Oikeus onneen

Olen miettinyt viimeaikoina paljon sitä, onko kenties olemassa jotain rajoituksia siinä kuka saa elämäänsä hyviä ja onnellisia asioita ja kuka ei. Onko minulla oikeus onneen, vaikka olen juuri tuottanut toiselle surua? Onko onni palkinto hyvin elestystä elämästä tai onnen puute rangaistus? Kellä on oikeus onneen?

Kaikki tämä pohdinta siis siitä syystä, että yhtäkkiä koen olevani onnellinen. Ainakin hetkittäin. Ja juuri nyt kun sitä onnea vähiten osasin odottaa. Juuri eron pyörteissä tai myrskyn silmässä. Heti sen jälkeen kun olen sanonut asioita jotka ovat ehkä jollain tasolla satuttaneet tai ainakin tuottaneet pahaa mieltä.

Olen kokenut huonoa omaatuntoa tästä onnellisuudestani. Morkkis. Eihän minun pitäisi vielä olla onnellinen. Vasta sitten joskus, kunhan ensin kärsin vähän eroahdistusta ja kaipaan takaisin johonkin vanhaan jota ei edes ollut olemassa. Ei minulla ole oikeutta tavata uusia ihmisiä ja viettää iltapäiviäni hauskassa seurassa. Ei ole oikeutta nauraa ja olla onnellinen, edes hetkittäin.

Miksi ajattelen niin?

Usein kuulee sanottavan, että onni tulee yllättäen. Onnea ei voi ansaita, se joko tulee tai ei tule. Mutta et voi tehdä mitään temppuja sen saadaksesi. Et voi suorittaa onnea. Eikö se sitten toimi myös niinpäin, että onneen ei ole kellään oikeutta. Sitä ei myöskään voida evätä keneltäkään rangaistuksena eletystä elämästä. Onni on jotakin, mikä ei toimi matematiikan lakien mukaan. Sitä ei voi annostella.

Olisi niin helppo sanoa, että onni tulee tasaisina sykleinä. Siihen olisi mukava uskoa. Vuoden epäonnea seuraa vuoden onni. Onnen kukkuloilta pudotaan aina laaksoon. Ja ehkä se pitääkin paikkansa.

Ehkä minullakin on oikeus onneen, ehkä nyt on sen aika. Ystäväni muistutti minua siitä, että olen ollut ahdistunut, surullinen, uneton ja onneton jo pidemmän aikaa. Elämässä on eletty rankkoja kuukausia. Ei ihmissuhde ole onnen tae. En voi ajatella että lopetettuani epätoimivan ja kuluttavan parisuhteen, minulla ei enää olisi oikeutta onneen. Tähän haluankin uskoa, vaikka se välillä on vaikeaa.

Tunnen edelleen toisinaan huonoa omaatuntoa siitä, että tunnen oloni mukavaksi ja ehkäpä jopa onnelliseksi toisen ihmisen seurassa. Mutta yritän välillä unohtaa itse itselleni asettamat rajoitukset ja nauttia tästä hetkestä.

Sitähän se onni on. Elää hetkessä, tuntea olonsa kotoisaksi, mukavaksi, levolliseksi ja vielä nauttia siitä hetkestä täysin sydämin. Se joko tulee tai ei tule, ja kun se tulee, ei sitä pidä analysoida rikki. Onni on mysteeri jota ei voi ansaita, mutta sen voi saada  yllättäen ilman omaa ansiota.