Koti on tyhjä ilman kissakaveria. Luovutus - huoltajuuden vaihdos - tapahtui hyvässä hengessä. Viikonloppu oli lopulta rentouttava ja vietin sen uskomattoman hyvässä seurassa. Tuntuu siis kaikesta huolimatta, tai juuri siksi, mukavalta tämä elämä.
Mielessä on pyörinyt paljon asioita, päälimmäisenä ehkä ihmetys siitä, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Toisaalta myös ihmetys siitä, miten pohjalta voikaan nousta onnen tunteisiin niin ihmeellisen yhtäkkisesti. Miten elämän kulku voi muuttua kuin salaman iskusta... silloin kun sille antaa luvan.
Kaiken kipuilemisen ja kaaoksen jälkeen elämääni asteli seesteisyys, tasaisuus, eräänlainen auvoisuus. Olen yhtäkkiä onnellinen. Tajusin sen eilen kesken kotiaskareiden. Ohimenevässä hetkessä välähti tietoisuus siitä, että olen äärettömän tyytyväinen elämääni ja onnellinen siitä mitä minulla nyt on.
Ajatukset tuntuvat olevan juuri nyt vain yksittäisiä lauseita ja lauseen pätkiä... mutta minun on hyvä olla. Aamulla heräsin ihmisen läheisyyteen, vilkaisin ikkunasta ulos ja huomasin maata peittävän ohuen valkean pinnan. Tuntuu että elän vieläkin siihen hetkessä. Toivon että valkean pinnan kuluessa ja sulaessa, sen alta paljastuu jotain säilyttämisen arvoista - hyvää ja kaunista sekä kestävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!