Presidentinvaalit tulossa

 Ehdokasta etsimässä - tai oikeastaan tuntuu jo siltä, että olen oman ehdokkaani löytänyt.

Kun ehdokasasettelut alkoivat olla loppusuoralla, ajattelin ettei näistä vaaleista löydy oikein ketään jota voisin hyvällä mielellä äänestää. Ajatus oli, että jospa sitten vain keskityn varmistamaan, ettei kukaan sellainen jota en ehdottomasti haluaisi nähdä presidenttinä pääse tuohon virkaan. Kuten niin moni muukin, oli mielessä että jospa sitten vaikka Niinistö. Muistan hänet terävänä kaverina, joka tyylillä osallistui aikaisempaan presidenttikilpaan ja oli kova vastus silloiselle suosikilleni Haloselle. 

Presidenttiväittelyitä seurattuani alkoi kantani kuitenkin muuttua. Yksi ehdokas näytti hienoa esimerkkiä asiallisesta tavasta kommentoida ja tuoda omaa kantaansa esille. Kiinnostuin, ja aloin ottaa selvää tuosta ehdokkaasta. Yllätyksekseni huomasin, että hänellähän on jo mittavaa kokemusta kansainvälisestä työstä esimerkiksi rauhan saralla. Sanottiinpa jossain hänen olevan Suomen tunnetuin (ei eläkeikäinen) hahmo YK:ssa. Opin myös, että tämä ehdokas on perustanut Eduskuntaan ihmisoikeusryhmän ja tällaista työtä pidän suuressa arvossa.

Vieläkin emmin. Onko äänestäni hyötyä jos hyväksi kokemani ehdokkaan kannatus on minimaalisissa prosenteissa? Mitäpä jos "inhokkini" jostain kohtalon oikusta pääsisikin suoraan ensimmäiseltä kierrokselta presidentinistuimelle? 

Viimeaikaisten uutisointien perusteella näyttäisi nyt kuitenkin siltä, että jotain toivoa on. Mielesiseni ehdokas saattaisi jopa päästä toiselle kierrokselle tuoreiden galluppien perusteella. Ihmiset sittenkin oikeasti etsivät ehdokasta - tutustuvat ehdokkaiden kantoihin ja siihen miten ehdokkaat esiintyvät julkisuudessa. Ehkäpä edes poikkeava seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta enää niin paljoa ihmisten asenteisiin kuin ennen. 

Niin - voin siis sen tunnustaa. Toivoisin, että Haavisto asettaisi ainakin hyvän vastuksen Niinistölle. Näistä kahdesta toivon seuraavan Suomen presidentin löytyvän. Ja jos se on minun äänestäni kiinni, niin tuo ääni menee tammikuussa ehdottomasti Haavistolle.

Tämä CV vakuuttaa minut.

25.12. - viimeinen luukku

Kun jouluaamu valkenee... 

 

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,

näkee suuren valon.

Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,

loistaa kirkkaus.

Sinä teet runsaaksi riemun,

annat suuren ilon.

Sillä lapsi on syntynyt meille,

poika on annettu meille.

Hän kantaa valtaa harteillaan,

hänen nimensä on

Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,

Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

Suuri on hänen valtansa,

ja rauha on loputon

Daavidin valtaistuimella

ja hänen valtakunnassaan.

Oikeus ja vanhurskaus

on sen perustus ja tuki

nyt ja aina.

24.12. - Jouluyö

Jouluyö... oi autuas sä hetki, kun ihmiseksi sai Herra taivahan...

 

Tämä saa kyyneleen silmiini joka kerta kun sen kuulen... ja viimeistään nyt jouluyönä, kun tämä kappale soi, tunnen joulun vihdoin olevan täällä...

24.12. - aattoluukku

 *Jouluaatto on nyt herttainen*

 Oikein rauhallista ja ihanaa jouluaattopäivää ja -iltaa kaikille lukijoille. 

Lumiukko-animaation saattelemana pompsahdan itsekin puuropatojen äärelle. :)

 

 

23.12. - stressiluukku

 *Yksi yö jouluaattoon!*

Aatonaatto on kuulemani mukaan vuoden stressaavin päivä. Ainakin suomalaisille työntekijöille, jos uskotaan sykevälimittauksia. Ilmeisesti jouluun ladataan niin paljon odotuksia ja monenlaisia toivomuksia. Pitää olla tietynlaista ruokaa, pitää olla tietynlaisia lahjoja, pitää ehtiä sitä tätä ja tuota. Ja kaikki pitäisi olla mieluiten itse tehtyä. Ja jos ei itse valmista, niin sitten pitää suunnitella jouluvierailuaikataulut, pitää ehtiä kaikille mummoille ja mammoille, sekä tietysti ystävien luo... voi sitä kiireen määrää!

Hellittäkäähän hiukan. :)

Jouluaika on pidempi kuin yksi tai kaksi päivää. Miksi ei venyttäisi sitä vielä uuden vuoden ylikin? Ei juhla lopu aattoyöhön tai jouluaamuun... kyllä joulua voi juhlia vielä pidempäänkin - ihan sinne loppiaiseen saakka. Helpottanee myös sitä vierailurumbaa, kun ei tarvitse yhden päivän aikana ehtiä jokaiseen paikkaan. Ja miksi ruuat ja herkut on oltava itse tehtyjä? MIksipä ei tilaisi niitä vaikka paikallisesta pitopalvelusta tai muusta vastaavasta paikasta. Ei ole niin kallista kuin ensikuulemalta voisi kuvitella, ja stressin määrä puolittuu. 

Lahjojakin voi antaa monenlaisia - ehkäpä yksi hyvä idea voisi olla vaikka "aikalahjakortti". Anna aikaasi lahjaksi. Elokuvailta, yhteinen shoppailupäivä, illallinen, kuntosalikäynti, ulkoilupäivä jne.. Lahjakortin saa sitten käyttää milloin vain tulevan vuoden aikana - toki ajasta on sovittava etukäteen. 

Stressi pois, ja rauhoitu, tulee se joulu vähemmälläkin hääräämisellä! :)

22.12. - kalenteriluukku

 *kaksi yötä jouluaattoon*

Tänään, juuri ennen joulua, tuli maa vihdoin valkoiseksi. Vaikka vielä ei voida varsinaisesti laulaa "mökit nukkuu lumiset" tai "on hanget korkeat nietokset", mutta melko lähellä on jo "lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa". 

Vielä ollaan siis kaukana tuon kuvan tunnelmasta, mutta pienikin valkeus tuo jotenkin mieleen ne lapsuuden joulut.

Petri Laaksosen laulu sanoin:

"Lumivalkeaa kaipaa musta maa, juhlaa oikeaa sydän odottaa. Lumivalkeaa toivoa kai saa, juhlaa oikeaa sydän odottaa!"

 

Vielä en silti heitä kaikkia arkihuoliani. Koti on laitettava joulukuntoon. En mitään suursiivousta käy tekemään, mutta jospa imuroisi, pyyhkisi pinnat ja siistisi kaiken turhan tavaran kaappeihin. Koti kauniiksi joulua varten, niin voi rauhassa sitten rentoutua ja vain olla. Mielikin lepää puhtaassa ja siistissä kodissa paremmin.

Siivoillessa voikin sitten laittaa joululaulut soimaan, ja kailottaa itsekin mukana! :)

 

21.12. - luukku aukenee

 *kolme yötä jouluaattoon on*

..laskin aivan itse äsken.. :)

On ehkä hyvä pohtia sitä, mikä on joulun merkitys, miksi sitä juhlitaan, mitä se meille merkitsee. Onko se jotain muutakin kuin ruokaa, juomaa ja lahjoja. Sitä on pohtinut aikanaan myös Kari Suomalainen piirtäessään piirroksen Joulukatu - Kuokkavieras syntymäpäiväjuhlissaan.

Miten on tänäpäivänä? Löytyykö synttärisankaria enää edes tuosta kadunkulmasta?

Rauhantuoja on enää harvalla mielessä... mutta jospa levähtäisimme ja pysähtyisimme hetkeksi, ja ottaisimme sen joulurauhan sydämeen. Kestäköön se aina ensi jouluun saakka.

20.12. - kiltteysluukku

 *neljä yötä jouluaattoon*

 

Oletko muistanut olla kiltti? Koko vuoden? Varsinkin nyt joulunalla? Eikös se niin ollut, että vain kiltit lapset saavat lahjoja Joulupukilta? ;)

Aikamoisia paineita saattaa tuo kiltteysvaatimus aiheuttaa... Ehkä sen tarkoitus on ollut pitää jännittyneet ja kärsimättömät lapset kurissa myös joulun lähestyessä. "Muista nyt olla kiltisti, muuten ei lahjoja tule - pukki tuo risuja!" 

Ja kuitenkin. Joulu on lopultakin juuri  sitä aikaa, kun tunnustetaan, että ei oikein ole tullut oltua kiltti aina. Ja silti saa lahjan. Suurimman lahjan mitä saada voi. Ansiotta. Joulu on suuren kiitollisuuden aikaa!

19.12. - hauskan shoppailun luukku

*5 yötä jouluaattoon* 

On aika viimehetken jouluostoksiin ja kaupossa pyörimiseen. Sen ei tarvitse aina olla tuskastuttavaa tai ikävää, sen osoittaa seuraava pieni video.

 

Myös joululahjoja ostaessa voi viivähtää joulun sanoman äärellä ;)

18.12. - neljäs adventti

 *6 yötä jouluaattoon*

Tämä neljäs adventti on omistettu lastaan odottavalle Marialle. (nyt olisi sopinut äärimmäisen hyvin se Carola Häggkvistin Taivas sylissäni, mutta kun laitoin sen jo tuonne alkupään luukkuun...) Toisaalta, usein muistetaan myös Joosefia, jolla oli lakia kunnioittavana miehenä "ongelma". Maria oli raskaana, muttei hänen toimestaan, mitä hän nyt tekisi kihalttunsa kanssa? Miten perheyteisö reagoi, miten luu juutalaisyhteisö? Tässäkin tarinassa keskeiseksi nousevat enkelin sanat Joosefille - Älä pelkää. 

Oikeastaan koko joulunajan evankeliumi kaikuu tuota lausetta: "Älä pelkää".tai "Älkää pelätkö."

Toivon että meistäkin jokainen voisi ottaa nuo sanat sydämeensä, ja elää rohkeasti! 

 

 

 

"Meidän Jumalamme armahtaa meitä hyvyydessään

korkeudesta saapuu luoksemme aamunkoitto.

Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,

se ohjaa jalkamme rauhan tielle."

