Takanani on muutama erittäin uuvuttava ja raskas viikko. Alan olla jaksamisen rajoilla ja kaikki ylimääräinen tuntuu suurelta taakalta. Niinpä koin epätoivon hetkiä, kun huomasin autoni juuttuneen lumeen. Juuttuneen siis oikein kunnolla. Ei liikkunut eteen, ei taakse, ei sivulle, ei mihinkään. Pyörät ne vaan sutivat tyhjää pienimmälläkin kaasumäärällä.
Yhden illan taistelin itsekseni, yritin potkia lumia pois, hakata jäätä pyörien alta ja jopa etsin lähimmän hiekoitusastian lainatakseni sieltä jotakin joka antaisi pitoa. Yksin sai puurtaa, yksikään ei pysähtynyt kohdalle auttamaan. Tuli ensin kirous, sitten itku. Oli pakko luovuttaa ja mennä julkisilla kotiin. Sinne jäi auto, lumihankeen.
Kun sitten palasin seuraavana iltana lapion kanssa paikalle, ajattelin jo valmiiksi että "tuskinpa tästä mitään tulee...". Aloin kuitenkin tarmokkaasti käyttelemäänä lapiota, välillä kokeillen josko auto jo suostuisi liikkumaan. Yhtäkkiä kuulin viereltäni äänen, "On tainnut jäädä kiinni oikein kunnolla, tarviitkos apua tämän auton kanssa?" Kiitin ja otin avun vastaan.. kyllä siinä joutui vielä hommia tekemään oikein kunnolla, mutta kaksin se jo onnistui. Ensin kaivettiin, sitten hiekoitettiin ja lopuksi kun vielä minun kaasutellessä tämä apuri työnsi, saimme heijattua auton selvemmille vesille.
Ennen kuin ehdin hypävä autosta ulos kiittääkseni vielä kerran, oli mies jo kadonnut. Tuli jännä fiilis.
Kotiin ajellessani mielessäni pyöri ajatus enkelistä. Tämä oli nyt varmasti vähintäänkin sellainen arkienkeli. Ja tämä enkeli tiesi tulla juuri silloin kun epätoivo on suurin. Unohdin kaikki ne ohikulkeneet ihmiset, jotka antoivat hätääni vain pitkän tuijotuksen, seuraten epätoivoista yritystäni hetken aikaa kuin parastakin elokuvaa. Tuo yksi ihminen palautti toivoni ihmisiin. On meitä hyviäkin, sellaisia jotka näkevät... ja välittävät.
Lähimmäisenrakkaudesta tuemme toisiamme taakkojen kantamisessa. Kun hirvien on ylitettävä joki, jokainen niistä kannattaa selässään jäljessä tulevan päätä ja lepuuttaa omaa päätään edellä olevan selässä. Näin toisiaan tukien ja auttaen ne pystyvät turvallisesti ylittämään leveitä jokia... - Augustinus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!