sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Härttima!


 Osuipa silmiin uutinen, jossa kerrottiin teiniraskauksien lisääntymisestä, ja samalla myös aborttien lisääntymisestä. Näihin vuosiin asti ollut laskusuhdanne kääntyi nousuun. Jostain syystä parin viimevuoden aikana on teineillä raskauksien määrä lisääntynyt ja alle 18-vuotiailla suurin osa raskauksista päättyy aborttiin. 


Ovatko alaikäiset unohtaneet ehkäisyn? Vai onko ehkäisy ehkä jotenkin niin "hävettävää", että otetaan mielummin riski kuin mennään kioskilta/kaupasta/apteekista ostamaan ehkäisyvälineitä. Entäpä sitten sukupuolitaudit? Luulisi niiden leviävän myös enemmän tällaisen trendin ollessa päällä...


Vai onkohan kyse enemmänkin välinpitämättömyydestä? Asenteista? "Ei se mun kohdalle osu,  ja jos osuu, niin onhan aina mahdollista ottaa abortti". Tässä astuu esiin se nuoruuden ajattelemattomuus. Millaiset seuraukset tällaisella käytöksellä on itselle ja muille? Riittääkö henkinen kasvu, tai onko nuori valmistautunut kasvamaan henkisesti toimintansa tasolle?


Vai ajatellaanko niin, että "kun en huomioi asiaa, se ei ole todellinen." Valitettavasti tämä ajatusmalli ei toimi missään asiassa. Jossain vaiheessa itse itseltä kielletyt/tukahdetut/piilotetut asiat vain lyövät iskun vasten kasvoja. Näitä juttuja ei voi paeta. Ne täytyy kohdata ja selvittää.


Kyllähän sitä tuli itsekin hölmöiltyä nuorena. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. Onneksi riitti älliä toimimaan tilanteessa nopeasti, ja käydä terveydenhoitajan puheilla heti seuraavana päivänä. Sain kahden pillerin "kuurin", ja sekä fyysisen että henkisen pahanolon. Se riitti opettamaan sen nuoren tytön käyttämään päätään myös rakkauden huumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!