Luuk. 1:78-79

 

17.12. - luukun takana

 7 yötä  jouluaattoon

Minulla on jo ollut jouluradio kovassa käytössä. Vaikka varmasti jokaiselta radiokanavalta tulee jo joululauluja, niin tuo toivontuottajien jouluradio on siitä hauska, että sieltä kuulee hyvin monenlaista jouluista musiikkia. On perinteistä, on uudempaa, on ameriikkalaista, on afrikkalaista, on latinomeininkiä, välillä kuulee soljuvia jazz-versioita tutuista lauluista ja toisinaan taas rockia tai poppia. Varmasti silti suurin osa joululauluista kanavalla on niitä perinteisiä. Jouluradio kuuluu myös  täällä internetissä -> www.jouluradio.fi

Musiikki on aina ollut minulle suuressa roolissa myös joulunvietossa. Lapsena kuulemma aloitin joululaulujen kuuntelun/laulelun jo marraskuulla ja se jatkui joskus helmikuulle saakka. Enkä ole kyllästynyt vieläkään. :)

 

16.12. - adventtikalenteriluukku

 8 yötä jouluaattoon

Tänään työmatkalla autoradiota kuunnellessa, sain kuulla Leevi and the Leavingsin jouluisen kappaleen joka oli jäänyt jostain syystä aiemmin kuulematta. Liekö ollut rankka ja väsyttävä päivä, tai muuten vain herkkä olo, mutta tämä laulu sai tipan linssiin. Olkoon se siis tämän luukun takana oleva joulunodotuskappale.

 

 

Jälleen yksi muistutus siitä, miten tärkeitä ovat läheiset ihmiset. 

14.12. - Joulukuvaelmaluukku

 9 yötä jouluaattoon - eihän se ole kuin reilu viikko!

Tänään sain työn lomassa olla mukana joulukuvaelmassa - kotikulmillani pieni vapaaehtoisten aikuisten joukko järjestää joka vuosi joulukuvaelman perheiden pienimmille. Kutsu kuvaelmaan menee jokaiseen lähialueen päiväkotiin ja kerhoon. Tänä vuonna sain kunnian olla Maria - tuo hiljainen nainen, joka saa suuren vastuun ja tehtävän ja saa kuulla ihmeellisiä asioita joita hiljaa sydämessään jää miettimään. 

Monessa perheessä on jouluaattona tapana lukea jouluevankeliumi ennen jouluateriaa. Se on kaunis tapa ja perinne jonka toivoisi säilyvän myös tulevilla polvilla. Ehkäpä sillä estetään sitä Mme käymme joulun viettohon-laulussa esille tulevaa huolta siitä, että "laps' hankeen hukkuu, unhoittuu".

Tämän päivän kalenteriluukusta pompsahtaa siis jouluevankeliumi:

Evankeliumista Luukkaan mukaan (2:1-20)

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

14.12. - pipariluukku

 10 yötä jouluaattoon

Joulun odotukseeni kuuluu usein piparkakkutalon väkertäminen. Tänä vuonna se on vielä tekemättä, saa nähdä tuleeko siihen hommaan sopivaa aikaa. Netistä löytyy huima määrä erilaisia piparkakkutalon ohjeita ja kaavoja. Useimmiten olen tehnyt talon, jossa katto toimii samalla sivuseininä (olisiko jostain leivontakirjasta otettu kaava). Yhtään kuvaa en tuosta talosta tähän hätään löytänyt - jätetään se mielikuvituksen varaan. 

Tässä muutamia ohjeita joita olen löytänyt netin syövereistä.

Myllyn paras piparitalo

Sunnuntai piparkakkutalot

Kinuskikissa: pakkasukon piparkakkutalo

Piparkakkutaloja ja muuta: Yhteishyvä

Bengtskärin majakka

Muumitalo

13.12.2011 - Lucialuukku

 

Lucian uskotaan olleen sisilialainen pyhimys joka kärsi marttyyrikuoleman Syracusassa, Sisiliassa noin 310 jKr.

Guilte Legende, Pyhimysten elämänkertakokoelma keskiajalta, kirjaa hänen tarinansa näin:  Lucia oli hakemassa apua äidin pitkäaikaissairauteen Saint Agnesin pyhäkössä, kotimaassaan Sisiliassa,  kun enkeli ilmestyi hänelle unessa. Seurauksena tästä, Luciasta tuli harras kristitty, hän kieltäytyi menettämästä neitsyyttään avioliiton kautta, ja seurauksena tästä haki hänelle jo nimetty aviomies oikeutta roomalaisviranomaisilta. He uhkasivat viedä hänet bordelliin, jos hän ei luopuisi kristinuskostaan, mutta eivät voineet siirtää tai liikuttaa häntä, eivät edes tuhannen miehen ja viidenkymmenen härän voimin. Joten he pinosivat palavaa tavaraa hänen ympärilleen ja sytyttivät sen, mutta Lucia ei lakannut puhumasta uskostaan vaan sanoi että hänen kuolemansa vähentäisi muiden kristittyjen pelkoa ja toisi surua ei-uskoville. Yksi sotilaista iski keihään läpi hänen kurkkunsa lopettaakseen nämä puheet, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Pyhä Lucia kuoli vasta, kun hän sai kristillisen sakramentin.

Toisessa tarinassa Lucia auttaa Rooman keisari Diocletaniuksen vainojen aikana piilottamaan kristittyjä katakombeihin toimittaen heille niin paljon ruokaa ja muita tarvikkeita kuin mahdollista.Hän siis tarvitsi molemmat kädet tähän työhön. Lucia ratkaisi tämän kuljetusongelman pimeissä katakombeissa laittamalla kynttilät seppeleen avulla päähänsä. 

Lucian päivässä on täällä pohjolassa yhdistynyt kaksi juhlaa - Pyhän Lucian muistaminen sekä vuoden pisimmän yön vietto. Aikoinaan vietettiin Lussia - yötä jolloin naispuolinen demoni, Lussi, ratsasti yötaivaalla seurueineen. Silloin oli vaarallista olla ulkona. Varsinkin pahojaan tehneet lapset oli pidettävä erityisen tarkassa vahdissa, sillä Lussi saattoi tulla savupiipusta sisään ja viedä heidät. Perinteenä oli valvoa koko Lussiyö ja siten suojata talo ja talon asukkaat kaikelta pahalta.

Tuokoon Lucia siis jälleen tänäkin vuonna valoaan tähän talven pimeyteen!

12.12.2011 - satuluukku

 12 yötä jouluaattoon

Mitä lähemmäs joulu tulee, sitä enemmän tulee muisteltua lapsuuden jouluja. Muistelen, että lapsuudessani jouluun liittyi monenlaiset lastenohjelmat, jotka helpottivat aattoillan odotusta. Yksi näistä oli Kylli-tädin joulusatu. 

Ylen elävästä arkistosta löytyi Kylli-tädin viimeinen joulusatu, siinä Kylli onkin jo 90-vuotias.

Alla hieman vanhempi satuaarre. :)

Vieläköhän nykyajan lapset jaksavat tuollaisia joulusatuja seurata? Vai ovatko ne liian rauhallisia ja "värittömiä"...?

 

11.12.2011 - myöhästynyt luukku

 Tämä luukku ei eilen avautunutkaan - kolmas kynttilä kuitenkin syttyi ja joulu hiipi taas yhtä yötä lähemmäs.

Kolmas adventtisunnuntai oli meillä lemmikkien sekä läheisten päivä. Päivään mahtui eläinkaupassa vierailua, lemmikkien hemmottelua sekä kyläilyä. Tulipa suunnitelua sitäkin, että missä päin Suomea joulua juhlitaan, tämän talouden läheiset kun ovat jakautuneet 400km päähän toisistaan. 

Tämä joulu tulee olemaan hieman erilainen edellisiin verrattuna, minulla kun ei ole ollut vapaata joulua 15 vuoteen vaan nyt on. Pääsen siis mukaan jouluvierailuille vähän kauemmaskin. Lienee totuttelun paikka. Aikaisemmin olen saattanut viettää töiden jälkeen hiljaisia ja ehkä aavistuksen yksinäisiä hetkiä kynttilän valossa suklaata mutustellen ja joululauluja kuunnellen. 

Siinäkin on oma viehätyksensä, kiire on kaukana ja voi keskittyä olennaiseen. 

Joillekkin yksinäinen joulu ei ole valinta tai töiden sanelema juttu. Silloin rauha voi muuttua ahdistavaksi. Toivoisin, että kaikilla olisi joku, jonka kanssa joulun pyhiä viettää...

10.12.2011 - herkullinen luukku

 14 yötä jouluaattoon

Sehän on vain kaksi viikkoa! Pitääkö nyt alkaa stressata? - ei!

Huomasin, että blogiini oli moni eksynyt hakusanalla "taatelikakku". Se onkun hyvä hakusana näin ennen joulua. Taisin viime vuonna leipoa kaikille mummoille ja mammoille lahjaksi taatelikakut - sekä pipareita kaupan päälle. Meni siinä kotosallakin yksi kakku jouluisten kahvittelujen muassa. Ja hyvää on!

Viime vuonna kirjoittelin taatelikakkuohjeen tänne blogiini, mutta ohje, jonka sain kommenteissa toimii kyllä paremmin. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat oikein perinteistä ja makoisaa, tummaa taatelikakkua.

1 pkt taatelia

3 dl vettä

1,5 dl sokeria

200 g margariinia

2 munaa

1 tl leivinj,

2 tl vaniljasok,

3 ,5 dl vehnäjauhoja



Pilko taatelit kattilaan mittaa vesi ja sokeri,

Keitä aineet soseeksi. Jäähtymään voit jo lisätä rasvan.

Lisää jäähtyneeseen seokseen munat yksitelle ja perään loput, kaada seos rasvattuun vuokaan ja paista 175 astetta n tunti.

 

Taatelikakun kera maistuvat myös suussasulavat luumutortut... 

9.12.2011 - luukku avautuu

 15 yötä jouluaattoon

"... kaappiin kurkistin mä salaa, jospa löytyis joulukalaa..." lauletaan eräässä joululaulussa. Minulle jouluruuista kala on ehkäpä se kaikkein mieluisin. Erityisesti savustettu lohi kuuluu joulupöytään, samoin kuin graavilohi (vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta). Lipeäkala ei kuulu aivan herkkulistan kärkipäähän, mutta sekin kyllä katoaa lautaselta pippurin ja valkokastikkeen kera.

Kalatiskilläkin olisi silti hyvä muistaa myös vastuullisuus. Eko-kuluttaja muistaa tarkistaa, olisiko kenties lähiseuduilta pyydettyä kalaa myynnissä (paras olisikin ostaa suoraan kalastajalta). 

No mitäpä WWF:n kalaopas kertoo esimerkiksi omasta suosikistani lohesta?

