Mikä on se mörkö, joka saa nuoren ihmisen reagoimaan omaan pahaan oloonsa halulla tappaa muita ihmisiä?
Huolestuttavan tiuhaan tahtii näkyy uutisissa tapauksia joissa nuoren mielenterveysongelmat purkautuvat tavalla, joka vahingoittaa ympärillä olevia ihmisiä. Tuntuu että viimeinen keino lievittää omaa tuskaa on viedä elämä toiselta ihmiseltä tai kokonaiselta yhteisöltä. Vasta tämän jälkeen lopetetaan oma elämä.
Nämä tapaukset vaikuttavat syvästi koko maan nuoriin ja toki myös muihin. Mutta omassa työssä huomaa selkeästi, että nämä tapaukset syövät raskaalla kädellä joidenkin nuorten perusturvallisuuden tunnetta. Miltä tuntuu mennä joka aamu kouluun ja pelätä, että joku opiskelutoverisi kilahtaa lopullisesti? Pitäisikö jokaista "outolintua" ja syrjäänvetäytyvää opiskelutoveria pelätä? Voivatko omat ahdistukset ja mielenterveydelliset ongelmat johtaa lopulta johonkin epätoivoiseen tekoon joka vahingoittaa myös muita? Miksi näitä tapahtumia ei osata ennakoida, ja jos osataan, miksi niille ei osata tehdä mitään?
Onko koskaan mahdollista ymmärtää, mitä ihmisen päässä liikkuu kun hän päättää hankkia aseen murhatakseen koulutoverinsa ja opettajansa? Mistä se viha koko maailmaa kohtaan huokuu? Tai miksi se viha mitä itseään kohtaan tuntee ilmenee vihana muita ihmisiä kohtaan? Paljon kysymyksiä...
Ja näistä tapauksista huolimatta kuulee edelleen paljon niistä ihmisistä, jotka eivät saa apua omiin mielenterveydellisiin ongelmiinsa. Apua tarvitaan, mutta mistä sitä saa? Ammattiauttajan juttusille voi olla puolen vuoden jonot, joissa jonotellaan lääkkeiden voimin. Resurssit eivät selvästikään riitä hoitamaan ihmisiä tarpeeksi ajoissa. Kaikki eivät koskaan pääse hoitoon. Joitakin tapauksia ei edes havaita ennenkuin on liian myöhäistä. Olo on voimaton.
Itse mietin sitä, onko näiden nuorten reaktio vain ääriinsä voimistunut versio omista raivonpurkauksista tai pettymyksistä maailma kohtaan. Toisinaan tulee hetkiä, jolloin masennus saa ajattelemaan maailmaa pahana paikkana jossa pettymykset seuraavat toisiaan ja nämä pettymykset ovat tietenkin toisten aiheuttamia (ainakin näin on helppo ajatella kun ahdistaa). Olkapäälle laskeutuu pieni vihan poikanen. Mutta itsellä nämä hetkittäiset pahan olon aallot eivät koskaan ole johtaneet tuhovimmaan. Ehkäpä jos tunne olisi moninkertainen ja vuosia jatkunut.. ehkä sitten, ehkä ei. Luulen arvostavani elämää niin paljon, että en sitä voisi tuhota vaikka olisi kuinka paha olla. Siksi on niin vaikea ymmärtää näitä tapauksia...
En muista vastaavia tapauksia, joissa tekijänä olisi yli 30-vuotias ihminen. Ehkäpä sama viha/pettymys elämään purkautuu myöhemmässä iässä ennemminkin itsemurhana, johon saatetaan ottaa koko perhe mukaan. Ymmärtääkseni vaikuttimet ovat kuitenkin erilaiset. Se ei ole niinkään vihaa, vaan kieroutunut ajatus "pelastaa" koko perhe. Tuskinpa aikuiselle ihmiselle tulisi epätoivoisena hetkenä ajatusta mennä työpaikalleen tappamaan työtoverinsa ja lopuksi itsensä... Nämä verilöylyt tuntuvat olevan siis nuorten miesten tapa reagoida.
Sairas maailma. Emmekä me asu (enää?) lintukodossa...
Nuorukainen pilataan varmimmin, jos hänet opetetaan kunnioittamaan
enemmän samoin- kuin toisinajattelevia.
Friedrich Nietzsche
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!