Minä rakastan
Minä rakastan leipää ja lihaa.
Minä rakastan viiniä ja laulua.
Minä rakastan lapsia ja kauniita naisia.
Minä rakastan vanhoja eukkoja
ja itsekseen turisevia ystävällisiä ukonturilaita.
Minä rakastan ruohonkorsia ja puita
vesien välkettä kuutamossa
ja viisasta keskustelua ystävien seurassa.
Yleensä olen luotu rakastamaan
siksi näette minut niin harvoin sellaisena mitä olen.
Arvo Turtiainen
..miten niin rakastaessani en ole sitä mitä olen?
Ei tässä ehkä sitä tarkoitettukaan, vaikka se itsellä ensimmäinen ajatus näiden säkeiden jälkeen olikin. Olen mitä olen myös silloin kun rakastan, mutta ympärilläni olevat ihmiset näkevät minusta vain rakkauden, eivätkä sitä mitä pohjimmiltani olen. Minuus on jotain muuta kuin rakkaus. Rakkaus on minussa, mutta se ei ole minua. Rakkaus on jotain, mikä annetaan kaikille (jos se otetaan vastaan), täten se ei voi olla jotain joka on vain minua. Rakkaus tekee ihmisestä kauniin…
Löysin yllä olevan runon teini-iässä pitämästäni runovihosta. Keräilin tuolloin ajatuksia, aforismeja ja runoja pieniin vihkoihin. Olen aina ollut pöhkönä muiden kirjoittamiin lauseisiin, jotka jotenkin kuvaavat omaa ajatusmaailma, tai saavat muuten vaan ajattelemaan elämää, maailmaa, itseä ja muita. Nykyään ei enää tule pidettyä runovihkoja, mutta nuo vanhat vihot löydettyäni heräsi taas halu kerätä sanoja ja ajatuksia jonnekin talteen. Vieläköhän sitä osaisi kirjoittaa ihan ”manuaalisesti”? Vai käyttäisikö tätä blogia eräänlaisena runovihkona?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!