"Kirjolohi on tärkein Suomessa kasvatettu kalalaji. Sitä kasvatetaan pääasiassa ruokakalaksi lammikoissa ja verkkoaltaissa. Kirjolohen kasvattamisesta syntyy kuormitusta vesistöihin. Suosi kotimaassa kasvatettua kalaa sillä suomalainen kalankasvatus tarvitsee ympäristöluvan ja tuotannon suoriin ympäristövaikutusten vähentämiseen on kiinnitetty paljon huomiota" 

"Itämeren merikalastuksen ongelmana on, että se ei erottele voimakkaiden ja heikkojen lohijokipopulaatioiden kaloja toisistaan. Lisäksi luonnonlohia ei voida kalastuksessa erottaa istutetuista lohista, koska istukkaiden evämerkintä ei ole vielä laajasti käytössä.  Lohen viljelyssä kuluu enemmän kalaa kalanrehuun kuin mitä itse viljely tuottaa. Norjan viljelylaitosten karkulaiset aiheuttavat tautiriskin luonnonpopulaatioille ja risteytyminen heikentää villin lohen elinkelpoisuutta."

Nämä asiat mielessä pitäen aion nauttia tämän joulun kalani :)

8.12.2011 - musiikillinen luukku

 16 yötä jouluun (aattoon) on... laskin aivan itse äsken...

Tänään vietetään suomalaisen musiikin päivää - onhan "kansallissäveltäjämme" Jean Sibeliuksen syntymäpäivä. Sibelius on varmasti kansanvälisellä mittapuulla mitattuna kuuluisin suomalainen säveltäjä. Ja kukapa ei tuntisi Finlandiaa tai Valse Tristeä. Hänen musiikissaan soi aina Suomi... ainakin minun mielestäni.

Sibelius on säveltänyt myös joululauluja, tunnetuimpina ehkä En etsi valtaa loistoa, Jo joutuu ilta ja On hanget korkeat nietokset. Tänään siis adventtikalenterissa kuullaan Sibeliuksen joulumusiikkia.

 

 

7.12.2011 - luukku avautuu

 17 yötä jouluaattoon

Lahjoja kannattaa antaa myös luonnolle. Kohta alkaa olla se aika, kun maa on jäässä ja toisinaan jopa hiukan lunta maassa vaikka ei vielä lumitalvi olekaan - on aika aloittaa lintujenkin talviruokinta.

Täytyy myöntää, että meillä se on jo vanhasta tottumuksesta alkanut marraskuun puolella. Taitaa asustella nyt näissä lähimetsissä-  pulleita lintuja... 

   

Pitää vaan muistaa, että talviruokintaa tulee jatkaa yhtäjaksoisesti kevääseen saakka. Varsinkin harvaanasutulla alueella voi ruokinnan lopettaminen koitua lintujen kohtaloksi, kun eivät löydä uutta ruokapaikkaa tarpeeksi nopeasti. 

Talipallot ja rasvasiemenseostangot myydään usein tiukalla muoviverkolla varustetuissa pakkauksissa. Verkot pitää poistaa ennen tarjolle asettamista, sillä linnut voivat tarttua niihin kiinni ja menehtyä. Pallot ja tangot laitetaan tarjolle muovitettuihin metalliverkkohäkkeihin. Alkuperäiset muoviverkot kuuluvat roskakoriin.

Vilja on perinteistä lintulaudan ruokaa. Ruokintaan on käytetty yhtä lailla ohraa, kauraa kuin vehnääkin.  Viljansyöjiä ovat etenkin varpuset ja keltasirkut. Viljaa voi tarjota myös lyhteinä, mutta niiden "vikana" on usein kallis hinta verrattuna ruuan määrään. Toisaalta pienelläkin maa-alalla voi kasvattaa vaikka ihan omat lyhteet, jotka tuovat ruokintapaikalle hauskaa näyttävyyttä.

6.12.2011 - Itsenäisyyden luukku

 18 yötä jouluun - tänään Suomi viettää itsenäisyyspäivää

Sen kunniaksi hieman Eino Leinoa:

Suomen taru



Kertoi hän tarun totisen,

tarun kumman

kuulla miehen muukalaisen

kansasta välillä vetten,

maasta hallan,

mahdista sanan ja taian.



Kansan kohtalot kuvasi,

taistokaudet,

kurjuudet alinomaiset,

kunnes paistoi päivä hengen,

armo-luojat

antoivat ajan paremman.



Rauha siitti siunausta,

tarmo takoi,

rakkaus teki tehoa,

maa varttui, levisi leipä,

Suomen hongat

tulivat tueksi Suomen.



Hoiti korpi heimoansa,

Suomen kosket

luomislaulua kohisi,

saip' on pyörät pyörimähän,

kauppa kasvoi,

kirposi kipinät sähkön.



Tuosta työn virsi virisi,

loihtulaulu

noususta sorean Suomen,

kansan nuoren kasvannasta,

pää-kylästä

nenässä utuisen niemen.

 

 

 

5.12.2011 - Luukku avautuu

 19 yötä jouluaattoon

Joulukuu on pienten lahjojen aikaa. Omassa työssäni ja harrastuksissani on tapana vaihtaa pieniä lahjoja joulua edeltävinä viimeisinä tapaamiskertoina. Juhlaa on monenlaista - kai niitä voisi kutsua pikkujouluiksikin, muttei siinä "firman pikkujoulu"-hengessä kuitenkaan.

Herkutteluun valmistautuminenkin siis alkaa pikkuhiljaa, konvehtirasia kerrallaan! Lämmin glögi tekee hyvää näinä sateisina ja koleina päivinä, ja kukapa ei pitäisi joulupipareista.

Mielestäni tällaiset pienet herkut, tai vaikka kimppu kukkia, ovat aina parempi lahja kuin esimerkiksi koriste-esineet tai tonttulelut. Ne voi nauttia ilman, että koti täyttyy krääsällä. Ehkäpä tänä vuonna myös antamani joululahjat tulevat olemaan pieniä herkkukoreja...

Toinen adventtisunnuntai

 20 yötä jouluaattoon.

Tänään on varmasti melkein jokaisessa joulukalenterissa ja adventtikalenterissa kuvattuna kaksi kynttilää. Vietämme toista adventtisunnuntaita. Tämän toisen adventin kuvauksena on "Kuninkaasi tulee kunniassa" - adventus glorificationis. Ja kun ensimmäisenä adventtina Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasin selässä, nyt toisena adventtina hän saapuu maan päälle lopun aikoina - tuomion päivänä. 

En oikeastaan ollut koskaan tajunnutkaan, että samalla kun adventtisunnuntait johdattavat meitä kohti joulua, kertovat ne myös kaikista niistä tavoista joilla Jeesus saapuu.. milloin aasin selässä, milloin kunniassa, milloin jotenkin muutoin...

Toisaalta, hiukan lopunajan tunnelmat ovat tänään noin muutoinkin - eikä vain kirkollisessa mielessä. Vettä sataa kuin Esterin... ööh.. saavista kaataen, ja sinne sitä pitäisi mennä työmatkaa taittamaan. Suihkusta ei tule lämmintä vettä ja sähköt katkeilevat miten sattuu. 

Ehkäpä silti unohdan nämä omat pikkumurheeni ja keskityn iloisiin asioihin. Ja tietenkin siihen toiseen adventtiin.

Tässä vielä "pakolliset kynttilät". :)

 

Joulukuun kolmas

 21 yötä jouluaattoon, se on tasan kolme viikkoa.

Lunta ei ole vieläkään maassa, mutta tänä vuonna se on vain ihan mukava asia. Muistelen, että monena vuonna on surkuteeltu: "Tulisi nyt edes vähän lunta, että tulisi joulun tuntu". Tänä vuonna en ole kuullut tuota lausetta, ellei nyt sitten sellaisena small talkina, ja silloinkin vähän epäröiden sanottuna. Kaksi viime talvea ilmeisesti teki sen, ettei lunta enää kaivatakaan - ei edes jouluksi.

Itse ainakin sain tarpeekseni lumesta viime talvena. En kaipaa lunta (vieläkään) lainkaan. Kyllä joulu tulee ilman luntakin, tuleehan se sinnekin pallonpuoliskolle, jossa ei todellakaan ole lunta ikinä jouluisin!

2.12.2011 - luukku avautuu

Joulumarkkinat - Yksi mainio tapa valmistautua jouluun.

On ihanaa kierrellä kojuja, saada maistiaisia, ihastella kädentaitoja. Ja siinä samalla saattaa mukaan tarttua joululahja jos toinenkin. Itsetehtyä ja usein myös ekologista. Tänä vuonna aion etsiä kojuja, jossa myytävänä on kierrätysmateriaaleista tehtyjä juttuja. ..niin ja tietysti niitä herkkukojuja ei voi kiertää...

       

Helsingistä löytyy näköjään myös eettiset joulumarkkinat. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta jää tänä vuonna töiden takia väliin... Ehkäpä ensi vuonna sitten!

1.12.2011 - joulukuun ensimmäinen luukku

 Niin se alkoi jälleen kerran - joulukuu. Vaikka joulun odotus alkaakin adventista, niin moni joulukalenteri alkaa kuitenkin joulukuun ensimmäisestä päivästä. Joulukalentereita löytyy monenlaiseen makuun - on perinteistä kuvakalenteria, suklaakalenteria ja (omaa inhokkiani) krääsäkalenteria. Myös netistä löytyy joulukantereja jokalähtöön. Tässä muutamia vinkkejä:

Radio Millenniumin joulukalenteri (viimevuodelta tosin, mutta lienee varsin toimiva myös tälle vuodelle)

Viittomakielinen joulukalenteri - tätä seuraamalla oppii samalla uutta kieltä!

Saunatonttujen joulukalenteri - edustaa perinteistä tyyliä

 

Lapsena television joulukalenteri-ohjelmat olivat aina odotettuja. Oma suosikkini on ehdottomasti Histamiinin joulukalenteri. Vaikka vuosia on vierähtänyt jo monia, ja olin ohjelman tullessa vielä alle kouluiän, on tuo joulukalenteri jäänyt hyvin mieleen. Onneksi joitain pätkiä löytyy ylen elävästä arkistosta vieläkin. Histamiini   

 

30.11.2011 - marraskuun viimeinen luukku

 24 yötä jouluaattoon. 

Miksi lasken öitä nimenomaan jouluaattoon, enkä jouluaamuun? Liittynee siihen, että me suomalaiset vietämme suurimman juhlan juuri aattona eikä varsinaisena juhlapäivänä. Monesti tuntuu, että kun vihdoin päästään siihen juhlaan asti, onkin juhliminen jo ohi. 

