Erillisyydestä

Silmäni osuivat aamulla kirjahyllyyni ja käteeni osui Tommy Hellstenin kirja Ihminen tavattavissa. Pitkästä aikaa uppouduin tuon kirjan syövereihin ja muutama pätkä iski erityisesti viimeaikaisiin ajatuksiini ja pohdintoihin.

Oikeastaan alkusysäyksen näihin asioihin ja mietteisiin sain Poikkeavan tavallista elämää -blogista, jota seurailen säännöllisen epäsäännöllisesti. Riippuvuus ja oman identiteetin/riittävyyden ongelma, hyväksymisen taito ja anteeksianto. Isoja asioita joihin ei ehkä koskaan löydy lopullista vastausta. Mielestäni Tommy on kuitenkin osunut johonkin tärkeään omassa kirjassaan:

Mitä on erillisyys?

Erillisyys on tervettä omien rajojen tiedostamista. Se on oman yksinäisyyden positiivista oivaltamista. Se syntyy kun ihminen uskaltaa irrottautua kielteisestä riippuvuudesta ja ottaa vastuun omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Erillisyys on oman yksilöllisyyden arvostamista ja sen näkemistä, että oma elämä täytyy elää itse. Sitä ei voi heittää kenenkään syliin. ...  Erillisyys on vapauttavaa luopumista uhrina olemisesta ja suostumista vastuun ottamisen kipuun ja iloon.

Entä kun erillisyys puuttuu?

... Emme osaa pitää ihmisiä terveen ja riittävän etäisyyden päässä. Tunnemme olevamme vastuussa toisista ihmisistä tavalla, joka ei ole kenellekään hyväksi. Asetumme toisen käytettäväksi oman itsemme kustannuksella. Hylkäämme oman persoonamme, omat tarpeemme ja tunteemme. Suostumme melkein minkälaisiin julmuuksiin tahansa, jotta meitä ei hylätä.

Toisen ihmisen erillisyys vs. oma erillisyys...

Meidän tehtävämme on sietää paitsi oma erillisyytemme, myös toisen erillisyys. Oman erillisyyden sietäminen on sitä, että uskaltaa seistä omilla jaloillaan vaikka tulisi hylätyksi. Vain erillisyytensä sietävä ihminen kykenee luomaan uutta. Se on ulkoisesta turvallisuudesta luopumista ja heittäytymistä sisäiseen turvattomuuteen, jossa ei ole minkäänlaisia takeita onnistuneesta lopputuloksesta. Ihminen, jossa ei tätä sietämiskykyä ole, joutuu hakemaan arvonsa toisilta ihmisiltä. 

Toisen ihmisen erillisyyden sietäminen nousee oman erillisyyden oivaltamisesta. Vain itsenäistynyt ihminen kykenee katsomaan toista riittävän etäisyyden päästä. Itsenäinen ihminen ei tarvitse toista oman arvonsa löytämiseen. Siksi hän ei enää käytä toista omiin tarkoituksiin. Niinpä hän kykenee näkemään toisen sellaisena kuin tämä on. Itsensä kanssa eksyksissä olevalla ei vielä tätä näkökykyä ole. Hän näkee toisen aina itsensä kautta ja se vääristää todellisuutta.

Eli tärkeää on löytää oma erillisyytensä ja pitää huolta itsestään, tunteistaan ja tarpeistaan. Vasta sen jälkeen silmämme avautuvat näkemään toisen ihmisen erillisyys, tarpeet ja tunteet. Emme voi nähdä toisia ihmisiä aidosti ja oikein jos emme ensin näe itseämme sellaisina kuin olemme, omien silmiemme kautta...