Uusi vs. Vanha

Päähäni jäi soimaan jostakin kuulemani lause "Vasta uusi suhde määrittelee edellisen". Ensimmäinen ajatukseni tuon lauseen kuullessani oli hämmästyneen tuohtunut: eihän niin voi sanoa tai ajatella. Eihän suhteita voi vertailla. Uusi on uusi ja vanha on mennyttä. Mitä niitä suhteita vertailemaan?

Nyt kuitenkin asiaa hiukan sulateltuani ja omia toimiani ja tuntemuksiani tarkasteltuani, voisin sanoa että tuo lause pitää jollain lailla paikkansa. Ehkä tosiaankin se uusi suhde jollain tasolla määrittelee entisen suhteen. Ei niin, että sitä vertailisi kumppaneita keskenään, mitä hyviä ja huonoja puolia heissä on ja kumpi nyt sitten on parempi missäkin asiassa. Vertailu tapahtuu hiukan toisella tasolla... näin haluan ajatella.

Toisaalta, entisen suhteen määrittely uuden suhteen kautta tai uuden suhteen sisältä aiheuttaa väistämättä sen, että näkökulma on muuttunut tuon uuden parisuhteen myötä. Sitä katsoo asioita uusien lasien läpi. Onko se syntynyt määritelmä sitten oikea? Vai määrittelenkö vanhan suhteen jotenkin epäoikeudenmukaisesti? Ehkä voisi kuitenkin ajatella, että kun historia on jo todellakin historiaa ja elämässä on jatkanut eteenpäin, voi tutkailla asioita hyvinkin etäältä ja laajemmasta näkökulmasta. Ei tarvitse puolustella valintojaan, ei tarvitse olla sokea niille asioille joille vielä vanhassa parisuhteessa ja sen jälkeen on ollut.

Oma oivallukseni entisestä parisuhteestani on se, että emme koskaan ehtineet tutustua arkisella tasolla. Elämä oli yhtä matkailua ja tapaamisemme jollain tasolla pakenemista toiseen maailmaan, pois siitä arkisen elämän piiristä. Kumpikaan ei varmasti päässyt näyttämään sitä aitoa oikeaa itseään. Koko kaksi vuotta oli täynnä erikoistilanteita ja varsinainen "oikea elämä" tapahtui itsenäisesti, irrallaan parisuhteesta. Rakastin enemmän mielikuvaa kuin todellisuutta. Kaikki oli paperilla hyvin, vain todellisuus puuttui. Ja kun puolisolla iski mania/psykoosi päälle.. niin.. silloin suhde eteni toki jotenkin todellisempaan suuntaan. Sai huolehtia, välittää, olla tukena.. mutta samalla ne roolit, jotka kehittyivät varsinaisen todellisuuden ympärille, kehittyivätkin jotenkin kieroutuneesti. Minusta tuli hoitaja ja hänestä potilas.

Tämän siis tajusin vasta nyt, kun uusi suhde kehittyy enemmän ja enemmän vakituisen parisuhteen suuntaan. Kun huomaan, että parisuhteen alkutaival voidaan taivaltaa keskellä tätä arkista todellisuutta. Että toiseen voi oikeasti tutustua kokonaisuutena, joka päivä tai ainakin useammin kuin kerran kuussa. Pikkuhiljaa, arjessa eläen, samaa todellisuutta kokien. Löytää pieniä hyviä asioita jokapäiväisestä elämästä, ja nähdä miten toinen käsittelee ja kokee elämää. Konkreettisesti. Ei vain hänen omien sanomisiensa kautta.

Tajusin että entisessä parisuhteessa minulle myytiin jotain muuta, mitä itseasiassa todellisuudessa annettiin. Ilmeisesti ihminen kokee itsensä hiukan eritavalla mitä todellisuus on. Voi sanoa ja kokea olevansa innostunut monista asioista ja pitävänsä syvällisistä keskusteluista. Voi kertoa miten kohtelee ihmisiä ja kuinka tärkeä on oma lähipiiri. Mutta kun vihdoin elää toisen kanssa yhteistä elämää, tuleekin esille, että nuo kerrotut asiat eivät itseasiassa toteudu todellisessa elämässä lainkaan. Sanojen takana onkin aivan eri ihminen. Sanat on tuotettu vain sillä ajatellaan toisen pitävän sellaisesta, ja ehkä jollain tasolla myös itse ajattelee olevansa sanojen mukainen.

Miten siis määrittelisin vanhan suhteeni? Tai miten uusi suhteeni määrittelee vanhan suhteeni? Uusi suhde syntyi, ja elää tässä maailmassa, tässä todellisuudessa, minun arjessani ja elämässäni. Se elää myös tuon uuden ihmisen arjessa ja elämässä, kokemusmaailmassa. Vanha suhde tuntuu nyt eräänlaiselta epäonnistuneelta yritykseltä muuttaa mielikuvat todellisuudeksi. Onnellisinta aikaa oli se, kun elimme elämäämme kaukana toisistamme ja haaveilimme yhteisistä hetkistä. Hyviä asioita olivat kaipuu ja mielikuvitus.

En silti vaihtaisi kuluneita vuosia mihinkään muuhun. Niin paljon olen oppinut noista ajoista. Oppinut itsestäni ja voimavaroistani, oppinut erilaisista taidemuodoista sekä myöskin lopulta mielenterveydestä. Vasta tuon edellisen suhteeni jälkeen tiedostin selkeästi mitä arvostan parisuhteessa ja toisessa ihmisessä. Tiedostin sen, mitä minä haluan parisuhteelta.

Ja sitähän kaikki kohtaamiset ihmisten välillä ovat. Oppimista omasta itsestään ja omasta suhteesta ympäröivään maailmaan. Kaiken opin otan avosylin vastaan, vaikka se välillä koskeekin.