Jouluaattoiltaa oikeastaan odotan eniten, sitä että pääsee yökirkkoon laulamaan "Jouluyö, juhlayö..." ja kumartamaan yhdessä paimenten kanssa sitä pientä lasta, joka säteilee valoa, iloa ja rauhaa. Joskus minusta tuntuu, että jokainen pieni vauva säteilee tuota samaa... ehkäpä vastasyntyneessä viattomassa lapsessa on Jumala kaikken lähimpänä. 

Vastasyntynyttä miettiessäni, tuli korvaani kuin varkain yksi mielestäni kauneimmista joululauluista - Taivas sylissäni. Sitä on vaikea kuunnella ilman kyyneleen vierähtämistä silmäkulmaan.

...tuubista tuo löytyi alkuperäiskielellä...

Suomennoksen tähän lauluun on tehnyt  Pia Perkiö:

Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?

Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten?

Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?

Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni?



Olet tosten kaltainen?

Lapsi lupauksien?

Tuotko, lapseni, nyt toivon maailmaan?

Olet aarre sydänten?

Miten sinut suojelen?

Helmassani kantaa itse taivastako saan?



Ken toi kyyneleitä jo silmiin pienokaisen?

Miksi äitiin tarraudut nyt niin vavisten?

Varjot toistaa sen nyt: enkeli on mennyt.

Kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää.



Olet toisten kaltainen...



Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen,

lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten.

Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan.

Vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.



Olet toisten kaltainen...



Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?

Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.

29.11.2011 - kolmas luukku

 Joulun odotus voi olla myös itsetutkiskelun aikaa. Kirkollisessa maailmassa vietetäänkin pikkupaastoa, eli valmistaudutaan suureen juhlaan. Tämä valmistautuminen ei ole lahjojen ostoa, kodin siivousta ja sisustamista, ruokien tekemistä (toki myös monesti sitäkin), vaan oman sydämen valmistamista.

Tänään osui silmiini pysäyttävä kuva ja teksti. "You hate your life, while some people dream of having your life."

..niin.. kuinka usein sitä tuleekaan valitettua milloin mistäkin epäkohdasta omassa elämässä. Milloin kahvinhinta on liian korkea, milloin töitä tuntuu olevan liian paljon, milloin taas palkka tuntuu liian pieneltä. Tosiasia kuitenkin on, että esimerkiksi me täällä suomessa kuulumme rikkaimpaan pariin prosenttiin maailman väestöstä. 

Ehkä voisimme valmistaa sydäntämme jouluun antamalla lahjan jollekin vähäosaiselle tässä maailmassa. Tasataan hiukan onnea (tai ehkä paremminkin mahdollisuuksia). Kanavia tähän on monia, tässä muutama:

Toisenlainen lahja

Unicef

Pelastakaa lapset

World vision

28.11.2011 - toinen luukku

 Enää 26 yötä jouluaattoon - vielä on siis aikaa tehdä itse lahjoja!

Joka vuosi päätän, että tänä vuonna en osta lahjoja (kuink korkeintaan pienemmille lapsille - ei enää täysikäisille). Mutta joka vuosi olen epäonnistunut tässä... jospa taas yrittäisi? Tekisi itse lahjat! Ja kierrätysmateriaaleista, niin ei kuormittaisi niin paljon luontoakaan tämä joulun juhliminen.

En ole mikään askartelija tai muutenkaan kätevä missään käsitöissä. Vaikka sukkia olen joskus nuorempana kutonut (ainakin kahdet) ja lapasetkin on tullut tehtyä. Mummoni opetti minut virkkaamaankin, ja siitä hommasta tykkään myös - kun vain innostus iskee. Ja kun innostus viimeine iskee, on se käytettävä hyvin, sillä se myös lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin. Siispä en ota haasteeksi kutoa kaikille sukkia tai tehdä lapasia, olisi ikävä antaa pelkkiä sukan varsia...  toki säärystimet voisivat valmistua jo jouluksi: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/saarystimet.html

Ehkä kuitenkin ensin jotain helpompaa... 

Itselläni jää usein joulukortit säästöön (en tiedä miksi, mutta nytkin laatikossa on iso kasa joulukortteja joita olen saanut viimevuosina). Niistä voisikin nyt tehdä kivat laatikot tuleville joululahjoille (tai mille sitten ikinä keksiikään). Ekoaskarteluvinkkejä löytyy netistä ekonisti.fi sivustolta. Sieltä tämäkin ohje on noukittu!

 

Postikorttirasia

Tarvitset:

• vanhoja postikortteja


• puuvillalankaa


• teräväkärkisen neulan


• sakset


• silkkinauhaa

Ompele neljä saman kokoisiksi leikattua postikorttia (pitkistä syrjistään) neliöksi yhteen pykäpistoilla. Leikkaa pohjaksi tuleva kortti neliöksi ja ompele se paikoilleen. Jos haluat kannen, ompele se kiinni vain yhdeltä sivulta. Kiinnitä kanteen ja rasiaosan etureunaan silkkinauhat, niin voit sulkea kannen.

 

Tukevampi laatikosta tulee, jos laitat joka syrjään kaksinkertaiset kortit, kuvat sisään ja ulospäin.

 

 

Mieleni minun tekevi...

 Tänään alkaa uusi kirkkovuosi, ja samalla joulun odotus. Ensimmäinen adventti siis käsillä ja kirkoissa lauletaan Hoosiannaa.

                                                                                       

Tänään saisi avata ensimmäisen luukun adventtikalenterista, mutta omalla kohdallani on käynyt niin hassusti, etten sellaista ole muistanut tai ehtinyt tänä vuonna itselleni hankkia. Yleensä joulun odotustani on ilostuttanut partiolaisten kalenteri sekä usein myös lähetyksen kalenteri. Vaikka aikuinen olenkin, eikä taloudessa ole lapsia, niin silti olisi kiva avata luukkuja... Minulla siis tuo adventtikalenteri kuuluu ryhmään "sellainen pitää ehdottomasti olla joka vuosi!".

Mietin jo, että josko tekisin oman pienen kalenterin tänne blogimaailmaan. Mutta mitä se sitten sisältäisi? Olisiko sillä joku teema? Siis joku muukin kuin hauska jouluinen kuva jokaiselle päivälle. Ehkä pääni pursuilee hyvistä ideoista kunhan ensin hieman herään paremmin... (mikähän siinä on, että pitää vapaapäivänään herätä ennen kukonlaulua vaikka saisi nukkua niin pitkään kuin vain kehtaa)

No entäpä sitten kun/jos saan idean kalenterin sisällöstä - muistanko tai ehdinkö tehdä jokaiselle päivälle oman luukun? Epäilys heräsi siksi, että on tämä blogi aina toisinaan painunut unohduksiin niin itseltä, kuin varmasti monelta muultakin :) 

Jospa teen niin, etten lupaa enkä vanno, mutta yritän. Jokainen luukku olkoon yllätys ihan jo siinä, että sellainen tänne ilmestyy!

 

27.11.

1. adventtisunnuntai

Hoosianna, Daavidin Poika. Kiitetty olkoon Hän joka tulee Herran nimeen. Hoosianna! Hoosianna...

"Hoosianna on alkujaan hepreankielinen huudahdus, joka varsinaisesti merkitsee "oi auta" tai "pelasta", mutta jota alettiin käyttää myös kuninkaille ja Jumalalle sekä erityisesti odotetulle Messiaalle osoitettuna riemu- ja ylistyshuutona."

 

Niin se aika rientää...

 ... kun on mukavaa.

Ja blogikirjoittelua tulee sitten heti ikävä, kun ei ole enää niin kamalan mukavaa. Ilmeisesti tämä on minun oma pieni terapeuttini netissä. Lienee siis paikallaan sanoa, kiitos ja anteeksi.

Voin myöntää olevani "talvimörkö". Kun pimeä aika alkaa, koen ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta on ihanaa kun on hämärää ja voi polttaa kynttilöitä ja sytytellä pieniä valoja iltaa ilahduttamaan, toisaalta taas kaipaan valoa. Toisaalta on kiva etsiä syys- ja talvivaatteet komerosta, toisaalta ärsyttää kun on (silti) aina kylmä.

Tämä syksy lähti käyntiin oikein mukavasti. Töissä riittää mieluisia ja mielenkiintoisia haasteita. Kotona on kaikki hyvin. Olen saanut tavata ja olla yhteydessä moniin hyviin ystäviin. Elämä on oikeastaan aika hienoa! Siksi ehkä harmittaa entistä enemmän huomata, että kyllä ne pimeänoireet sieltä taas koettavat tehdä tietään mieleeni. Alakulo saapuu kuin hiipien, hiljaa, salaa ja yllättäen. Osaksi tämä johtuu siitä, että pieni kissakaverini lähti taannoin toisille metsästysmajoille. Se on ihmeellistä, miten lemmikkiäkin voi surra melkein yhtälailla kuin ihmistä (ei ehkä samalla tavoin, mutta surua kuitenkin).

Olen kuitenkin päättänyt, että en anna periksi!

Yritän pitää virkeystilaa yllä vääntäytymällä väkisin liikkeelle silloinkin kun ei olisi pakko. Mietin hyviä asioita elämässä. Jokaisen valituksen rinnalle keksin jonkun asian mistä olen kiitollinen. Muistutan itseäni keskittymään enemmän hyviin kuin huonoihin asioihin. Toistaiseksi tämä on tuntunut jollain lailla toimivan. Pieni alakulo ei ole kasvanut ihan samanlaisiin mittasuhteisiin kuin monesti muulloin.

Hus pois Talvimörkö! :)

Liika into voi verottaa lompakkoa

Tulipahan taas todistettua, että liiallinen innokkuus voi ajoittain kostautua. Kun tohkeissaan menee ostelemaan harrastevälineitä, niin ei aina tule tutkittua jokaista nippelitietoa ihan niin tarkasti kuin olisi tarpeen. Tai niin ainakin minulle usein käy.

Aloitin geokätkentäharrastuksen tuossa vuoden alussa ja lainasin tutultani ikivanhan veneilygepsin tuohon hommaan. Kun innostus vain kasvoi jokaisen löydön myötä, niin päätin että nyt on aika panostaa välineisiin. Ostin siis itselleni oman käsigepsin. Siinä nettishoppaillessani (kiven alla), ajattelin että ehkäpä tiekartta olisi hyvä gps-laitteessa olla, varsinkin kun en omista navigaattoria ennestään. Niinpä napautin ostoskoriini pohjoismaiden tiekartat samalla kun tilasin sen varsinaisen gps-laitteen. Ja kun mielestäni pieni on kaunista, niin päädyin microSD-korttiin. Se osoittautui virheeksi.

