Toisinaan sitä huomaa lykkäävänsä "huomiseen" asioita joita voisi helposti hoitaa heti. Sitä stressaa ja murehtii tekemättömistä pikkujutuista saamatta kuitenkaan niitä tehtyä. Aina tuntuu olevan jotain tähdellisempää ja kiireellisempää asiaa. Sitten kun viimein saa pitkään mielessä pyörineen asian hoidettua, nousee mieleen ihmetys siitä, miksi ei ole jo aikaisemmin sitä hoitanut.
Viimeisin mieltä painanut tekemätön asia on itselläni ollut niinkin helposti hoidettavissa ollut juttu kuin kirjaston lainakirjojen palautus/uusiminen. Kirjat ovat nyt kaksi viikkoa myöhässä ja asia on vaivannut mieltä vähintäänkin yhtä kauan. En voi ymmärtää mikä tuosta pienestä tehtävästä tekee niin vaikean. Olisi pieni vaiva etsiä nettitunnukset kirjastoon ja uusia lainat siellä, tai ottaa ne laukkuun mukaan töihin lähtiessä ja kipaista kirjastoon jossain välissä. Mutta ei, se ei tunnu sittenkään olevan niin helppoa. Asia joko unohtuu, tai sitä lykkää myöhempään ajankohtaan. Lainat ovat siis edelleen myöhässä...
Toisia on aina helppo neuvoa näissä asioissa. Itsekin olen useampaa otteeseen jakanut viisautta kavereille sanoen, "äkkiähän tuo olisi hoidettu, senkun menet ja teet!". Ilmeisesti tässä kohdassa pätee sanonta: Ne jotka ei osaa, opettaa. Tiedän siis käytännössä, kuinka pitäisi toimia, mutten saa itsestäni irti toimia tiedon mukaan.
Pienet huolet ja murheet olisi siis helppo poistaa elämästä kun tarttuisi toimeen heti. Mitä pidempään asioita lykkää, sitä isompi peikko niistä tulee. Päivä päivältä tuntuu aina vaan vaikeammalta hoitaa asiat kuntoon. Tehtävä kasvaa mielessä ajan kuluessa. Ja ainakin tässä laina-asiassa, joka itselläni on hoitamatta, seuraukset (sakot) kasvavat päivien myötä.
Olen saamaton nahjus! Mutta miksi? Miksi me olemme tällaisia? Vai väittääkö joku, ettei koskaan lykkää mitään, minkä voisi hoitaa tänään, huomiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!