perjantai 10. joulukuuta 2010

Ilmastonmuutos?


 Muuttuuko ilmasto ja millä tavoin seuraavien kymmenien vuosien aikana? Moni varmasti voisi todeta näillä keleillä, ettei ilmaston lämpenemisestä ole tietoakaan. Viime talvikin oli yllättävän kylmä. Toisaalta taas kesällä saimme nauttia hellepäivistä tavallista enemmän, monelle olisi viileämpikin kesä riittänyt.

Tavallisen talliaisen näkökulmasta tuntuisi, että ääri-säät ovat lisääntyneet. Ihan siis vain mutu-tuntumalla ajateltuna. Talvet ovat kylmiä, lunta tulee paljon ja nytkin talvi alkoi yllättävän aikaisin. Kesällä taas on kuivaa ja kuumaa, intiaanikesiä on kohtalaisen usein. Enää ei voi kai sanoa, että Suomen kesä olisi kylmä ja vähäluminen...

Suomen ilmaston muuttumista on tutkittu Ilmatieteen laitoksen FINSKEN-ohjelmassa. Skenaarioiden mukaan Suomen keskilämpötila nousee 2–7 astetta vuoteen 2080 mennessä ja sadanta lisääntyy 5–40 %. Joulu-helmikuun keskilämpötila nousee yläskenaariossa keskimäärin yhdeksän astetta ja alaskenaariossakin melkein neljä astetta. Myös sademäärät lisääntyvät lähinnä talvella.

Sademäärien lisääntyminen on kyllä huomattu jo nyt... toinen talvi peräkkäin kun lunta tulee enemmän kuin tarpeen olisi. Kohta on pihoilla lunta yhtä paljon kuin viime talven lumisimpina kuukausina. Paljonko sitä on vielä luvassa?

Entäpä sitten tuo talvien lämpötila? Pakkastakin on vielä riittänyt, tuleeko tämä muuttumaan seuraavien kymmenien vuosien aikana? Skenaarioissa oletetaan, ettei Suomen ilmastoa lämmittävä Golf-virta heikkene merkittävästi, tällöin siis lämpötilat nousisivat. Jos Golf-virta kuitenkin heikkenisi, Suomen ilmasto jäähtyisi voimakkaasti muuhun maailmaan nähden. Paukkupakkasia olisi siis luvassa, ja niitä vähälumisia kesiä...

Jos tuo muutaman asteen lämpötilan ero ei tunnu paljolta, tai huolestuttavalta, kannattaa sitä verrata 20 000 vuoden takaiseen viime jääkauden huipun keskilämpötilaan, joka oli vain yhdeksän astetta nykyistä alempi. Lämpötilaero riitti peittämään Suomen yli kahden kilometrin paksuisella mannerjäällä.

Me ihmiset vaikutamme ilmastoon monin tavoin. Yleisesti tunnetuin tekijä on varmasti ihmisen ilmakehään päästämät kasvihuonekaasut, jotka sitovat auringon lämpöä ja voimistavat näin kasvihuoneilmiötä. Lisäksi tuhoamme toiminnallamme kasvihuonekaasuja sitovia "nieluja" (valtameret, maaperä ja kasvillisuus).

Tarttis tehrä jottai ennenkuin tämä on todellisuutta...

- Kuivat alueet kuivuvat entisestään, kun taas kosteilla alueilla sateet lisääntyvät voimakkaasti.

- Rankkasateet ja tulvariskit lisääntyvät, kun taas esimerkiksi Aasiassa yli miljardia ihmistä koskeva vesipula pahenee.

- Trooppisten myrskyjen määrä ja voima lisääntyvät ja myrskyt yleistyvät alueilla, joilla ne aiemmin ovat olleet harvinaisia.

- Merenpinta nousee voimakkaasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!