Kun sain paketin postista ja pörhälsin innolla kotiin testailemaan laitetta, huomasin ettei tuossa ostamassani laitteessa ole korttipaikkaa. En myöskään omaa niin paljon "hakkeritaitoja", että olisin osannut siirtää kartat tietokoneen kautta laitteeseen. Päädyin viimein ostamaan netistä suoraan gepsiin ladattavat kartat. Maksoin siis toistamiseen saman hinnan.

Olisikohan kannattanut tutustua gps-laitteen ominaisuuksiin hieman tarkemmin ennen kartan ostoa?

Luultavasti hätä ei ole tämän näköinen... pitänee alkaa markkinoida tutuille ja puolitutuille halpaa pohjoismaiden tiekartastoa navigaattoriin. Ehkäpä saan siis vielä jossain kohtaa hieman pienennettyä tuota laskuani, jos löydän jonkun jolla olisi tarvetta juuri tuollaiselle microSD kortilla olevalle kartalle.

Tänään olisi tarkoitus laittaa laite testiin. Ilmeisesti liika into voi viedä yöunetkin, sillä heräsin jo ennen kukonlaulua odottelemaan geokaverin heräilyä... Toivottavasti tulee antoisa kätköilypäivä!

Hitaasti mutta varmasti...

 Kasvulle on annettava aikaa. Niinhän sitä sanotaan. Nämä Chili-Paprikani ainakin sitä aikaa ovat hyvin käyttäneet... Projektihan alkoi jo alkuvuodesta, ja jotenkin kuvittelin, että minulla olisi tässä vaiheessa jo ainakin viisi suurta "chilipaprikapuuta". No ei ihan ole.

Mutta! Olen sitäkin iloisempi, että edes yksi noista aluista on tehnyt varsinaisen kasvupyrähdyksen tässä heinäkuun aikana. Aivan kuin taikaiskusta, alkoi chilipaprika näyttää chilipaprikalta. Osaksi on kai kiittäminen sitä, että vaihdoin mullat tuohon yhteen purkkiin. Paprikan alku sai uutta kasvuvoimaa ja mieluisamman "kodin" vähän isommasta purkista.



Jospa siitä vielä tulee jotain suurta... :) Mitenhän nuo selviävät talven yli? Satoa nimittäin tuskin kuitenkaan kannattaa tämän vuoden puolella odotella.

Saako välittää?

Norjassa tapahtuneet järkyttävät tapahtumat ovat nostaneet monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Varmasti lähes jokainen on jollain tavoin reagoinut, moni järkyttynyt, moni surullinen niiden puolesta jotka ovat menettäneet läheisensä. Jonkinlaista pelkoakin on ilmassa, tapahtuihan tuo ihmisten teloituksenomainen joukkosurma naapurimaassa, jonka voidaan ajatella olevan monin tavoin oman maamme kaltainen. Jos Norjassa, niin miksei yhtä hyvin Suomessakin?

Olen myös törmännyt monessa paikassa joka ärtymykseen. Ei niinkään tuota tapahtumaa kohtaan, vaan ihmisten reaktiota kohtaan. Ollaan lähes vihaisia siitä, että toiset surevat ja ovat järkyttyneitä. Aivan kuin ei muut ihmiset eivät saisi reagoida noihin tapahtumiin. "Miksi tämä on yhtään sen kauheampi asia kuin sisällissodat toisessa maailmassa?" "Miksi ette sure joka päivä jokaista kuollutta ihmistä?" "Tekopyhää olla järkyttynyt tästä, kuoleehan Afganistanissakin joka päivä ihmisiä."

En oikein osaa tarttua tuohon ärtymykseen. Miksi ei saisi järkyttyä? Miksi pitäisi olla välinpitämätön tätä tapahtumaa kohtaan? Miksi luulaan, että Norjan tapahtumien sureminen olisi pois siitä, että myös muualla maailmassa tapahtuva kärsimys koskettaa?

Itse olen sitä mieltä, että on hyvä että kaikki vääryys, kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus tuntuu jossain. Välinpitämättömyys on pahinta. Kun mikään ei tunnu missään, niin eikö raja oikean ja väärän välillä helposti vääristy? On helpompi kohdella itsekin läheisiään huonosti, jos ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan.

En sano, että jokaisen pitäisi ottaa koko maailman murheet kantaakseen ja surrakseen, mutta kyllä niihin saa mielestäni jotenkin reagoida. Tuntuu jotenkin julmalta, että pitäisi ajatella "..no siellä tapettiin suuri määrä ihmisiä teloitustyyliin, mutta mitä sitten, en minä tuntenut niistä yhtäkään. Shit happens."

Siinä vaiheessa kun välinpitämättömyys hallitsee maailmaa, on kaikki toivo mistään hyvästä kadotettu. Ehkä se sytytetty kynttilä uhrien muistolle ei auta enää uhreja, mutta ainakin se pitää toivoa yllä. On vielä ihmisiä jotka välittävät.

Meri

Merellä... en oikeastaan tiedä parempaa tapaa viettää aurinkoista kesäpäivää. Kai se juontaa juurensa siitä, että olen viettänyt puolet elämästäni merenrannalla asuen. Lapsena sain viettää kesäni merellä, joko veneillen tai sitten rannalla asustellen. Saatoin viettää tuntikausia vain istuen kalliolla ja katsellen merta - kuunnellen sen laulua ja tuntien merituulen lempeän kosketuksen iholla, haistaen suolaisen meren tuoksun. Se on minulle jotenkin hoitava asia, se pitää minut järjissäni. :)

Tämä on minun taivaani maan päällä... 

Minuuden jatkeet

 Vietin tuossa pari viikkoa kesästäni muutaman nuorisoporukan kanssa leirielämää korvessa. Antoisia retkiä ja kyllä ne "nykynuoret" osaavat olla varsin fiksuja, kun vain haluavat. Yksi asia kuitenkin oli jotenkin erilaista kuin omassa nuoruudessani. Kännykät ja nuorten suhde niihin.

Itse sain ensimmäisen kännykkäni kun olin jo lähes täysi-ikäinen. Taisin olla ensimmäisten joukossa, joille tämä luksus suotiin. Kännykkä oli kyllä minullakin melkein aina mukana (jossain laukussa) mutta sitä käytettiin oikeastaan vain silloin kun oli tarve saada nopeasti yhteys kotiin. Ehkäpä sitten kun kavereillakin alkoi olla kännyköitä, tuli toisinaan joku viesti lähetettyä, mutta vain kun oli oikeasti asiaa.

Nykyään tuntuu, että kännykät ovat eräänlainen minuuden jatke. Se on oltava kokoajan mukana, ja kokoajan silmissä. Sen kanssa on jatkuvasti tehtävä jotain - vähintäänkin selattava facebookkia - ja sen kanssa on oltava jatkuvasti kontaktissa jonkun kanssa. Ajatus siitä, että kännykkä pitäisi laittaa jonnekin pois vaikka vain hetkeksi aikaa, on lähes sietämätön. 

Meillä oli ohjelmassa eräänä päivänä sellainen reilun kahden tunnin jakso, jolloin otimme kännykkämme ja laitoimme ne lukolliseen kaappiin. Enpä olisi etukäteen arvannut millainen show siitä syntyy. Muutama nuori nieli kyyneleitään, yksi paiskoi tavaroita, loput valittivat kovaan ääneen. Kännykkä on heille niin tärkeä, että vain parin tunnin ero siitä tuntui ahdistavalta. 

Aloin miettiä, onko minulla kenties joku vastaava minuuden jatke. Mitä ilman en voisi elää? Onko se oikeasti tarpeellinen minulle, vai olenko vain itse muodostanut siitä asiasta itselleni tärkeän. 

Ehkä me kaikki tarvittaisi elämässämme sellaisia aikoja, jolloin luovumme asioista. Jos ottaisimme edes yhden päivän vuodesta, jolloin voimme olla erossa kännyköistä, internetistä, televisiosta, radiosta, mp3-soittimista, toisesta ihmisestä... ehkä silloin voisimme huomata, ettei minuutemme tarvitse mitään jatkeita. Minä riitän itsenäni ja viihdyn itseni kanssa. :)

Tönötys

Onko kukaan muu huomannut, että on olemassa yllättävän paljon keski-ikäisiä tai keski-iän ylittäneitä miehiä, joilla on tapana seistä jalkakäytävällä (yleensä risteyskohdassa) kädet puuskassa ja vain olla. Seistä siinä ja tönöttää. Menemättä mihinkään. Ja näistä suurimmalla osalla tähän tönöttämiseen liittyy vielä tuijottaminen. Tuijotetaan jokaista ohi kulkevaa ihmistä. 

Omassa kaupungissani näitä on ainakin useita. Pitänee vielä tutkailla, onko jokaisella oma tönötyspaikka, vai vaihteleeko se päivän tai kellonajan mukaan. 

Oma kätkö

Alkoi olla kätköilyharrastus jo siinä pisteessä, että oli minunkin aika tehdä ihan ikioma kätkö.

Tarkkaan monenmoiset ohjeet luettuani uskaltauduin vihdoin viemään purkkini (tiivis, kestävä, hyvä kaikin tavoin) miettimääni piiloon. Muistin silicat ja tietenkin kynän ja loggausvihon (minigrip-pussissa), taisinpa laittaa muutaman yllärinkin etsijöitä odottamaan. Kätkötiedotteen ajattelin käydä lisäämässä vasta myöhemmin, ajatuksena kun oli laminoida se että kestää paremmin aikaa ja kosteutta.

Kun purkki oli saatu paikoilleen ja koordinaatit haettu sekä tuplatarkistettu ja vielä kertaalleen retkikartasta tarkistettu, niin uskalsin pistää tarkastukseen ja julkaisuun. Jostain kumman syystä (vaikka kätkö hyväksyttiin ja julkaistiin) on sellainen hassu fiilis, että unohdinko sittenkin jotain. Että onkohan se nyt ihan oikein tehty tuo kätkö ja tuleeko löytäjiltä (jos sitä löydetään tai edes etsitään) vain kamalasti noottia. Se on vähän samanlainen olo, kuin ekaluokkalaisella kuudesluokkalaisten joukossa. Näin jopa unta siitä, että kätkö lähti itsekseen seikkailemaan ja yritin saada sitä kiinni... 

Innolla kuitenkin odotan... ehkäpä sen joku tässä lähiaikoina loggaa löydetyksi :)

Kovasti haluttaisi mennä myös itse kätköjä etsimään, mutta työt haittaavat ikävästi harrastuksia. Ehkäpä sunnuntaina siihenkin aukeaisi taas tilaisuus. Se olisikin sitten  viimeinen mahdollisuus, sillä maanantana työt vievät minut viikoksi paikkaan, jossa ei kätköjä (eikä aikaa etsimiseenkään) ole.

Jätettä siellä, jätettä täällä...

