiirikin muodostuu pieneksi mutta ongelmat suuriksi (liittyen muuhun maailmaan).
Synonyymisanakirja antaa tulokseksi sanoja kuten ahdasmielinen, pikkumainen, omahyväinen ja poroporvari. Viimeisin oli yllättävä, joten pitipä katsoa myös sen määritelmä (sovinnainen, vanhoillinen). Mikä sitten on sielu? Wikipedia kertoo asiasta näin: "Sielu on nimitys, jota käytetään ihmisen ja joskus muunkin (elollisen) olennon väitetystä tajuisesta, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivasta aineettomasta puolesta". Pikkusieluisella on siis vajautta henkisissä toiminnoissa?
Onko pikkusieluisen vastakohta suurisieluinen? Ja millainen sellainen suurisieluinen ihminen oikein on? Avarasydäminen, maailmaa syleilevä, terveellä tavalla nöyrä?
Ehkä oleellisin kysymys kuitenkin aina kuuluu "Kumpaa itse edustan?"
Mielenkiintoista pohdintaa. Olen ollut huomaavinani, että erilaiset ammatit vetävät puoleensa erilaisia persoonia. Pikkusieluisuudesta taitaa olla jotain hyötyä tehtävissä, joissa on eduksi keskittyä pieniin yksityiskohtiin ja unohtaa muut, häiritsevät seikat..
VastaaPoistaTuo loppukaneettisi kysymys käynnisti tietysti myös oman itsen reflektointiprosessin. Hieman häpeissäni ja järkyttyneenä huomaan muuttuneeni vanhemmiten pikkusieluisempaan suuntaan...Taidankin jatkaa aiheen tuumailua omassa blogissa, jotta kommenttilaatikkosi ei täyty. Kiitos hyvästä aiheesta :)
Mielenkiinnolla odottelin blogisi päivittymistä, ja kannattihan se odotus :)
VastaaPoistaPohdinta jatkuu, tällä kertaa aiheesta missä menee raja... jäin miettimään, että onko kaikki "ärtymys" sitten pikkusieluisuutta. Jotenkin ajattelisin, että jos jokainen pieni arjen asia, suhteessa toisiin tai maailmaan yleensä, muuttuu ylitespääsemättömäksi ongelmaksi, ollaan pikkusieluisuuden piirissä. Moni asia saa vereni kiehumaan, mutta näistä myös moni lopulta kuitataan eräänlaisella olankohautuksella. "Meitä on moneen junaan."
Voisiko pikkusieluisuus olla sitä, että erilaisuuden kohtaaminen on niin vaikeaa, että se vaikuttaa kaikkeen kanssakäymiseen? Vai onko se vaan sitä, ettei oikeastaan haluaisi itse nähdä itsessään sitä pikkusieluista-minää :)
Ehkä kaikista löytyy molemmat puolet, se pieni ja se suurikin sielu. Se, kumpi on näkyvissä, vaihtelee sen mukaan keiden kanssa on tekemisissä?