Vanhuus ei tule yksin.

Merkkejä vanhentumisesta, niitä näkee nykyään vähän kaikessa. Osaksi niiden huomioiminen itsessään on leikin laskua, ja osaksi ne ovat myös aivan todellisia asioita joiden huomaa omassa elämässään ja itsessään muuttuneen.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka juhliminen, valvominen ja kavereiden kanssa "rellestäminen". Muistan vielä hyvin sen ajan, kun saattoi viettää hauskoja iltoja kaveriporukassa useampana iltana viikossa. Siihen aikaan ne illanvietot kestivät pikkutunneille ja toisinaan jatkuivat pitkälle aamuun. Seuraavana päivänä mentiin kiltisti luennoille ja mitään suurta väsymystä tai pään kivistystä ei ollut havaittavissa. Mitä nyt muutama haukotus silloin tällöin ja pieni keskittymiskyvyn heikentyminen...

Nykyään en voisi kuvitellakaan viettäväni railakasta iltaa ystävieni kanssa jos seuraavana päivänä on lähettävä töihin. En vaikka työt alkaisivat vasta iltapäivällä... tai illalla. Tiedän että pikkutunneille kestävästä hauskanpidosta saan muistoksi seuraavalle päivälle armottoman väsymyksen, päänkivistyksen ja heikotuksen. Mikään ei onnistu ja koko päivä menee täysin hukkaan.

Toinen asia mistä huomaan toisinaan valittavani, on erilaiset kolotukset ja säryt. En mielestäni ole vielä mitenkään erityisen vanhakaan, mutta jo tähän ikään mennessä olen kerännyt monenmoisia vaivoja joista voi silloin tällöin marmattaa. Selkäkivut, lihassäryt (ei liikunnasta johtuvat), nivelsäryt, polven muljahtelut ja nilkan naksahtelut. Voivotteluta, ähkimistä ja satunnaisia älähdyksiä. Sieltä se tulee, vanhuus.

Kolmas asia mistä huomaan itseni ikääntyneen on nuorisokulttuurin ihmettely. Mielestäni olen siinä melko hyvin vielä mukana ja yritän pysyä kärryillä nuorten ajatusmaailmasta jo työnikin puolesta. Olen aina tullut hyvin toimeen teini-ikäisten kanssa. Mutta nykyään huomaan törmääväni käsitteisiin ja sanontoihin jotka ovat minulle vieraita. Huomaan että kauhistelen pukeutumista ja uusia muoti-ilmiöitä joita teinien keskuudessa esiintyy. Olen saanut itseni kiinni sanomasta "silloin kun minä olin nuori..."

Toisaalta en ajattele, että vanheneminen ja ikääntyminen, kasvaminen, olisi huono asia. Aina pitää olla tilaa kehittyä ja kasvaa. Kunhan se ei tarkoita sitä, että ajatuksineen ja tekoineen jämähtää siihen vanhaan. Toivottavasti osaisin itse säilyttää edes pienen hippusen lapsekkuutta ja naiviutta, mutta värittäen sitä elämänkokemuksella. Toivoisin etten koskaan etääntyisi nuoremmista ihmisistä vaan pysyisin aina edes jollain tavalla samalla aaltopituudella... sillä jos nuoret voivat oppia paljon vanhemmilta ihmisiltä, niin myös vanhemmat ihmiset voivat oppia paljon nuorilta.

Tulipa mieleen vielä pieni jutusteluhetki liittyen ikääntymiseen...

Töissä kohtasin taannoin n.13vuotiaan suloisen ja puheliaan tytön. Hän kyseli kovasti harrastuksistani ja hämmästyi että olen ollut töissä jo monta vuotta, sanoi että olen nuoren näköinen! Se oli hauska kuulla niinkin nuorelta tyttöseltä. Itse muistan hänen iässään ajatelleeni minun ikäisteni olevan ikäloppuja. Ja ehkäpä hänkin lopulta ajatteli samoin kuin minä hänen iässään, sillä kun kerroin ikäni hän kauhistui ja sanoi "oho! no aika vanha oot!" ja pelasti hienosti tilanteen jatkamalla, "mutta sä näytät kyllä ihan 19-vuotiaalta!"

Tämä lämmittää sydäntäni vielä pitkään! :)