 Otti suorastaan aivoon kun kuulin tänään radiosta, kuinka paljon ihmiset kippailevat kaatopaikkajätettä ns. "hyötiksille" ja ekojätekeräyksiin. Sieltä löytyy patjanraatoja, kodinkoneita, maailpurkkeja ja jopa auton moottoreita. Tietysti voisi ajatella, että parempihan se on näille jätepisteille viedä kuin metsään, mutta eikö samalla vaivalla veisi suoraan kaatopaikalle missä ne voidaan asianmukaisesti loppusijoittaa?

Lisäksi moni kierrätettäväksi soveltuva jäte muuttuu kierrätyskelvottomaksi jos se jätetään esim. sateen armoille ulkoilmaan. Ilmeisesti kierrätyspisteitä on vieläkin liian vähän. Vaikka luulen, että monessa tapauksessa on niin, että vaikka tarvittava jätepiste olisi 10km säteellä, ei sinne silti jaksettaisi roudata tavaraa ja mielummin vietäisi peräkärrylasti lähimmän kaupan hyötikselle.

Nythän tässä käy myös niin, että me kaikki maksamme noiden muutamien "ympäristörikollisten" jätemaksut. Kun kippaa rakennusjätteensä suoraan ekopisteelle, siirtää omat jätemaksunsa koko yhteisön maksettavaksi. Ilmeisesti vuositasolla yhteisöt maksavat n. 80 000 euron edestä yksityisten ihmisten jätemaksuja joutuessaan siivoamaan ja toimittamaan väärään paikkaan viedyt rojut.

Eikä nuo jätemaksut yksityisen ihmisen kohdalla ole kovin kummoiset. Melko pikkurahalla saa vietyä esimerkiksi juuri rakennusjätteensä kaatikselle, missä se käsitellään asianmukaisesti. Ongelmajätteet ja moni muukin jäte otetaan jätepisteelle aivan ilmaiseksi (ainakin omalla paikkakunnallani).

Eli onko se nyt niin suuri vaiva ajaa joitain kilometrejä enemmän ja kuskata jätteensä sinne minne kuuluukin ja kenties maksaa pieni maksu siitä, että jäte käsitellään oikein? Kysyn vaan..



No, ettei menisi täysin marisemiseksi, niin kerrottakoon iloisiakin asioita. Tänä kesänä koitti taloyhtiössäni viimeinkin se ilon päivä, että jätepisteelle ilmestyi metallin- sekä kartonginkeräys. Jei! :)

Kesä - eikä mitään tekemistä... eiku.

 Kesän alku on mennyt kuin siivillä. Työt ja harrastukset on pitäneet tämän olion liikkeellä, ja silloin kun ei ole liikkellä, ei myöskään ole innostunut tätä blogia päivittämään. Nyt satuin kuitenkin melkein vahingossa klikkaamaan itseni blogimaailmaan, joten eiköhän tässä samalla voi "päiväkirjaa" täydentää.

Alkukesään mahtui niin iloja kuin surujakin. Suvun miehet tuntuvat pääsevän elämämänlankansa päähän vuorotellen ja sukujuhlat näyttävät nyt olevan niitä vähän surullisempia tapaamisia. Häitäkin olisi mukava joskus viettää, mutta eipä taida olla sellaisia tulossa, kun ei itsekään ole vielä aikomusta moisia pirskeita järjestää. (Vaikka kovasti tuntuvat jotkut suvun naisista sellaistakin odottavan, ei onneksi vielä suuria paineita ole asetettu).

Geokätköily jaksaa edelleen innostaa, vaikka saalis ei vielä olekaan mikään huikea. Tänä vuonna on kertynyt 25 löydettyä kätköä. Tuntuisi siltä, että harjoitus tekee mestarin (tai ainakin kehitystä on tapahtunut) ja kätköjen löytyminen ei ole ihan niin hankalaa kuin alussa. Kohta olisi tarkoitus käydä pari paikkaa kurkkimassa kätkökaverin kanssa, saas nähdä kuin käy! Kohteet tosin on valittu niin, että vaikka varsinaista geokätköä ei löytyisikään, pitäisi maisemat olla jo aarre itsessään.

Juhannuskin meni rauhallisissa merkeissä merellä. Tuntui mukavalta viettää ystävien kanssa aikaa saaressa ja saaristossa, ja ihan selvinpäin. :) Itseasiassa on tullut mietittyä tänävuonna vähän enemmänkin sitä, miten tuota alkoholia käyttää. En tiedä ikäkö sen tekee, vaiko herääminen suvussa oleviin ongelmiin tuon nesteen kanssa, mutta sellaista opiskeluaikojen intoa tietynlaiseen juhlimiseen ei oikein ole. Mietin, kuinka helppoa olisi jättää alkoholi kokonaan tai lähes kokonaan pois elämästä. Vieläkö tulisi kutsuja illanistujaisiin? Juhannuksena sen huomasi, kuinka ihanaa oli kun joka päivä jaksoi keksiä jotain uutta reissua.. ihan vain siksi, ettei edellisenä iltana tullut otettua kuin korkeintaan pari siideriä. Ei tarvinnut tuhlata kesäpäiviä krapulaan!

Toisaalta, eipä tuota alkoholin kanssa juhlimista ole muutenkaan tullut enää pariin vuoteen kovin tiuhaan tahtiin harrastettua. Siitä on pitänyt huolen jo viikoloppuihin keskittyvä työ. Mutta ehkäpä siitä vähästäkin voisi vielä vähentää? Mikähän siinä muuten on, että iso osa ihmisistä liittää alkoholin hauskanpitämiseen? Hauskaahan on muutenkin, ja oikeastaan kun tarkemmin ajattelee, niin aidompaa ja vahvempaa hauskaa on juurikin ilman sitä pään seisauttavaa nestettä... vai onko ongelma siinä, että ilman alkoholia, pitäisi keksiä jotain oikeaa tekemistä kavereiden kanssa?

Näitä pohdin kesälomallani. Tuntunee hieman oudolta näin parhaana terassikautena :D

Vaan nyt ylös, ulos ja geokätkölle!

Elämän pieniä iloja

 Oli jo jokunen aika sitten iskemässä epätoivo noiden Chili-Paprikoiden siementen itämisen kanssa. Mitään kun ei tuntunut tapahtuvan, vaikka mielestäni aikaa oli jo kulunut ja kaikkea tarvittavaa siemenille oli annettu kasvamista varten.

Nyt näyttää siltä, että olin liian hätäinen tuomitsemaan itseni huonoksi "puutarhuriksi". Lämmin kevätaurinko on tehnyt tehtävänsä ja mullasta puskee esiin usempikin paprikan alku!

 

..toivottavasti nuo jaksavat vielä jatkaa kasvuaan. (Milloinhan niille pitäisi antaa lisää omaa elintilaa..?)

Monessa muussakin asiassa tässä elämässä tarvitaan tarpeeksi aikaa. Välillä tuntuu siltä, että kaiken pitäisi tapahtua sillä sekunnilla, mutta parhain lopputulos syntyy, kun asiat saavat rauhassa kasvaa juuri siihen suuntaan ja sellaisiksi kuin niiden on tarkoituskin. Ehkäpä siksi monesti ihmiselämää verrataan esimerkiksi kukan elämään. Tai sanotaan, että puutarhanhoito tuo mukanaan jotain suurta elämänviisautta. ...se voi olla totta, jos näkee kasvien, kasvattamisen ja kasvamisen luonteen samalla kun kopsuttelee pihamaallaan multaa...

Kevät on kokonaisuudessaan ihmeellistä aikaa. Kun katsoo ulos, ei voi kuin ihmetellä luonnon kykyä muuntua kuolleesta taas eläväksi. Mustasta vihreäksi. Ihan itsestään! Ei voi kuin ihailla sitä näkymätöntä puutarhuria, joka saa kukat nousemaan lumikasan vierelle.. :)

Virpomasunnuntai

 Jännityksellä odotan, tuleeko tänä vuonna noitia ovelle virpomaan. Kyllä tämänkin tuvan asukkaineen voisi virpoa "tuoreeks ja terveeks", ja kauniisti koristeltu pajunvitsa kyllä piristäisi mieltä. Munatkin hommattiin ihan virpojia ajatellen kaappiin, itse kun ei niitä vielä voi paastoltaan syödä.

Mitähän muuten tämän päivän virpojat sanoisivat, jos ihan totisena ilmoittaisi, että palkan saa tulla hakemaan sitten pääsiäislauantaina. Niinhän se tapana on ollut. Minusta tuollainen tapa olisi kyllä edelleenkin ihan kätevä, ainakin tietäisi kuinka monta palkkiota on menossa maksuun. Voisi siis hommata ne suklaamunat sen perusteella, kuinka monta virpojaa on ovella käynyt.

Virvon varvon vitsasella

tuoreeks terveeks,

tulevaks vuuveks!

Isännälle ikää pitkää,

emännälle perää leveää!

..noh, leveä perä on ilman virpomisiakin.. toivottavasti noidat virpovat muita toivotuksia. ;)

Esimerkiksi:

Virvon varvon vitsasilla

tuorehilla tervehillä,

vanhat virvon viisahiksi,

nuoret yIen notkehiksi,

iloisiksi kaikki muut,

kilteiksi pienet piimäsuut!

taikka sitten vaikka...

Virvon viipotan, varvon vaapotan.

survon suklaamunan,

silkistä sametista korpusta kanelista,

ka anna munanen,

ettei kissa nauvu ovellas,

ettei koira hauku unias,

että saisit rauhassa nukkua,

onnea, onnea, onnea!

 ---------------------

 ..myöhemmin..

Kävi oikein kolme noitaa, ja hienosti virpoivat.  

Ilo oli antaa muutama suklaamuna palkaksi varsin persoonallisesta vitsasta! :D

Väsymystä ilmassa - miksi?

 Huomasin, että viime viikkojen aikana blogiini on päädytty kymmeniä kertoja hakusanalla "kevätväsymys". Siitä on tosiaan tullut varmasti joka kevät kirjoiteltua, sillä omalla kohdallani tuo väsymyksen laji on melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Tämä kevät tosin tuntuu pelko pirteältä ja elinvoimaiselta.

Kevätväsymys tuntuu olevan jonkinlainen kansanperinne. Lähes jokainen, jonka kanssa olen jutustellut, on joskus sitä vaivaa valittanut. On voimaton olo, ei jaksaisi tarttua mihinkään, työmäärä tuntuu ylivoimaiselta, jotenkin vain alakulo vaivaa jatkuvasti. Mutta miksi ihmeessä näin on aina juuri siihen aikaan vuodesta kun valon määrä lisääntyy ja mennään selkeästi kohti kesää - sitä aikaa vuodesta kun jopa suomalaiset hymyilevät ääneen. :)

Jostain luin, että syynä olisi se, että kirkas valo paljastaa liikaa... niin ulkoiset kuin sisäisetkin liat. Ikkunoissa tuo lika kyllä näkyy, sitä ei käy kiistäminen. Olisi varmaankin kevätsiivouksen aika. Ehkäpä lisääntyvä valon määrä myös pidentää päivää niin, että tuntuu että pitäisi jaksaa yhtäkkiä tehdä yhden päivän aikana paljon enemmän kuin ennen. Talvella oli lupa kääriytyä viltin alle ja television ääreen aikaisemmin, olihan pimeää ja yö tuli aiemmin.

