Kuinka moni muistaa lapsena iloisena suunnitelleensa häitä isänsä tai äitinsä kanssa? Minä muistan julistaneeni isoon ääneen että, "Minä menen ainakin Iskän kanssa naimisiin sitten isona!" Tämä on kuulemani ja lukemani mukaan ihan normaalia lapsen toimintaa. Mutta mistä se sitten kertoo? Psykologia on sitä varmasti selittänyt, mutta pohdinpa tätä asiaa nyt aikuisena oman elämäni ja kokemusteni kautta.
Muistan aina olleeni jotenkin ns. "isin tyttö". Ei niinkään, että äiti olisi koskaan jäänyt mitenkään pienemmäksi tai vähäpätöisemmäksi hahmoksi. Olen lapsesta saakka kunnioittanut ja rakastanut molempia ja mitä suuremmaksi/vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän osaan arvostaa vanhempiani. Isääni arvostan suuresti monestakin syystä, samoin äitiäni. Ja ehkä jollain tasolla etsin jotain sellaista omaankin parisuhteeseeni, mitä heillä on.
Kun mietin omaa elämääni ja parisuhteitani yllätyin kuinka paljon elämäni miehet eroavat siitä, mikä on ollut silloin lapsena miesihanteeni. Oikeastaan heistä on puuttuneet juuri ne piirteet, mitä olen arvostanut isässäni. Olen painottanut taiteellisuutta, karismaa ja jotain tiettyä jännitystä.. ajatus on kai ollut, että olen itse jotenkin boheemi ja tarvitsen toisen samanlaisen rinnalleni. Nyt ymmärrän että tuo ajatus on ollut väärä.
Miksi siinä menikin niin monta vuotta aikaa käsittää tämä yksinkertainen asia. Arvostan miehessä enemmän tasaisuutta, varmuutta, taitoa huolehtia asioista ja ottaa vastuuta. Arvostan myös älyä ja kädentaitoja sekä tietysti sitä hiljaista herkkyyttä jonka voi vaistota. Arvostan siis kaikkea sitä, mitä isäni on. Haluan isin kanssa naimisiin!
Tuon kaiken tiesin jo lapsena, mutta se pääsi vuosien myötä unohtumaan. Kunnes tajusin sen taas. Loppujen lopuksi, minun pitäisi jollain tasolla etsiä isääni noista miehistä. Siis niitä piirteitä joita miehessä arvostan. Ei jännitystä, ei esiintyjiä, ei epävakaita asioita. Vaan sitä mitä todella kaipaan ja arvostan. Ymmärrän myös, että aika joka on kulunut tämän asian tajuamiseen ei ole mennyt hukkaan. Kaikki tämä piti kokea, jotta tuo syvempi ymmärrys olisi tullut.
Ai niin.. tapasin tuossa taannoin ihmisen.. on ihmeellistä miten jossakussa voi olla niin paljon kaikkea sitä mitä isässänikin arvostan. Sitä en vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen onnellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!