Nainen ja mies huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa. He nauttivat yhteisistä hetkistä ystävinä ja jossain vaiheessa alkavat tuntea vetoa toisiinsa. Seuraa yhteinen yö. Aamulla hellyyttä ja yhteisiä arkisia askareita. Nainen lausahtaa naurahtaen sivulauseessa "..eihän tässä sentään olla rakastumassa." Mies hiljenee ja alkaa ottaa etäisyyttä naiseen. Lausahdus aiheutti selkeästi pettymyksen, jota naisen on vaikea ymmärtää. Nainen toivoisi yhteisten hetkien silti jatkuvan.
Mies päättää lähteä kauas töihin ja nainen ymmärtää ettei haluaisi miehen lähtevän. Hän yrittää keksiä syitä, miksi miehen olisi parempi jäädä paikkakunnalle, mutta ei pysty kertomaan todellisista tunteistaan. Kun nainen viimein saa sanottua, on jo liian myöhäistä. "Olen mielessäni jo lähtenyt...", mies sanoo.
Minun on helppo samaistua tarinan naiseen. Ymmärrän hyvin, miksi tunteistaan kertominen on vaikeaa, vaikka huomaisi toisen välittävän. Pelko. Jos asetan itseni alttiiksi haavoittumaan, mitä tapahtuu? Jos rakkaus ei olekaan kestävää, jos toinen sittenkin vain leikkii. Jos olen vain yksi muiden joukossa...
Toisaalta pelko siitä, mitä tapahtuu jos kätkee kaiken sisäänsä ja esittää välittävänsä vähemmän kuin oikeasti välittää. Entä jos kylmyydelläni sammutan miehen rakkauden? Ja silti usein haavoittumisen pelko voittaa. On helpompi vakuuttaa itselleen, ettei oikeasti välittänyt. Jos toinen oikeasti välittäisi, hän jäisi kylmyydestäni huolimatta. Valitettavasti todellisuus ei mene niin. Liian pitkä talvi toisen puolelta tappaa myös kumppanin tunteet ajan kuluessa.
Nyt kun ajattelen elämääni taaksepäin, huomaan että olen rakastamisen pelollani edesauttanut monen potentiaalisen suhteen kuolemista jo alkumetreillä. Suojamuurini on ollut liian vahva kenenkään läpäistäväksi. Nyt olen yrittänyt opetella sitä vaikeaa asiaa, että on avattava ne teräsportit joiden takana pitää sydäntään turvassa. Riski on kai otettava pelosta huolimatta, sillä se on ainut tapa voittaa.
"Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään. Turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oppimispäiväkirjaani saa aina kommentoida ja näin antaa oppijalle taas uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Erilaiset näkökulmat ja näkemykset ovat rikkaus!