Toisaalta, ehkäpä talven aikana on tullut kerättyä kaikenlaista kuonaa myös elimistöön ja ne tärkeät vitamiinitkin ovat jääneet ruokavaliosta pois. Satoa korjataan sitten keväällä. Kroppa ei enää toimi.

Ja sitten vielä pitäisi suunnitella kesää... sitä aikaa, johon lastataan niin monenlaisia toiveita ja odotuksia. Se tuntuu olevan kaukana, mutta samalla hirvittävän lähellä. Onko rahaa lomamatkaan, saako niitä lomia edes sijoitettua mitenkään järkevästi kesälle, vai onko lomaa lainkaan?

Minusta tuntuu, että olen parhaillaan heräilemässä talvihorroksesta. Sitä alkaa talven erakoitumisen jälkeen kaivata kaveriseuraa, kulttuuria, kaikenlaista mukavaa menoa. Ehkä se masentava puoli on siinä, että töissä tuntuu välillä olevan niin kiirettä, ettei moisiin rientoihin ehdi. Mutta eiköhän se aika löydy siihenkin.

Tänä vuonna olen ehkä osannut suhtautua kevään tuloon oikein. En osa turhia paineita töistä tai vapaa-ajasta. Ikkunatkin pestään sitten kun siltä tuntuu, ei se lika siitä katoa mihinkään ja uloskin vielä näkee tarpeeksi hyvin huomatakseen lumen sulamisen ja pihalla laulelevat linnut. Vitamiineja etsitään kasviksista ja hedelmistä sekä vähän myös purkista ja kulttuurinnälkään etsitään mielenkiintoisia konsertteja joihin kutsutaan ystävä mukaan.

Väsymyksen oireita torjutaan myös ulkoilemalla päivittäin edes se vartti. Piristää kummasti mieltä kun huomaa kuinka aurinko jo lämmittää ja ilmassa tuoksuu se kevään ainutlaatuinen aromi. :D

multapeukalo - hukassa?

 Innostuin kokeilemaan, josko saisin kasvatettua itse yrttejä. Yritys on uskalias, sillä tähänastisen elämäni aikana olen onnistunut tappamaan lähes kaikki hoidossani olleet kasvit. Jopa ne, joiden ei pitäisi kuolla millään. Ilmeisesti olen hoitanut niitä liikaa, tai sitten liian vähän. Multapeukaloa ei siis ole tähän ikään mennessä minulta löytynyt.

En kuitenkaan ole lannistunut, vaan ajattelin että ainahan sitä saa yrittää.

Nyt on purkkia ja purnukkaa valoisissa paikoissa. Yhdestä löytyy basilikan alkuja, toisesta oreganoa, pääsiäisohrat näyttäisivät kasvavan kohisten, ja sitten on vielä yksi purnukka... päätin kokeilla, josko saisi ihan omia chili-paprikoita.

Ohralle ja basilikalle näyttäisi kuuluvan tosiaan vielä ihan hyvää. Basilikan kohdalla pohdiskelen, että pitäisikö niitä siirrellä erillisiin ruukkuihin tuosta idätyspurnukasta... etten nyt vaan tulisi tappaneeksi liialla innokkuudella. Toisaalta, jos "elintila" loppuu, niin tuskin ne siitäkän pitävät?

Oregano voi jotenkin kituisasti. Alun kasvupyrähdyksen jälkeen se on jäänyt tuollaiseksi pieneksi "ruohoksi". Luulisi että se kasvaisi jotenkin tasaista tahtia... multa on kosteaa, mutta onkohan se vähän liian "tiukkaa"?

Chili-paprika ei näytä vielä mitään elon merkkejä. Muistelisin että se on ollut jo viikon päivät itämässä. Kuinka kauan siinä pitäisi mennä, että kasvua alkaa näkyä? Näinköhän loppui paprikankasvattajan urani jo heti alkuunsa?

Jännittäviä aikoja siis eletään...

Se ylimääräinen

Näköjään sitä voi vielä aikuisenakin tuntea samoja tuntemuksia kuin joskus lapsena. Sitä toisinaan kyselee itseltään "miksi minua ei oteta leikkiin mukaan?" 

Omassa ystäväpiirissä vietetään synttäreitä oikein urakalla. Useampi täyttää ns. pyöreitä vuosia ja mukavia juhlia on tiedossa. Lahjoja meillä on ollut tapana myös antaa toisillemme, ja kun on kyseessä vähän "isommat" juhlat, niin silloin on kerätty porukalla joku vähän isompi lahjakin. Kutsu juhliin tuli kyllä, ja se on vielä tulevaisuudessa. Lahjajutut meni omalta osaltani uusintamietintään, sillä sain kuulla että kimppalahja on ostettu ja annettu hienon kortin kera, johon oli kerätty muisteloja kaikilta kavereilta - paitsi minulta.

Tuli vähän hassu fiilis tuosta tiedosta (jonka kuulin sattumalta eräältä lahjaan osallistuneelta sivulauseessa), ja hetki meni ennenkuin osasin sanoa yhtään mitään tiedon kuultuani. Enkö minä siis kuulukaan kaveripiiriin? Unohdettiinko minut vahingossa vai tarkoituksella? Olenko tehnyt jotain tyhmää? Miksi minut jätettiin pois?

Elävästi palasi mieleen ne tuntemukset, kun ala-asteella valittiin joukkueita liikuntatunnilla tai valittiin ryhmiä jotain ryhmätehtävää varten. Huomasin aina olevani se ylimääräinen ja ulkopuolinen. Aivan samalta tuo tuntuu edelleen.

Mutta ehkäpä myös reagoin (tai olen reagoimatta) samoin kuin silloin lapsena. Nielen itkuni ja koetan olla mukava toisille, en kysele turhia ja jatkan elämää eteenpäin. Sattuuhan näitä. Ehkäpä pidän jatkossa itse vielä tarkemmin huolta siitä, että ainakin minä otan huomioon kaikki. Ehkäpä minutkin sitten joskus muistetaan ja otetaan huomioon.

--------------

Samoissa tunnelmissa tai ajatuksissa on tullut oltua aikaisemminkin mm. kirjoituksissa:

Menneisyyden haamut

Ei ole minun syy!

Ei mitään vikaa - vikaa - vikaa...

 Kaikesta kipuilusta huolimatta, minussa ei lääkärin mukaan ole mitään vikaa. Tätä diagnoosia vähän ounastelinkin. Niinhän se tuntuu usein olevan. Sorminivel on kipuillut vähintään kuukauden päivät, mutta veressä ei ole mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin, kaikki arvot ovat suorastaan loistavia. Myöskään röntgenkuvat eivät paljastaneet vaurioita, kaikki näyttää aivan normaalilta.

Apua ei siis tullut. Ainoastaan tulehduskipulääke tähän ei-tulehtuneeseen niveleen.

No katsellaan, josko se tästä itsestään helpottaisi kun kevät etenee ja ilmat lämpenee.

Hiukan on ehkä turhautunut fiilis kun kaikesta lääkärillä ramppaamisesta ja kokeista huolimatta mitään ei löydy. Toisaalta sen pitäisi olla vain hyvä asia, ilmeisesti mitään vakavampaa ei ole tekeillä. Mutta kyllä sitä salaa toivoi, että syy löytyy ja siihen lääke. Ehkä sekin kuuluu ihmisluontoon, siis se, että haluaa tietää mistä mikin johtuu. Asioita on silloin helpompi käsitellä, ovat ne sitten hyviä tai huonoja. Epätietoisuus kai se on se, mikä eniten ahdistaa. Pitäisi vain osata olla ja elää, ilman että kaikesta on niin selvää varmuutta. Toisissa asioissa se onnistuu helposti, toisia asioita täytyy vähän vielä opetella.

Nyt jo riittäisi, kiitos!

 Eiköhän tätä talvea ole ollut jo ihan tarpeeksi kauan. Nyt riittää. Kevättä seuraavaksi kehiin!

Muistelisin, että pysyvä lumi satoi maahan jo marraskuussa, sitä onkin sitten riittänyt sieltä asti enemmän kuin tarpeeksi. Lumia on tiputeltu katoltakin pariin otteeseen tämän talven aikana, ja lumien luomisesta en sitten puhukaan... Ikkunoiden edessä on puolitoistametriset vallit yhä. Pahimmillaan ikkunoista ei näkynyt yhtikäs mitään muuta kuin lunta.

Aprillipäiväkin tuli ja meni, nyt eletään jo huhtikuuta. Pääsiäinen on tänä vuonna erikoisen myöhään, mutta siltikin voi hyvin olla, että vielä pääsiäisenä on lunta. Ja pääsiäisviikonhan päättääkin sitten vappu. Näinköhän sekin vietetään lumikasojen keskellä? Tulee jo sellainen tunne, että pelkää talven jatkuvan ikuisesti, vaikka järki sanookin, että kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

Puoli vuotta talvea ja puolitoista kuukautta kevättä, kaksi kuukautta kesää ja puolitoista kuukautta syksyä. Tätäkö se nyt tulee olemaan?

No ehkäpä ei, luultavasti nyt on ollut poikkeuksellisia talvia kaksi peräkkäin.

Palatakseni vielä pääsiäiseen. Se on hassu juhla, jonka paikka vaihtelee kalenterissa melkoisesti. Kevääseen se nyt aina jotenkin osuu, mutta jos nyt verrataan tätä ja ensi vuotta, niin eroa on melkoisesti päivämäärissä. Tänä vuonna 1. Pääsiäispäivä on 24.4. Ensi vuonna se on 8.4. Laskiaissunnuntai oli tänä vuonna 6.3. kun ensi vuonna se on jo 19.2. Mutta niinhän se  on, että kun laskeskellaan juhla-ajankohdat kevätpäiväntasauksen sekä täydenkuun mukaan, niin tottakai se vaihtelee! (Pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen ensimmäinen sunnuntai.) Aikaisintaan pääsiäistä voi siis tämän systeemin mukaan viettää 22. maaliskuuta ja viimeisimmillään 25. huhtikuuta... eli nyt ollaan siellä viimeisten päivien joukossa :)

Eli vielä odotellaan.. sekä kevättä, että pääsiäistä

Minä vaivainen vain.. vol. 2

 Pidin pienimuotoisen valitusvirren reilu pari viikkoa sitten, jolloin taisin mainita (valituksen muodossa) jotain kipeistä sorminivelistäni. Nyt seuraa lisää valitusta. 

