tiistai 15. syyskuuta 2009

Tuuli kääntyy


Elämäni on ollut tänä vuonna yhtä suurta pyörremyrskyä ja tuntuu kuin itse kävelisin sen sisällä jonkun heikon suojan ympäröimänä, tyvenessä, rauhassa, vaikka ympärillä kuohuu. Välillä tuntuu kuin asiat vain etenisivät itsestään enkä saisi itse otetta mistään. Toisaalta, minulla on juuri nyt hyvä olla vaikka moni asia on vielä kesken ja vaatii sulattelua.


Asiat tuntuivat luisuvan käsistä jo viime syksynä, kun sain kuulla rakkaani pettäneen minua hyvän ystävänsä kanssa. Tuon asian käsittely oli omalla kohdallani vielä kesken, kun alkuvuodesta tapahtui jonkinlainen romahdus. Soitto kullalta. Sekavia puheita ja hätää. Psykoosi, uskomaton pelastusoperaatio ja pitkä sairaalajakso. Kaikki pysähtyi, myös se syksyn tapahtumien käsittely. Uudet vaikeudet ja ahdistus vei kaikki ajatukseni toisaalle.


Kesällä tilanne rauhoittui ja pääsimme "normaalin" elämän makuun. Kokeiltiin yhteiseloa. Jokin tuntui olevan vinossa. En osannut vain sanoa mikä. Elämä oli edelleen ahdistavaa ja tunteetkin olivat kadonneet jonnekin. Löytyi taas aikaa pohtia sitä mitä itse haluan. Ja jälleen kerran kuulin ja havaitsin asioita asuinkumppanini elämässä, jotka eivät parisuhteeseen mielestäni kuulu.


Tietty raja ylittyi ja vihdoin olin valmis tekemään ratkaisuja. Oli uuden myrskyn aika.


Koin huonoa omaatuntoakin ratkaisuistani. Mitä jos minut tuomitaan niistä? Jos yleinen ajatus onkin, että olen jättänyt apuani tarvitsevan sairaan ihmisen vain siksi etten itse jaksa käsitellä sairautta. Vaikka jossain syvällä sisälläni tiesinkin ettei näin ole, tunsin tarvetta selittää tätä asiaa muille. Olin rinnalla pahimman yli, vaikka olisini voinut jättäytyä tuosta elämästä hyvällä syyllä jo paljon aikaisemmin. Tein sen minkä pystyin. Oli aika ajatella myös itseä. Asiat jotka johtivat eroon, eivät suoranaisesti liittyneet sairauteen tai siitä johtuviin vaikeuksiin elämässä, vaan johonkin aivan muuhun.


Hetken päästä olinkin jo keskellä raikkaita puhtaita puhureita. Elämääni astui ihminen johon tunsin vetoa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Yllättäen. Puun takaa. Tunteet, joita en ollut tuntenut aikoihin ketään kohtaan olivatkin yhtäkkiä taas esillä. Ja hymyilin pitkästä aikaa hymyä, jota ei voinut peittää. Ajatukseni täyttää onnelliset asiat, uudet asiat, uusi ihminen. Samaan aikaan jotakin on kesken edellisestä elämästäni.


Olen edelleen yhteydessä edellisen mieheni perheeseen ja ystäviin pohtien hänen elämänsä jatkoa. Huoli on monella suuri, sillä huolehtija ja "hoitaja" on poissa kuvioista. Samalla kuitenkin on selvää, että hän on aikuinen ihminen, jonka pitäisi pystyä huolehtimaan itse itsestään. Ei kukaan voi elää toisen elämää hänen puolestaan vaikka kuinka haluaisi muuttaa ihmisen elämän jotenkin tasaiseksi, rauhalliseksi, turvalliseksi ja yleisen normin mukaiseksi. Kaiken pitäisi lähteä ihmisestä itsestään. Halusta muuttua.


Tuntuu että elän kahden eri elämän rajamailla. Toinen on tosin kovaa vauhtia muuttumassa todemmaksi kuin edellinen. Silti jokin ääni sisimmässäni huutaa, että sitä viimeistä pistettä ei edelliseen tarinaan ole vielä kirjoitettu. Haluaisin lopettaa tuon luvun elämästäni ja siirtyä uuteen, mutten tiedä miten ja milloin.


Tuulet ovat tyyntymässä, tai ainakin muuttamassa suuntaa. Kylmä pohjoinen viima vaihtuu lämpimiin ja helliin tuuliin. Niille haluaisin antautua jo kokonaan. Se ei vaan vielä tunnu olevan mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!