Vaivat eivät ole helpottaneet. Eivätkä kyllä toisaalta juurikaan pahentuneet. Edelleen herätessä käsi on todella kankea, ja erityisesti yksi sormi liikutellessa kipeä ja todella jäykkä. Päivän mittaan tuo jäykkyy helpottaa, mutta niveleen jää edelleen se arkuus puristettaessa tai sormea käytettäessä. Mitään särkyjä ei onneksi ole.

Tämä vaiva todella "syö miestä". Työssäni sormien toimivuus on usein aika tärkeää, ja se vaikuttaa suuresti siihen, miten pystyn työni hoitamaan. Nyt huomaan, että tämä vaiva vaikuttaa työsuoritteeseen. Jopa käsin kirjoittaminen tuntuu hiukan hankalalta (tottakai vaiva on oikeassa kädessä, jolla siis myös kirjoitan) ja käsialani on selvästi muuttunut. Voi tietysti johtua myös siitä, että olen alkanut varoa tätä yhtä sormea.. joten varon tahtomattani sitä jatkuvasti, ja tämä taas vaikuttaa käkä käden toimintaan.

Sen verran huolissani olen ollut, että sain mentyä myös lääkäriin. Hän tutki huolellisesti, ja kyseli "reumaperimästä" (ja sitähän on reilusti kummankin vanhemman puolelta, kiitosta vaan). Laittoi röntgeniin ja verikokeisiin (tuloksia odotellessa). Sanoipa sitten vielä loppuun, että jos se nyt sitten olisi sitä reumaa, niin sitten pitää vain olla talvet töissä jossain etelän lämmössä. Kiva ajatus noin yleisellä tasolla, mutta nyt se ei sittenkään kuulostanut houkuttelevalta. Etelän lämpöön toki haluaisin, mutta omilla ehdoillani, en minkään sairauden vuoksi...

Ehkäpä ensi maanantaina saa tietää jotain. Nyt tuntuisi siltä, että haluaisin vain saada tiedon, mitä tämä on. Aivan sama mikä vaiva - suuri tai pieni - kunhan saisin tietää. Jos se on jotain, joka ei tästä muutu kuin huonompaan, niin tiedänpä sitten että pitää alkaa miettiä alan vaihtoa.

Harmi vaan, että enhän minä osaa mitään muuta.. tätä kun on tullut tehtyä ihan pienestä saakka... tavallaan.. :)

Mutta jotenkin myös luotan siihen, että mitä tahansa käykin, niin se on oikea suunta. Jos on tarkoitus että jatkan tätä hommaa mitä nytkin, niin vaiva on luultavasti jotenkin voitettavissa. Jos taas on tarkoitus että katselen vähän toisiin suuntiin ja löydän jonkun muun homman, niin sitten käy niin.

Elämässä tulee eteen monenlaisia asioita, jotkut tuntuvat mukavilta ja helpoilta, toiset eivät. Mutta se, mitkä asiat ovat hyviä ja mitkä huonoja, sitä onkin vaikeampi sanoa. Onnettomuuskin voi ajan myötä osoittautua siunaukseksi...

Tulevaisuuteen luottaen, Zahirlife

Viikon hörähdys

 Pienistä asioista voi saada odottamatonta hauskuutta. Esimerkiksi vessapaperin osto voi olla asia, joka saa hymyn huulille raskaimmankin työpäivän jälkeen. Tämän opin eilen.

Joku voi ehkä miettiä, miten vessapaperin osto voi olla mitenkään erityisen huvittavaa. Tähän voi olla montakin vastausta. Yksi on tietysti se, että allekirjoittaneella on outo huumorintaju (erittäin mahdollista). Toinen vaihtoehto on, että ostetussa vessapaperissa on jotain erikoista.

Otin eilen kaupan hyllystä aivan sattumalta vessapaperipaketin, jossa näytti olevan tavallista enemmän kirjoitusta. En sen kummemmin kiinnittänyt siihen huomiota vielä kaupassa. Se oli varmaan minun onneni (sekä muiden asiakkaiden onni). Kun autossa aloin tutkailemaan pakettia tarkemmin (siippani oli ratissa), huomasin että itse niissä rullissa oli kirjoitusta. Pieniä runonpätkiä jokaisessa paperiarkissa. Hauska ajatus - ajattelin. Monethan kaipaavat vessalukemista, ja nyt se on tuossa paperissa, kätevää! Silloin se iski. Naurukohtaus.

WS-papereissa oli rakkausrunoja. Näin kuin näkynä mielessäni kohtauksen vessasta. Ihminen lueskelee wc-paperista kauniin rakkausrunon, hoitaa samalla asiansa ja... niin, mitäpä sitten tapahtuukaan? Sillä kauniilla runolla pyyhkäistään takamus. "Kaksi mieltä, yhteinen ajatus. Kaksi sydäntä, yhteinen sielu. Sinä ja minä, ikuisuuteen" - minäpä pyyhkäisen tällä peräpääni! Suuremman hädän yllättäessä kohtaus menisi jotenkin näin: Ihminen lukee repäisemästään paperista ajatuksen "Vaikka olet niin kaukana, jossain auringonlaskun takana, olet sydämessäni." - Ja paskat...

Mahdollista on, että olin jo hiukan väsynyt tuossa vaiheessa päivää, mutta naurustani ei meinannut tulla loppua. Siippani katsoi minua säälien. Itse mietin, oliko tuo vessapaperikirjallisuuden keksijä päässyt ideassaan tähän varsinaisen vessassakäynti asteelle? Ehkä olen outo, mutta ainakin minulla on hauskaa!

Ilo löytyy pienistä asioista. :)

Don't Panic

 Uutispalvelut ovat täynnä uutisointeja toiselta puolelta maapalloa. Ei voi välttyä kuulemasta kaikesta siitä hädästä ja tuhosta mitä Japanissa tällähetkelläkin koetaan. Yksi nykyhistorian suurimmista maanjäristyksistä tuossa maassa ei riittänyt. tuli Tsunami. Ja aivan kuin siinä ei vielä olisi ollut tarpeeksi, taistellaan kaiken tämän hävityksen keskellä vielä ydinkatastrofia vastaan. 

On järkyttävää lukea ja katsoa tv:stä näitä uutisointeja, niissä tulee niin konkreettisesti ilmi se, miten avuton ihminen lopulta on luonnonvoimien edessä (ja miten vaikeaa on hallita ihmisen itse luomia rakennelmia).

Yksi asia tosin on erityisesti ihmetyttänyt viimepäivinä. Vaikka ymmärrän sen, että nämä uutiset järkyttävät, aiheuttavat huolta toisten ihmisen ja kansakunnan puolesta, niin ei kai sentään ole syytä panikoida täällä kotoisessa Suomessa? Heti ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen pompsahti silmiini uutinen, jossa kerrottiin apteekkien hyllyjen tyhjentyneen joditableteista. Ei Japanissa, vaan täällä Suomessa. Mielestäni yllättävää. Vaikka maailma on pienentynyt parantuneiden yhteyksien kautta paljon, ovat välimatkat fyysisesti silti pitkiä. Vaikka Fukushimassa tapahtuisi vielä vakavampikin onnettomuus, ei ydinlaskeuma ihan tänne asti yllä.

Ensimmäinen ajatus oli, että vanhempi väestö nyt hamstraa ihan vain varmuuden vuoksi niitä pillereitä. Pitäähän kilpirauhanen saada suojattua mahdolliselta säteilyltä. Mutta olin väärässä. Suurin joditablettien ostajajoukko löytyikin kolmikymppisistä aikuisista. Enpä olisi uskonut, että oma ikäryhmäni noin alkaa panikoida. Vai varaudutaanko tässä nyt siihen, jos vaikka Suomessakin tapahtuisi jokin yllättävä luonnomullistus ja ydinvoimalat joutuisivat vaikeuksiin?

Onko Suomi niin rauhallinen maa, että kaikki ulkomailla tapahtuvat kriisit otetaan "omiksi"? Kun ei päästä Suomessa osallistumaan kriiseihin, niin pitää jotenkin saada konkreettisesti reagoida kaukomaiden onnettomuuksiin. Tekemällä tehdään paniikkia.

Minä voisin panikoida vaikka siitä, että nyt kun nuoret vanhemmat ostelevat niitä joditabletteja "varuiksi", niin kai he myös lapsiaan näillä lääkitsevät olematonta säteilyä vastaan? Jodia ei saisi missään nimessä syödä turhaan, eikä ilman viranomaisen lupaa (kehotusta), sillä sivuvaikutusten riski on paljon suurempi kuin mahdollinen hyöty.

Mikä sitten on vaarallinen määrä säteilyä, milloin pitäisi alkaa huolehtia kilpirauhasensa toiminnasta? Terveushaittoja ilmenee kun saadaan 1000 millisievertiä sätelyä. 100mSv kohdalla on jo jonkinlaiset suojatoimet tarpeen. Ydinvoimalatyöntekijöillä on vuosittainen sallittu "annos" 50mSv. Japanin tilanne ei vaikuta täällä Suomessa asti mitenkään. Jos Suomea kohtaa ydinvoimalaonnettomuus, antaa viranomaistaho kehoituksen jodin nauttimiseen, jos se on tarpeellista.

Suomessa säteilyä saadaan keskimäärin noin 3,7 millisievertiä vuodessa. Noin puolet tästä annoksesta aiheutuu sisäilman radonkaasusta. Maaperän sisältämistä radioaktiivisista aineista aiheutuu keskimäärin 30 prosenttia ja säteilyn käytöstä terveydenhuollossa noin 15 prosenttia. Vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden laskeumasta johtuva annos on alle prosentin suomalaisten vuosittain saamasta säteilyannoksesta.

Ei haittaa terveydelle

Säteily ei ole noussut Suomessa

Jos Fukushimassa ydinvoimalan työntekijät ovat nyt altistuneet 100mSv säteilylle, niin meillä Suomessa tuskin on mitään hätää... Joten älkää hyvät ihmiset syökö turhaan joditabletteja. :)

----------------

Keskitytään me auttamaan minkä voimme (rahallisesti), ja samalla vaikka kehittelemään tehokkaampia ja parempia tapoja tuottaa uusiutuvista energiamuodoista sähköä sekä huolehtimaan että omien ydinvoimaloidemme turvallisuusjärjestelmät ja varajärjestelmät ovat kunnossa.

Niinkuin Linnunradan käsikirja liftareille neuvoo: Don't panic